Jörön venepäiväkirja, pt 2

Jörö jatkoi veneilyä eli juttu jatkuu...
Tapahtumat ajoittuvat välille Stora Fagerö - Inkoo - Barösund - Gölisnäs

Juttuni jäi siihen, että pötkähdimme Stora Fagerössä unimaille.
Mutta, hemmetti, en pystynyt nukkumaan. En mitenkään päin enkä missään. Vaihdoin paikkaa ja tungin jopa pöljiin paikkoihin, mihin en mahtunut. Kopskops pää vaan kolisi. Katsoin laivakellosta, että nukuin kaksi tuntia ja sitten taas siirryin. En viittinyt puhua mitään noille kun ajattelin, että nukkukoon. Jossain kohtaa pääsin uloskin, vaikka ei mulla ollut sellainen hätä. Kuulin muuten myöhemmin etteivät nuokaan nukkuneet. Luulivat, että minua vain jännitti eka veneyö.
Herättiin aika aikaisin tai siis noustiin, koska eihän me oltu nukuttu. Tyypit käski mua istumaan, mut mä en voinut vaikka yritin ja yritin. Ronklasivat jalat ja hännän ja kaikki, mutten mä puhunut mitään. Ois ehkä kannattanut päästää parit itkut, niin oisvat ehkä aiemmin tajunneet että mun pyrstö on kipeä. Ja se muuten oli tosi kipeä, en voinut heiluttaa piiskaa enkä istua. Onneksi nuo tajusivat, etten ”teiniangstaa” kun en istu vaan mun tosiaan teki kipiää. Ne meni internettiin (en tiä mikä se on) ja sen jälestä soittelivat mun hännälle apua. En olisi ikinä uskonut, että mun häntä voi mennä rikki, mutta menihän se. Siihen iski joku rodulleni tyypillinen vesihäntä, joka on kivulias muttei vaarallinen. Ja se muuten oli kipee, jos en vielä kertonut. Toisaalta vähän mua nauratti, kun käskyttäessä muhun saa parhaan kontaktin istuttamalla, mutta nyt ne ei raaskineet laittaa mua istumaan vaan antoivat seistä ja huutelivat. Se vesihäntä on kuulemma seuraus pitkään kosteana olevasta hännäntyvestä ja persvilloista, joku hermohomma ja silleen. Kannattaa katsoa sieltä internetistä.

Meidän reissu päätyi takaisin lähtöpisteeseen ja jonkun tädin luokse, joka kiusasi mun anaalirauhasia (en ois antanut, jos mua ois asiasta informoitu) ja sitten sain lääkettäkin. Ne lääkkeet oli jotain mukamas makutabletteja, tai olihan niissä makua, mutta pahaa sellaista. Niitä ne tunki mun kitusiin viikon ja piti nokasta ja kiinni ja höpötti. Nielin ne nyreissäni, mutta nielin kumminkin koska sain palkkioksi nameja. Pari pahaa pilleriä ja paljon nameja, aika hyvä diili. Ja huomasin vielä, että ne tabut auttoi pikkuhiljaa mun perää.

Taas me palattiin veneelle ja jatkettiin matkaa, matkaa joka ei kestänyt kauan. Barösundissa oli kiva täti, joka kertoi mukavia tarinoita mm. hevosesta joka luulee olevansa koira. Hassu heppa. Mun häntä vaan roikkui kuin halvaantuneena mun peräpäässä. Mun mieli heilutti sitä, muta paikallaan se vaan pysyi. Taas me mentiin ja nyt mentiin saaren toiselle puolelle Gölisnäsiin. Siitä(kin) paikasta minä pidin. Siellä oli noiden tuttuja, ihan jees tyyppejä. Taaskaan en saanut olla vapaana, mutta pääsin kuitenkin metsikköön jolkottelemaan. Metsässä on heti uimisen jälkeen parasta. Ilta oltiin grillillä ja minä näytin kuinka mallikkaasti osaan olla. Lötköttelin vaan puun alla ja pureskelin niin hyvää puuta. Sain myös kalkkunan kaulaa, nam. Ei satanutkaan niin oli oikein hyvä olla, muutama hyttynen inisi lähettyvillä, mutta aika vähän niitä oli. Puolilta öin mentiin nukkumaan ja kaikki toivoimme, että nukkuisimme kuin pienet possut.

