Kiitos kuluneesta kaudesta

Lyhyestä virsi kaunis eli pidemmittä tarinoitta kiitämme blogimme lukijoita ja kommentoijia kuluneesta vuodesta. Kiitos myös kaikille kauden aikana kohtaamillemme seilaajille sekä kuivanmaankulkijoille. Olkoon tuleva vuotenne mahtavampi kuin mennyt!

Nähdään lainehilla <3

Apollon talvikoti

Apollo talvehtii erään omakotitalon pihalla. Siellä on helppo käydä morjestamassa paattia ja katsomassa, että voihan tyyppi hyvin. Myös talvi- ja kevätkunnostukset on helppo hoitaa kun talvinen sijoituspaikka löytyy läheltä.

Apolloahan ei mikä tahansa peli nostele ja liikuttele, joten siihen tarvitaan järeät vehkeet. Onneksi semmoinen kuitenkin lötyy, vaikkakin sekin joudutaan ajamaan linkkuun, jottei käy huonosti ja koko komeus kellahda kyljelleen. Apollon leveyskin jää onneksi vajaaksi leveän kuljetuksen rajoista, joten maakuljetukset ovat mahdollisia.

Apollo lasketaan konemestarin hitsaamille järeille pukeille. Mitkään peltiset putket eivät Apollon painoa kannattelisikaan. Maakaan ei ole routinut kolmeenkymmeneen vuoteen, joten tuskin se yhtäkkiä routimispuuhiin ryhtyy. Keulaa tukee saman kailiperin keulapukki.

Apollon ylle kasataan putkikehikko, joka on (jollen väärin muista) kevytrakenteinen varasto/autotalli, jolle on vaan hommattu neljä pitkää kinttua. Lyhemmät eli keskikintut ovat vasten kävelysiltoja. Hässäkkä on yllättävän kätevä kasata ja purkaa.

Kehikön päälle vedetään valtava valkoinen pressu, joka jätetään päistään auki, jotta ilma kulkee. Pressun sitomiseen käytettän älyttömän näppärää "metritavarahämähäkkiä". Tiedätte ne koukkupäiset joustavat hämähäkit, jolla kiinnitetään tavaraa vaikka pyörän tarapaksille, niin me käytämme samaa, mutta metritavarana. Se venyy ja joustaa ja se on helppo vetää veneen alta toiselle puolelle, koukulla pressun purjerenkaaseen kiinni ja taas kölin ali toiselle puolelle ja niin edelleen. Tuulessa joustaa, ei revi eikä hankaa.

Tällä meiningillä pressu tulee veneen laitoihin tai pikemmingin kumiseen törmäyslistaan kiinni ja estää ilman kiertämisen. Mutta koska päädyt pidetään auki ja ilmaa on kannen yläpuolella runsaasti kulkee ilmaa ihan riittävästi. Tai ainakin viime vuoden talvella kulki. Ei löytynyt edes verhoista homepilkkuja vaikka ne riskillä talveksi paikalleen jätin.

Hyviä talviunia Apollolle ja kaikille muille veneilijöille ja veneille!

kuin kilo karkkia

Sillä välin kun odottelemme, että saan purettua veneraamatun sisällön ja tiivistettyä kuluneen kauden nauttikaamme viime sunnuntain (30.11.14) Pirtnuoralaisesta auringonpaisteesta. Tuo auringonpaiste oli kuin kilo karamelliä mielelle. 

Vietimme viikonlopun ystäväpariskunnan mökillä, jonne saavuimme äärisameisen harmaana lauantaina. Sunnuntain auringonpaisteessa maisema näytti aivan toiselta. Mielessä kävi, olemmeko teleportanneet pikkujouluhumussa itsemme maasta toiseen?