Toimituksen kommentti: Vesihäntä saattaa olla paljon luttaavien noutajien vitsaus. Se ei niinkään tule uimisesta vaan tosiaan märistä takapään karvoista, joten takamus kannattaa kuivata, etenkin silloin jos rekku jää makoilemaan märkänä esimerkiksi hiekalle. Ihan tarkkaan ei tiedetä mistä se johtuu, mutta joku hermostoperäinen juttu, joka kalsassa ja kosteassa äityy. Oisko kyseessä kenties koirien issias? Jostain kuulin, että kipua voi helpottaa föönaamalla koiran takamusta eli antamalla lämpöä. Särkylääkettäkin koira kipuun kaipaa ja eäinlääkärin määräämää sellaista. Ainakin Jörön häntä oli ihan lerppa, kuin halvaantunut ja liikkumaton. Kosketusarka ei ollenkaan. Istuminen ei sujunut kuin hyvin hyvin vaivalloisesti. Muutoin tuo ei näyttänyt koiraa paljon häiritsevän, ruoka maistui ja lenkki myös. Yllä oleva on netin, eläinlääkärin ja oman kokemuksen pohjalta tehty tiivistelmä. Otahan kuitenkin yhteyttä eläinlääkäriin, jos epäilet että vesihännästä olisi kyse.

- juttu jatkuu kun Jörö sitä ehtii kertomaan - 

Jörön venepäiväkirja, pt 1

Ohitan parit odottavat reissupostaukset ja hyppään suoraan toiselle kesälomareissulle, jonka pääosassa seilaa teini-iässä oleva jättilabbis Jörö.

Vuh!
Olen kaksivuotias teini ja 40 kiloa intoa ja rakkautta. Säkäkorkeus on puoleen väliin ihmisen reisiluuta ja pituutta kirsusta takamukseen noin metri + viuhuva piiskahäntä, jota muuten tykkään vispata. Turkkini on kuin lumikin hiukset eli eebeenpuun musta ja kiiltävä ja komea, kiitos minulle annettavan ravinnon.
Olen ollut veneessä kerran aikaisemmin ja silloin mukaani otin omistajani, joka on tuon lässyttävän tädin veli. En ihan täysin ymmärtänyt, mutta sanoivat että saan pikkusiskon, joka on ihmislapsi. Kuulostaa oudolta, mutta jotain kuvaa mutruhuulisesta kääpiöstä ne näytti ja käski haistella puklulle haisevaa rättiä. Tää asia meni yli meikäläisen älyn, jota muuten noin yleensä riittää...
Sanoivat, että ensiveneilyni sujui niin mallikkaasti, että uskalsivat ottaa minut mukaan pidemmäksikin aikaa. Ja lähdenhän minä vaikka kyse on sijaisperheestä. Tunnen tuon akan ja ukon hyvin, mutta luottamusta rakennettiin viikon verran maissa ennen kuin lähdettiin veneilemään. Kyllä mä noista pidän, mutta täytyy nyt vähän kyseenalaistaa tätä hommaa...
Nuo pakkasivat kamoja ja autoa ja minä pidin tiukasti huolen, ettei mua vaan unohdeta kotiin. Jos ottaisin chillisti voisivat luulla etten halua mukaan. Sain aikani höntyillä kunnes se punapää käski istumaan ja vieläpä olemaan paikallaan. Onneksi se valitsi mulle sellaisen paikan, että näin kaikkialle niin kykenin juuri ja juuri tottelemaan käskyä.
Kiva lähteä reissuun, mutta varjopuolena on autoon joutuminen. En siis ihan älyttömästi digaile autoilusta, mutta kilttinä tyyppinä hyppään konttiin ja pienen laulun säestyksellä istun rauhaksiin, kunnes kontin ovi aukeaa jälleen ja silloin on hännässänikin on pitelemistä, siis itsellänikin, mutta myös noilla kaksijalkaisilla otuksilla.
Inkoossa päästettiin minut pinteestä ja kippari ajoi s-markettiin ja minä lässyn kanssa lempotellen satamaa kohti. Helle oli huumaava, mutta aaaaaah kuulemma niin odotettu.
Kipparia odotellessamme kävimme tutkimassa venettä ja olin kuin vanha merikarhu, öö siis merikoira. Laivakoiramääritelmää ei voi käyttää, koska kuulin että sellainen on ihan oikea rotu. Mietin, että onkohan se tottakaan?

Palkkioksi suvereenisuudestani pääsin vilvoittelemaan mereen. Hiukka harmitti hihnan päässä roikkuva akka, mutta muuten ilo oli ylimmillään. Seuraavaksi testattiin salonkikelpoisuuttani eli terassilla olemista. Omasta mielestäni hallitsen kroppani ja ymmärrän kokoni, mutta väittävät että minulla on kokoa sen verran että yllättävä äkki-into saattaa kaataa pöydän jos toisenkin. Meikä otti kuitenkin tämänkin lungisti, mitä nyt urisemalla annoin ymmärtää olevani paikalla. Toi varaomistaja tosin sanoi, ettei uriseva jätti näytä ulkopuoliselle lempeältä jätiltä...
Vihdoin päästiin lastaamaan vene ja aloittamaan reissua. Minut kiinnitettiin förstin jalkatukeen ja kippari laittoi jotkut asiat murisemaan ja makoilualustani tärisemään. Olen aina kiinni lähdöissä ja rantautumisissa, sillä väittävät että ei ole varaa ottaa riskiä että osallistuisin mm. poijusta irrottautumiseen. Eivät kuulemma tarvitse nelivetoapua, vaikka musta välillä näyttää että vetoapu voisi olla hyväksi.
Ärsyttävästi ajettiin muutama metri ja taas pysähdyttiin. Ketutti jäädä veneeseen odottamaan, huutelivat ettei mitään hätää ja ota rauhakseen, mutta minkäs teet kun v******a. Ulinahan siinä pääsee. Jotain ne laski tankkiin kauan, höpisivät halvasta dieselistä (1,36 / l). Ei kiinnostanut, toivoin vain että mentäs jo.
Vihdoin matka jatkui ja sain työntää kirsuni pressun raosta tuuleen. Ah, sitä autuutta. Tuoksut, tuuli, lämpö ja ne maisemat. Me kaikki hymyilimme.

Kauan sitä iloa ei kestänyt, sillä taas alkoi joku rantautumisshow (Inkoo - Stora Fagerö 20 min. Apollon vauhdilla). Ankkuria kannettiin ja laskettiin ja nostettiin. Ei kuulemma pitänyt, no en minäkään moisesta touhusta pitänyt. Saivat vihdoin itsensä kiinni siihen kirsikalta näyttävään juttuun, jonkun ystävällisen porukan avustuksella. Stora Fagerön hiekkapohjassa ei nelihaara-ankkuri pidä, nyt sekin on sitten koettu.

On muuten ärsyä olla niin lähellä liplattavaa vettä ja luontoa, mutta en saa hypätä veneestä ilman lupaa. Boooooring! Pari kertaa hyppäsin luvatta, mutta tulmunkiahan siitä tuli.

Laiturilla aattelin tehdä pikku jekun. Kävelin ensin näyttävästi vetämättä keskellä laituria niin, että ukko luuli että hyvin menee. Ähäkuttikattimatti ja juurikin katti, sillä sellaisen olivat ottaneet yhteen veneeseen. Eihän nuo norminenät mitään haista, mutta meikä haistoi että siellä se piileskelee. Suunnitelmaani kuului, että teen yhtäkkisen hirmuloikan kissaveneeseen ja menen sanomaan sille moro. Muuten meni hyvin, mutta se pirun vene oli hirmu korkea, sain etutassut kannelle ja loput kropasta jäi johonkin. Arvaatte varmaan mihin siitä sitten jouduin. Jep, molskahdushan siitä seurasi ja hetken kesti tajuta, että pilkka olikin sattunut omaan nilkkaan. Toisaalta, pääsin uimaan ja ravistamaan loput vedet veneen ajohyttiin. Kastuivat muutkin. Kissa jäi tervehtimättä, mutta muuten meni ihan kivasti, noin niin kuin omasta mielestäni.