Emme olleet, mutta pakko oli päästä tarkistamaan auringon kultaama ranta.

meri + valo = täydellinen yhtälö

Oli tyyntäkin tyynempi ja yöllinen pakkanen oli onnistunut riitettämään rantavedet kauniiseen jääpintaan. Meren kauneudesta huolimatta mielessä kävi, että onneksi Apollo on jo ylhäällä, jos kerta rannatkin ryhtyvät jäätymispuuhiin. Yllättäen ei tullut paloa päästä "lainehille". Jotenkin tuntui, että tuo rauhallinen auringonpaiste ja rantajää sulki kauden ja haikeus häipyi mielestä ja muuttui odottavaksi iloksi.

jos vapaan veden kimmelteet ovat timantteja, niin tässä on kultaa

krokotiili pötköllään?

kohta luistellaan kohti auringonsiltaa

Kuvat eivät ole teknisesti parhaimmasta päästä, sillä poukkoillessani rantakivillä auringon sekoittamana ja lelukameralla varustautuneena en todellakaan muistanut mitään kameran säätöjä. Sen kun vain sarjatulitin. Mutta ehkäpä noista aurinkoenergia välittyy ;)   

Ohi on

Apollon kausi nimittäin. Ristiriitaisin tuntein tehtiin päätös nostosta, jäi nimittäin mieleen kummittelemaan toive vielä yhdestä reissusta. Mutta yllättävä lumihuppu (ks. edellinen postaus) veneen kannella siivitti nostopäätöstä. Ristiriitaista siitä tekee se, ettei kaudesta haluaisi vielä luopua ja se vetää mielen matalaksi. Samalla kuitenkin ilo loistavasti menneestä kaudesta ja upeista kokemuksista pitää mielen ylhäällä.

Apollon nostopäivänä (26.11) sääkin suri kauden loppua, sillä päivä oli ankea, 1000 % kosteus (liioittelematta), sumuisuus ja harmaus vallitsivat. Tyyntä onneksi oli, sillä rankka tuuli olisi vaikeuttanut hommaa melkoisesti. "Viittätonnia" ei niin vaan kovassa tuulessa kiidätetä taivaankannen halki. Koneetkin vastustelivat kauden lopettamista, sillä ne eivät aluksi meinanneet syttyä ajatukseen käynnistymisestä, mutta saatiin ne käyntiin jonkun tötterön irrottamisella ja "aasinpotkulla". Puuosat olivat erittäin turvonneet, joten ihan hyvä että tyyppi pääsee kuivalle maalle ja pressun alle lepäämään. 

Noston oli tarkoitus tapahtua siellä missä laskukin tehtiin, mutta veden ollessa -40, oli paikkaa pakko vaihtaa. Tällainen persjalkainen smurffi ei olisi päässyt veneestä laiturille millään. Uusi ja itseasiassa parempi paikka löytyi Sompasaaren kärjestä. Joskin paikanvaihto tarkoitti taas sitä, että jouduin ottamaan pikku lenkin halki Sompasaaren autoa hakemaan. Tuttua puuhaahan se on, sillä samaiselle hölkkälenkille jouduin myös edellisenä vuonna.

Noston suoritti sama erittäin pätevä ja ammattimainen kaveri, joka on Apolloa ennenkin liikutellut. Ammattimaisuudesta huolimatta joka kerta kun pohja irtoaa vedestä on myös pulssi korkealla.

Pohja oli äärilimainen, mutta jälleen näkkejä oli kiinnittynyt miellyttävän vähän pohjaan. Pohjamaalikin oli pysynyt, vaikka sitä vähän jännitin. Maalaustyöt tehtiin sen verran haastavissa olosuhteissa, ettei tosiaan takeita pysyvyydestä ollut. 

Nyt kausi on virallisesti ohi, nyyh ja kiitos! Yhteenveto kaudesta tulee myöhemmin, nyt jään vain muistelemaan mennyttä, niin ihanaa ja tärkeää kautta! 

Talvi yllätti veneilijän

No ei tullut sitä viimeistä kertaa (viittaus edelliseen postaukseen). Minä olin kyllä kovaa vauhtia lähdössä, mutta kumpainenkin kippari "hyytyi" ja muu miehistö hannasi, joten Apollo jäi lumikuorineen satamaan yksinänsä kellumaan.