Päätettiin tehdä retki saaren kärkeen ja jouduin kuulemma olemaan kiinni. Pöljää! Onneksi nuo kuitenkin ottivat pitkän köyden mukaan, joten sain olla melkein vapaana. Pureskelin muutamat puut ja uin, uin ja uin. Uin niin, että häntä oli irrota.
Noikin ui, en viittinyt mennä veteen pelastamaan. Ajattelin, että on tehokkaampaa vahtia rannalta mitä nuo mielestäni uimataidottomat touhuaa kuin mennä niiden perään. Onneksi tulivat lopulta pois ilman että tarvitsi sen kummemmin puuttua tilanteeseen.
Illalla mentiin notskille ja siellä minut valtasi pakonomainen vahtivietti. Sanoin porukoille murisemalla, että täällä vartioin minä, kuka sinä luulet olevasi. Noita näytti hävettävän ja olivat myös vähän hämmentyneinä mun murinasta, varsinkin siinä kohtaa kun murisin keppi suussa ja vispasin häntää täysiä. No, mua ei nyt vaan huvittanut olla seurallinen, ne omisti sen kissankin...

Menin nukkumaan veneeseen ja vaikka noi lähti jonnekkin, en jaksanut olla huolissani. Jäin oikein mielelläni nukkumaan. Tosin jaksoin nukkua tunnin ja sitten tuli tylsää. Kukapa nyt yksin jaksaa olla? Mietin, että miten saan kaiken huomion ja tajusin, että jos haukun koko kropan voimalla ni ne kuulee mut. Hah, kuuli, koska haukuin niin kovaa, että se kuului ehkä Ouluun asti. Tyypit tulivat kutsuni kuultuaan ja sitten koko porukka köllähti unten maille.

-jatkuu-

Pääskykevennys

Jotta kesälomapostausten sarjassa vahingossakaan päästä loppuun tulee tähän väliin pääskypostaus. Nämä pääskyt kohtasimme Seuran saaressa kesälomareissun viimeisenä aamuna. Eikö ole veikeitä otuksia?

Pääskyperhe päätti että keulaköysi on mainio paikka aamubrunssille. Siinä linnunpojat istuivat nokka ammollaan ja vanhemmat, tai siis toinen vanhempi toi ruokaa ja toinen vahti. Niin harvoin nähtävä ja hellyttävä tapahtuma, ettemme raskineet nousta veneestä ennen kuin pääskyperhe oli saanut ateriansa loppuun. Tuijotimme pääskyperheen touhuja kuin olisimme avaraa luontoa töllöstä tuijottaneet. Viereisen veneen liikehdintä lehähdytti perheen liikkeelle ja mekin jatkoimme aamutoimiamme päästäksemme kotia kohti. 

19.7.2013 Itäsatama (Hanko) - Seuran saari

Hitaasti kuulemma hyvä tulee, joten tämän kesälomapostauksen täytyy olla hiton hyvä, sen verta kauan tähän on mennyt. Tarkoitus oli tehdä jokaisesta reissusta talven aikana oma postaus, mutta taitaapi nyt jäädä tai hitoksenmoinen kiirus ainakin tulee.

Nyt olemme siinä pisteessä, että matkan viimeiset etapit ovat edessä. Ihana ihana Hanko jätettiin haikein mielin taakse, sillä tiedossa oli että sinne palataan vasta seuraavana kesänä. Perustoimet ennen reissuun lähtöä eli löpöä tankkiin ja septi tyhjäksi. Jouduimme odottamaan pitkän tovin septille pääsyä, sillä joku oli katsonut tarpeelliseksi tehdä kaikki huoltotoimet, imurointi mukaan lukien, septilaiturissa, poikittain parkissa. Sanotaaan, että kiire hellittää kun köydet on irti, ehkäpä meillä oli henkiset köydet vielä kiinni sillä odottelu ei oikein ollut sillä hetkellä mieleemme. Ei vaikka laiturin päätyyn oli ankkuroitunut valtava mustanpuhuva jahti. Huh mikä peli! Koko odottelumme ajan miehistö tankkasi alusta ja me laskeskelimme, että kuinka paljon se voi oikein vetää ja mitkä voivat olla kulutukset ja kustannukset. Pääsimme niin huimaaviin summiin, että pyörryttämään rupesi ja luvut painuivat unholaan. Eikä ne tosia olisi olletkaan...

Hangon Itäinen selkä maisemineen on kovastikin mieleeni. Väylä polveilee välillä melko kapeanakin komeiden ja karujen kallioiden välissä. Meillä on käynyt aina hirmuisen hyvä tuuri tuulien suhteen itäselkää ylittäessä ja niin kävi nytnkin. Ehkä hienoista kisaväsymystä oli ilmassa ja samalla myös haikeutta lähestyvästä lopusta.

Perinteisesti pysähdyttiin Bärosundissa ja otettiin Apolloon menovettä, sillä Hangossa hommasta oltiin luovuttu. Samalla tankattiin terassilla myös miehistö ja heitettiin huulta jonkun veneporukan kanssa. On kyllä mahtavaa kuinka vesi kiulun alla yhdistää!

MS Hook

Matka jatkui yli Porkkalanselän ja sielläkään ei onneksi pauhu käynyt. Yli mentiin niin että suhina kuului ja sitten jo oltiinkin majapaikassamme. Paatti laituriin ja saunaa varaamaan. Tuurikin kävi kun saimme saunavuoron vielä samalle illalle.

Samalle viikonlopulle osui Helsingin The Tall Ships Races ja suurta hämmästystä herätti saaren vieressä Tanskan lipun alle merkitty purjelaiva. Tyypit olivat selkeästi väylältä sivussa ja yritimme pähkiä, että mikä miehistöllä oli meininki, muttemme keksineet järkevää selitystä, sillä ankkuripaikassa vettä riittää, joten karilla eivät olleet. Komea se kuitenkin oli.

Perinteiset saaritraditiot eli saarikierros, vanupallojen (joutsenpoikasten) ihastelu, ruokailu, saunominen ja nautiskelu hoideltiin verkkaiseen tahtiin. Lokinpoikasilla alkoi olla jo kokoa, joskin lentoon lähtiessä ilmavirta vei poikasta ennen kuin siivet saatiin oikeaan ohjausasentoon. Hellyttävän keltanokkia lentotaidoissaan olivat.

Ja eipä kauaakaan kun painuttiin unille. Unet, jotka ovat olleet välillä hyviä, välillä syviä, kevyitä, kehnoja, lyhyitä ja pitkiä olivat tuona yönä kehnot. Jostain syystä jokainen olematon narahduskin havahdutti ja lokkien aamujamit herättivät ennen kuin edes osittainen uni valtasi. Tähän olen tottunut, joten harvoin huonot unet maatani keikuttaa tai jos keikuttaa niin viimeistään ämpärillinen kahvia auttaa.

Juttu jatkuu ja täältä löytyy kesälomareissun aiemmat postaukset

13.7 Poroholma - Pakkahuone
14.7 Pakkauhuone - Isokari
14.7 Isokari - Katanpää
15.7 Katanpää - Naantali
16.7 Naantali - Sandön
17.7 Sandön
17.7 Sandön - Kasnäs
18.7.13 Kasnäs (Kemiönsaari) - Itäsatama (Hanko)

18.7.13 Kasnäs (Kemiönsaari) - Itäsatama (Hanko)

Kesälomamuistelot jatkuvat

Kasnäs
59°55,2' -  22°24,5'

Itäsatama
59° 49,2´ - 22° 58,3´

Aamu valkeni epämääräisenä. Sataakko vaikko paistaa? Pilven repaleita leijaili taivaalla pohtien samaa kuin me aamiaisemme äärellä Apollossa. Ilmallahan ei nyt sen suurempaa merkitystä ollut, kuin että Hangossa kuuluu paistaa aina aurinko ja Hankoon olimme suuntaamassa. Hieman siinä paattia aamupuhteina putsattiin ja tuupattiin tuubillinen vaseliinia vaseliinisäiliöön. Apollon akseleita pitää voidella noin kolmen tunnin välein, jotta potkurit pyörivät jouhevasti. Tai kai siinä oikeastaan akseleita rasvaillaan... Tiskit tiskattiin satamarakennuksessa ja sen jälkeen olikin aika nostaa lepuuttajat ja irrottaa köydet. 