Harvoin kotilaituri näyttää tuolta ja niin, että paatti odottelee vielä vedessä miehistöään.

Siellä se lumikenttien päässä odottaa pelastajaansa.

Hyrrrrr, voi toista. Onneksi pelastaja saapui lumilapion ja harjan muodossa. Toiset tekivät talven ensimmäiset työt pihapoluillaan, minä aloitin ne hommat Apollon kannella.

Taivas oli....

...henkeä salpaavan kaunis.

Vesi ei ole jäässä, vaikka hyhmäiseltä näyttää. Se on täynnä Apollon kannelta pudoteltua lunta. Mietin, että tästä jousto varmasti "tykkää"...

Vitivalkoinen lumi tekee Apollosta beigen.

Ei taida kusti enää polkea tänä kautena...

Sama lehti kuin edellisessä postauksessa. Nyt himppusen enemmän kylmissään...

Vain yksinäiset jäljet jäivät käynnistäni.
Tajusin, on aika päästää kaudesta irti ja päättää se.
Haikein ja kohmeisin mielin sanoin "hei".

Kerran vielä?

Rautarouvamme hytisee vielä vesillä. Ihan surku on hänen puolestaan. Meidän piti jo nostaa hänet (voiko venettä hänetellä?), mutta sitten juttu kääntyikin siihen, että pitäsikö kerran vielä? Nostopuheet unohtuivat siihen paikkaan ja sovittiin, että jos ei tuule niin lähdetään. Nyt ovat luvanneet viikonlopuksi lunta. Onneksi ennuste oli taas tuttu "suattaapi olla että sattoo, suattaapi olla satomatta"

Vielä löytyy Apollolle yksi kaveri, muutoin on hiljaista ja tyhjää.

Nyt peukut pystyyn, että puheet lumisateista on potaskaa ja että Seapoint myy vielä menovettä!

Inspiraatiohaaste

Sain Aava kutsuu -blogin Vedenneidolta inspiraatiohaasteen, kiitos haasteesta, blogikuvauksesta sekä öljyntorjuntajutun esille nostamisesta. Haasteen saatuani lupasin itselleni ottaa haasteen välittömästi vastaan ja "hoitaa" sen eetteriin. Perinteisestihän siinä kävi, jäin arpomaan asiaa ja pohtimaan ja pähkimään ja lopputulos, että jäi tekemättä. Nyt päätin, etten analysoi asiaa liikaa vaan paukutan fiiliksellä.

Inspiraatiohaasteessa esitellään kolme kiinnostavaa blogia. Jostain syystä lueskelen blogeja eniten sunnuntaisin ja seikkailen blogista toiseen. Klik ja klik ja taas on uusi ja kiinnostava blogi ja postaus ruudulla. Useimmiten käy vain niin, että en laita blogia muistiini ja myöhemmin en enää sitä löydä kuin vahingossa. Pääsääntöisesti luen tuossa sivupalkissa olevia veneilyaiheisia blogeja, joten ne saavat nyt kaikki kimpassa olla yksi kolmesta inspiraatioblogista.

Ja etenkin sivupalkin blogeista mainitsen moottoriveneblogit Aava kutsuu ja Split Potin sekä Tuulta ja tyrskyjä. Itselleni ei ole sen kummempaa väliä millä vesilläkulkija liikevoimansa saa, meitä kaikkia kuitenkin yhdistää meri. Mutta nostan siksi moottoriveneblogit esille, että niitä on niin vähän tai sitten en vain ole onnistunut löytämään niitä. Ja siksi, että niistä saa vinkkejä omaan veneilyyn hivenen eri tavalla kuin purjehdusblogeista. Anskun Tuulta ja tyrskyjä saa maininnan aktiivisuudestaan sekä positiivisen lämpimästä ja pehmeästä tavasta ilmaista asioita.

Novitan kierrätyspuuvillaisesta Hankolangasta virkattu veneilymyssy

Omakoppa-blogi on virkkausblogi, joka käsittelee virkkausta omaperäisellä, raikkaalla ja rajoja rikkovalla tavalla. Blogi päätyy listoille mm. siksi, että virkkaan usein veneessä. Virkkaan tyynellä, selkeällä ja tutuilla vesillä ajaessamme, mikäli muita tärkeitä tehtäviä ei ole kontollani. Ja sitten tietenkin saaressa ja paikallaan ollessamme. Muutama veneilypipo on tullut tehtyä, säilytyskoreja ja sen sellaista helppoa hommaa... Ja jos en ihan väärin muista on tuolla blogissa joskus venekin vilahtanut... 

Kolmas inspiraationkohde on Luotsin blogi, joka on mielenkiintoinen kertomus ammattiveneilijän arjesta. Blogi on täynnä sujuvaa tekstiä ja upeita, ajatuksella otettuja kuvia. Kuinka luotsiksi tullaan -postaus oli mielenkiintoinen ja sai ajattelemaan, että on tässä vielä matkaa koko loppuelämäksi...

En haasta ketään virallisesti, toki jos mainitsemieni blogien "luotsit" eksyvät tänne ja haluavat ottaa haasteen vastaan, niin sehän passaa! 

XOXO

ps. pari saaressa asumista käsittelevää blogia olisin halunut nostaa esille, mutten muista mitkä ne olivat. Eli te jotka olette tehneet unelmistanne totta ja olette muuttaneet pysyvästi saareen, niin täältä tulee iso peukku teille. 

Kahvit väärään kurkkuun

"Laillinen saastuttaminen
on saamassa jatkoajan..."

Aamukaffella kotisoffalla lauantai aamulla ollessani meinasi kahvit pärskähtää läppärin näytölle ja mennä samalla väärään kurkkuun. Ruudulle oli hypännyt uutinen, jossa kerrottiin, että Itämereen pukataan "sitä itteään" risteilyalusten toimesta. Olen kuvitellut, että tuo pöljäily on jäänyt 80-luvulle. Mutta eipä ole ei *suunnaton irvistys ja surunaama*. Luxusristeilijällä ilakoi kylällisen verran kansaa ja paatti pokkana pudottaa ilakoijien jätökset Itämereen. Ei pysty ihmismieli ymmärtämään, että tällaista tehdään ja vieläpä ihan laillisesti. Ei tule varmaan kelleen yllätyksenä, että Suomi ja Ruotsi hoitavat hommansa hieman toisella tavalla eli jättävät jättiristeilijöiden jätteet maihin. Muutama muu maa vastustaa jostain käsittämättömästä syystä alusjätevesikieltoa. Toiset tekevät valtavan duunin Itämeren elpymisen eteen ja toiset ottavat tuolta tärkeältä työltä pohjan pois yhdellä venttiilin nykäisyllä. Suomen rannikoilla syytä rehevöitymiselle haetaan osittain maanviljelystä ja peltovesien valumista meriin yritetään estää erilaisin toimin. Samaan aikaan Itämerelle lipuu alus jätevana jäljessään...

Kuva liittyy öljyntorjuntaan, mutta ikävä kyllä sävyltään sopii myös tähän uutiseen...
Kuva © Markus Dernjati

"Risteilyelinkeinon, Itämeren valtioiden ja satamien tulisikin nyt osoittaa suurempaa vastuullisuutta ja johtajuutta tekemällä tarvittavat korjaukset sekä laivoihin että satamiin. Vain siten voidaan lopettaa Itämeren käyttäminen jätevesien kaatopaikkana”

Paasasin viikonlopun aikana asiaa kaikille, jotka kohtasin ja huomaan jatkavani... Kiukun keskellä tajuan ihailevani koko ajan enemmän ja enemmän sitä porukkaa, joka jaksaa kaikesta huolimatta tehdä kaikkensa puhtaamman Itämeren puolesta. Jatkakaa samaan malliin, lupaan että autamme omalta osalta sen minkä voimme!

Lainaukset WWF, Sampsa Vilhunen
Jutun voi lukea kokonaisuudessaan WWF:n sivuilta.