Kasnäs siintää horisontissa ja Jorma pitää perää

Kuvateksti kirvoitti kysymyksen, että onko horisontti siellä mihin katsot vai vain sinne minne suuntaat eli edessä? Voiko siis sanoa, että Kasnäs siintää horisontissa, vaikka se jääkin perän puolelle? Kasnäs siintää perähorisontissa? Onneksi Wikipedia tietää vastauksen, "Horisontti eli taivaanranta on näennäinen viiva..."

11.15 kirjattiin lokikirjaan lähtöajaksi ja suunnilleen 10 solmun marssivauhdilla 13.45 saavuttiin Itäsatamaan. Tai tarkemmin 13.45 on se hetki kun paatti on turvallisesti köytetty laituriin. Päätimme hieman treenailla poijukiinnitystä ja laituriintuloa kahdella miehistön jäsenellä. Kolmannella oli osallistumiskielto. Ei se  nyt ihan oppikirjan mukaan mennyt, mutta ei siitä paljon puuttumaan jäänyt, joten kehityskaari on ollut nouseva.

Muutama purjehtija ja me

Matkalla oli runsaasti menijöitä, pääsääntöisesti purjeilla kulkevia aluksia. Tuulet olivat ilmeisen otollisia, vaikkakin moottorimiehistölle meri näytti suhteellisen tyyneltä.

Kattohuoneisto

Erään järeämmän puoleisen tolpan nokassa (juu, tiedetään merimerkki) oli jollain kookkailla lintusilla muhkea asumus. Vaikka kuinka räpsin ja räpsin, tämän parempaa kuvaa en onnistunut nappaamaan. Enkä ole onnistunut selvittämään heidän henkilöllisyyttä. Että jos joku osaa sanoa mitä rotua nuo edustavat niin otan tiedon kiitollisena vastaan. 

S-kyltin vieressä on elämää nähnyt ja kokenut raunio. Olisi hauska kuulla tämänkin pytingin tarina. Onko se kalastajien torppa vai liittyykö puolustushommiin vai minkälaista historiaa hirret kantavat? 

Hangossa oli jengiä, kuten aina. Jostain syystä Hankoon ihmispaljous ja elämänmakuinen meininki sopii ja tuolla se ei meikäläistä häiritse, pikemminkin ilahduttaa. Ja maisematkin on kuin Välimereltä, wow! Voisipa luulla, että tässä kiidetään pitkin Korfun rantoja... 

Aivan kuin ulkomailla...

Vuokrasimme satamakonttorin kupeesta jopot ja lähdimme tutkailemaan Hankoa. Harmiksi en kirjannut ylös vuokrahintaa ja enää en muista kuin sen, että huokeaa oli. Ensin rullasimme rantaa pitkin Casinolle, jonne olikin rakennettu varsin viehettävä ticotico-tyyppinen surffibaari. Ihastuin!

Baari oli sisustettu kierrätysmatskuilla, jotka myös olivat myynnissä. Nuo lasiputellit olisivat lähteneet matkaani mikäli olisin ollut liikkeellä jollain muulla kuin jopolla. J huokasi tässä kohtaa helpotuksesta, enkä ymmärtänyt että miksi. Hienoja lasipulloja on synti jättää tilaisuuden tullen hankkimatta.

Casinolta jatkoimme hetken aikaa päämäärätöntä pyöräilyä, kunnes päätimme pyörähtää Hangonkylän satamassa. Satamassa on 20 vierasvenesatamaa ja 650 venepaikkaa. Jos rauhaa kaipaa kannattaa tälle puolelle Hankoa kiinnittyä. Satamasta löytyy ravintola ja kahvila/satamatoimisto, jossa myydään mm. tuoretta kalaa ja kalaleipiä. Seurueen miehet herkuttelivat lohileivillä ja sitten olikin aika palata palauttamaan pyörät. 