Syyssäitä

Täällä sitä Apollossa istutaan ja laaditaan sotasuunnitelmaa kotimatkaa varten ja nautitaan varsin maukallista kahvia. Tuuli puhkuu ja puhaltaa ja suojaisasta satama-altaasta huolimatta Apollo liikehtii levottomasti ja tempoo köysiä. Vettä tulee minkä kerkiää. Pään kun pistää pihalle, tuntuuu kuin sitä revittäisiin irti. Laiturilla on vaikeuksia pysyä pystyssä. Jostain syystä nautin! Nautinko sitten kun lähdemme halkomaan viidentoistametrin tuulen nostattamia aaltoja...

Tavallaan vuosipäivä

Vuosi sitten saimme nauttia mitä parhaimmasta syysveneilystä. Silloin kotimaa oli paksun kuuran peitossa. Kun klikkaat linkkiä http://lakeatsea.blogspot.fi/2013/10/maa-valkoinen-meri-avoinna-meille.html niin pääset kurkkaamaan meininkiä silloin.



Myös tänään on upeaa. Yö, jonka vietimme kotisatamassa oli kylmä. Saavuimme satamaan puoliltaöin ja laitoimme paikat yöpymiskuntoon ja korjasimme yhden makuupussin vetoketjunkin. Harrastukseni viivyttivät aikaisempaa saapumista ja siksi tämä yöllinen tuleminen. Piipahdimme lasillisella kesäkodin kantikseksi muodostuneessa pubissa ja sitten vällyjen väliin. Onneksi wallas toimii ja makuupussi pitää lämpimänä. Aurinko räköttää ja lämmittää ajohytin yhdessä ajolämppärin kanssa. Tyyntä on, vaikka tuulia luvattiin. Huomisen kanssa jännätään saavuttaako hurrikaanin jämät meidät ja palataanko sheikaten takaisin.



Ihanata viikonloppua, nauttikaamme!

Ps. Oulun korkeudella on järvi tiettävästi jo pysyvässä jäässä. Hassu maa tämä pitkulainen Suomi.

Luin kirjan, lue sinäkin

Luen paljon ja laidasta laitaan. Välillä ahmin ajatuskirjallisuutta ja välillä rentoudun aivottoman hömpän parissa. Päivät päätän useimmiten kirjan parissa. Kotimainen kirjallisuus voittaa käännöskirjallisuuden ja Kristiina Vuori on ehdoton suosikkini. Lukiessani (veneessä) Vuoren Disa Hannuntytär -nimistä romaaniaan riemastuin löytäessäni äärettömän oivan kuvauksen merestä. Liekö vanhaa kansantekstiä vai osaako Kristiina luonnehtia noin loistavasti meren syvimmän olemuksen? Alla katkelma Disa Hannuntyttär -kirjasta, jossa eräs komea ja kiehtova merimies kuvailee merta osuvasti, vai mitä sanotte?

"Hän ikävöi merelle, sen suolaiseen tuoksuun ja äkisti nousevien puhurien villiin tanssiin. Basti rakasti merta, tuota epäluotettavaa naikkosta, jonka viha saattoi nousta kesken hellimmän hetken. Luonnollisesti merta täytyi kunnioittaa, mutta ennen kaikkea rakastaa. Muuten se söi seilaajansa elävältä. Meri oli aina erilainen, se vaihtoi asiaan yhtä tiuhaan kuin epävarma nuorikko. Valo tanssi sen pinnalla ja syvyyksissä, vaatetti sen eri sävyin joka päivä. Itäisen meren, Baarin kotimeren, vesi oli suvellakin kylmää. Se ei taipunut edes auringon edessä. Se oli salakavala meri, oikukas naaraspeto, joka jätti eloon vain varteenotettavat vastustajansa. Sen virtauksia ei pinnalta käsin erottanut, mutta ne totisesti tunsi veden varaan joutuessaan. Niinhän sitä sanottiin, että se joka ei osaa rukoilla, lähteköön merille. Se kertoi Bastin mielestä kaiken tarvittavan."

Vuoren kaksi edellistä kirjaa on "Näkijän tytär" ja "Siipirikko". Vuoren tekstissä on alkukantaista ja väkevää voimaa, jossa luonto näyttelee valtavan suurta osaa. Kerronta on kiehtovaa ja sellaista, joka saa mielikuvituksen laukkaamaan. Tarinat sijoittuvat Suomeen, joten siltäkin osin mielikuvien piirtyminen verkkokalvolle tapahtuu kuin itsestään. Kun aloitat lukemisen, et voi lopettaa ennen kuin saavutat takakannen, janoten lisää. Suosittelen!

Taivaanrannanmaalari

Tiedättekö, kun joskus joku on niin riipaisevan ihmeellistä, että mieli meinaa revetä?!

Tässä yksi sellainen Jussarössä koettu hetki.
Kuka muu muka pystyisi luomaan tuollaisen sielun sopukoita kipristelevän interaktiivisen taidenäyttelyn  taivahalle kuin luontoäiti tse?

"Kuljin läpi aavikon, kahlasin läpi kuusikon

Seilasin yli aavan meren, mutta mistään en löytänyt onnea

Mitä nyt jaan, Mitä nyt jaan.

Vaikka kuinka koetin nähdä ja ymmärtää paremmin

Ehkä sittenkin ymmärtämättä, vois olla helpommin

Lauluni laulan sulle, kun kesäyön aurinko laskee

Ja pohjolan lempeät tuulet vastaa uua uua uua uuu

Läpi yön lauluni sulle, se kaikuu järveltä kaskeen

Ja pohjolan lempeät tuulet vastaa uua uua uua uuu

En tiedä oonko enää sun

Ohitin myös kaupungin, vaelsin ohi tunturin

Löysin polun, metsän ja joen

Tunsin, et ehkä mä turvassa täällä nyt oon

Ja täällä nyt oon...
-kuningasidea-

Kuvasta ja kuvan tuomasta voimakkasta muistosta pulpahti mieleeni pätkä Kuningasidean kipaleesta. Sanat osuvat ja uppoavat uskomattoman hyvin kuvaushetkeen.  

-XOXO-

ps. Harmi, että ensin kamera haukkaa palan todellisesta näkymästä, sen jälkeen pienennys puraisee siivun, oman osan ottaa myös bloggeri ja lopun vie väärin säädetty näyttö. Ehkäpä tuosta nyt jonkinlaiseen fiilikseen kuitenkin pääsee, pääseehän? 

Terveisiä Stora Fageröstä

Stora Fagerön taivas on kumpupilvinen. Aurinko helottaa sieltä missä pilvet eivät peitä sen säteitä. Ilma on helteinen ja mieli seesteinen. Voiko päivä enää paremmin alkaa?

Voi, sillä etelätuuli toi sinilevän pirulaisen rantaan ja sotki aamu-uintiaikeet. Eilen sinilevä lillui kauempana ulapalla ja ranta oli putipuhdas.

Saaressa ei ollut taaskaan kovin kummosta ruuhkaa. Tullessa kolme venettä, jotka poistuivat pian ja tilalle tuli kaksi purjevenettä, jotka olivat aamulla poistuneet, ennen kuin me edes viitsimme silmiämme avata.

Fagerössä ei tainnut olla koko viime kesänä puita. Nyt niitä oli vino pino. Joskin pöllit piti itse pieniä, mikä ei menoa haittaa. Mukavaa iltajumppaa.

Nyt matka jatkuu sinne minne kippari kuljettaa. Vettä kölin alle ja aurinkoisia hetkiä kaikille!

Kuivalle kipparille

Minä olen kuiva kippari tai tarkemmin ottaen kuivakka veneiljä. Ihoni on kuiva. Se ritisee ja ratisee suihkun jälkeen ja kiljuu rasvakerrosta pinnalleen. Kotioloissa tuo ei ole mikään ongelma, mutta reissussa ei koskaan tiedä missä pääsee peseytymään. Usein satamien saunojen pukutilat ovat kuumia ja kosteita, joissa iho ei jäähdy hetkeksikään ja nahkealle iholle rasvan levittäminen on nihkeää. Voihan sitä myöhemmin veneessä rasvata, mutta olen yleensä laiska siinä ja sitten kirraa.