Näkymät HSF:n terssilta 

Sitten jo nälkä huusi vatsassa, joten oli aika ryhtyä kokkauspuuhiin. Yhtään en muista mitä syötiin, mutta varmasti jotain hyvää, kuinkas muutenkaan... Aterioinnin jälkeen pienet nokkaunet ja terassikierrokselle. HSF:n kattoterassille on livebändi ja solisti vetikin varsin upeasti. Kaikki bändistä otetut kuvat ovat harmillisen rakeisia, eikä niitä siten tänne kehtoo laittoo... Satamaan saapui koko ajan lisää veneitä. Terassilta oli aitiopaikat satamaan ja oli mielenkiintoista seurata kuinka aina vaan tilaa löytyi ja sopu todellakin sijaa antoi. Aina kun näytti, että nyt on täyttä, löytyi jostain veneen mahtuva kolonen.

Hsf:ltä siirryttiin takaisin paattiin ja sitten repesi taivas. Vettä tuli enemmän kuin taivas kerkesi pudottamaan. Valtavia vesikarpaloita poukkoili ja pomppi kaikilla pinnoilla, meri suorastaan kuohui ja kupli kuin perunakattila. Meillähän ei ollut mikään hätä sisätiloissa, paitsi että pressupirulainen päästikin muutamasta yllättävästä kohdasta vesiä ohjaamoon. Vettä tuli siis niin paljon, että se ehti etsiä kaikki mahdolliset koloset joista valua sisään ennen kuin se ehti valua laitoja pitkin mereen. No, onneksi nuo veneet ovat tehty vettä kestämään. Ryöpytyksen keskellä emme viitsineet enää lähteä nauttimaan satamaelämästä, vaan jäimme paattiin ja uni siinä aika pian saavutti seilaajat. Ihana Hanko!

XOXO

Juttu jatkuu ja täältä löytyy kesälomareissun aiemmat postaukset
13.7 Poroholma - Pakkahuone
14.7 Pakkauhuone - Isokari
14.7 Isokari - Katanpää
15.7 Katanpää - Naantali
16.7 Naantali - Sandön
17.7 Sandön
17.7 Sandön - Kasnäs

17.7 Sandön - Kasnäs

Aikahan tässä loppuu kohta kesken näiden kesälomapäivitysten kanssa, joten jatketaanpa.
Tässä kohtaa nostettiin ankkurit Sandön:ssa ylös ja keula kohti Kasnäsiä. Jotenkin tuo Kasnäs ei meikäläistä puhuttele. Aina hirmu täysi ja hurjat jonot saunaan... Mutta lukaisin jonkun blogia (harmikseni en keksi, että kenen) ja siellä Kasnäsistä ja sen lähiympäristöstä puhuttiin lämpimään sävyyn. Päätimpä, että annan vielä kyseiselle suursatamalle mahdollisuuden. Täytyy lienee tutustua kylpylään, luontopolkuun yms. yms.

Seilattiin siis Kasnäsiin yöpymään ja saatiin sataman viimeinen virallinen vierasvenepaikka. Osa purkkareista olikin jo parkkeerannut kahteen riviin. Eli tuonne kannattaa saapua vilkkaimman veneilykauden aikana viimeistään iltapäivällä mikäli paikan sieltä helposti haluaa. Satamassa kävi pyörähtämässä Puolan lipun alla purjehtiva pienikokoinen paatti, jonka kannella näytti olevan ainakin kaksi perhettä. Aika pitkä matka paatilla, jos Puolasta asti ovat tulleet.

Odoteltiin saunaan pääsyä melko pitkälle iltaan, mutta kiirehän ei mihinkään ollut. Ja odotus palkittiin sillä, että saunassa oli jo tilaa sen verran ettei ihmispalapeliä tarvinnut harrastaa. Aika pian painuttiin pehkuihin pitkän päivän päälle. Vaikkakin Kasnäs on suosittu ja piripintaan täytetty, niin silti se on todella rauhallinen satama. Että kyllä sieltä hyviäkin puolia löytyy ;)

Juttu jatkuu ja täältä löytyy kesälomareissun aiemmat postaukset
13.7 Poroholma - Pakkahuone
14.7 Pakkauhuone - Isokari
14.7 Isokari - Katanpää
15.7 Katanpää - Naantali
16.7 Naantali - Sandön
17.7 Sandön

17.7 Päivä Sandön:ssä

 
Kesälomareissun päivopostaus upeasta saaresta! Niin kaunis, hiljainen ja käyttämätön saari! Olimme jo toistamiseen Sandön:ssä. Edellisellä kerralla kulkuvälineemme oli sen verran kevyt ja pieni, että se pystyimme ajamaan keula edellä suoraan rantahiekalle ja silti potkurin alle riitti vettä. 