Nyt olen löytänyt erinomaisen ratkaisun tuohon ja se on Nivean In-shower Body Lotion/Milk eli "suihkurasva". Kun tuotetta mainostettiin telkkarissa, naureskelin että pöljä tuote, mutta jostain syystä päätin kuitenkin kokeilla ja nyt tuo kuuluu veneen vakiovarusteiseiin. Rasva jättää iholle miellyttävän tunteen ja kirraamisesta ei ole tietoakaan. Suihkun jälkeisen rasvaamisen voi unohtaa kokonaan. Käytän tuota myös kotona, mutta parhaimmillaan se on juuri mainitsemissani hikisissä ja ruuhkaisissa pukutiloissa. Tässäpä siis oiva vinkki muillekin kuiville tyypeille!  

Koeajolla Miami Vicen tyyliin

Apollon koneet ovat kihnuttaneet puoliteholla jo pitkään. Kiulun kuuluisi kulkea 14 -15 solmua, mutta koneet ovat olleet sitä mieltä, että 9 - 10 solmua on aivan riittävä vauhti heille. Ongelman syitä on ratkottu teoriatasolla ja hyviä vinkkejä muilta veneilijöiltä on tullut. Tuo tiedon jakaminen ja auttamishalu on mahtihomma. Harva pihtaa tietojaan!
Heti kun koneiden kierrokset ja nopeus nousee, ryhtyvät koneet "kiehumaan" tai kiehuisivat jos antaisi kiehua eli siis oikeasti ne kuumenevat. Heti kun kierroksia laskee viilenevät myös koneet eli lämpöjä on vahdittava jatkuvasti. Toisaalta mihinkään ei yleensä ole kiire, mutta onhan se kiva kun hommat toimii niin kuin hommien kuuluisi toimia.

Nyt on molempiin myllyihin vaihdettu uudet termarit ja ensimmäiset testiajot olivat lupaavat. Kumpainenkin hyrräsi viilipyttyinä melkein 15 solmun vauhdissa. Meno oli entiseen ysi/kymppi solmuun verrattuna kuin Miami Vicessä.

Ilma oli kuin Saharassa ja ensimmäistä kertaa laskettiin koko kuomu alas. Tukka hulmuten, keulapärskeet lentäen paineltiin pitkin Helsingin edustaa. UUUUU, mikä mahtifiilis!

Ja nopeat mittaukset näyttivät ettei dieselin kulutus pompsahtanut pilviin vaan pysyi kutakuinkin samalla tasolla kuin hiljempaa ajettaessa. Polttoainekulutuksen arvioiminen on hivenen haastavaa tikkumeiningillä. Isoissa hörpyissä eli pidemmissä ajoissa se sujuu, mutta lyhyissä, alta 10 meripeninkulman ajoissa se on aika arvioivaa.

Vielä en kuitenkaan huuda hipheihurraata koneiden osalta. Jos kaikki toimii kuten koeajo lupasi, niin tulevana viikonloppuna mennään kovaa ja sitten huudetaan!

Koeajon jälkeen päätimme yöpyä kesäkodissamme ja nauttia harvinaisen helteisestä Helsingistä. Testasimme Majakkalaiva Relandersgrund:n. Lukuisia kertoja olen ko. paatin ohi ajellut ja aina miettinyt, että tuonne tahdon. Nyt vihdoin pääsin. Ihana tunnelma ja miljöö!

Helteisiä veneily- ja rantsukelejä kaikille!

ps. viimeisen kuvan pienet mustat kaverit eivät ole kirkontorin kupeessa pyrähteleviä lintuja, vaan pikkuruisia kärpäsiä, jotka parveilivat kukkapuskan yllä. Hauskasti vääristää!