Rautarouva Apollo on sen verran järeä peli, ettemme uskaltaneet lähteä moiseen, mutta onneksi pienempi ratsuistamme avitti rantaan. 

Pohjoislaguuni

Saaren pohjoispuolella on laguunimainen syvennys, johon mekin itsemme kahdella ankkurilla ankkuroimme. Ihan ei laguunin kärki  pystynyt rauhoittamaan rauhattomasti vikuroivaa tuulta, mutta keula kohti pärskeitä ja perä kohti rantaa, niin suht rauhassa paattimme kellui. Varsinainen "satamapaikka" on merkitty koillislaguuniin ja sen kohdalta löytyykin saaren ainoa huussi ja nuotiopaikka. Saari kuuluu kansallispuistoon, joten avotulen teko kaikkialla muualla kuin merkityllä paikalla on ehdottomasti kielletty. Saaren itäpuolelle oli majoittunut pieni porukka, muuta "liikennettä" ei näkynyt, joten saari oli melkein meidän. Makkarat grilliin ja mahat täyteen! 

 Kuvasin auringonlaskua niin, että liipasinsormi jo kramppaili. Ne kuvat julkaistaan myöhemmin, sillä muutoin tästä jutusta tulee hehtaarijuttu.    

 Ai niin, saimmehan seuraa tällaisesta sikkurasilmäisestä herrasmiesmäisestä naurunaamasta.

Aamu valkeni niiiiiiiiiiiiiiin käsittämättömän kauniina ja hiljaisena, että kyllä siinä melkein itkua joutui pitelemään. Aamiaisen jälkeen pulahdimme hyiseen veteen, heinäkuun keskellä merivesi oli kivunnut juuri ja juuri + 14 asteeseen, hyrrr! Mutta kyllä siinä heräsi.
Ja sitten herättiin kunnolla, sillä tuuli ja hiekkapohja vetivät peräankkuria sen verran irti, että Apollo ehti kieppua ja pyörähdellä hetken ja juuri sen verran, että ankkuriliina kiepahti lenkille potkuriin. J jälleen mereen ja liina suoraksi. Tällä kertaa pelasimme varman päälle ja kuljetimme ankkurin Jorman avulla täydelliseen paikkaan ja jo loppui rempominen ja kikkailu. Tuo olisi pitänyt tehdä jo illalla, mutta tulimme liiaksi luottaneeksi kannelta tiputetun levyankkurin pitoon, "ikä oppia kaikkia ja ikävä oppia kaikki" -vai miten se tyhmä sanonta menee?

Ollaanko me Suomessa?

 Aamiaisen jälkeen päätimme lähteä kiertämään koko hela saari. Muistaakseni arvioimme karkeasti, että kierrokselle tulee matkaa 4,5 kilometriä, muisti voi tehdä myös tepposet, joten matka voi olla mitä vaan... Matkaa taisi mennä sen pari tuntia kaikkine pysähdyksineen, ihasteluineen ja ihmettelyineen. Sää oli kaunis ja saari upea. Mahtava fiilis!

Saarikaalia?

Saaren eteläpuoli

Saaren itäpäässä on upea pitkälle jatkuva särkkä. Särkän päässä nakottaa itäviitta ja siinä kohtaa on syytä olla kipparin kartalla. Väärältä puolelta yrittäessä tömähtää takuuvarmasti hiekalle. Särkkä on melkoisen pitkä ja sitä pitkin pääsee melkein koskettamaan itäviittaa. Jotenkin epäsuomalainen paikka. 

Iltapäivällä Koillislaguuniin saapui seurue ja edellinen seurue oli jo poistunut. Ihmettelimme, miten näin upea saari ei enempää retkeläisiä kerää. Toisaalta rantautuminen ei sovi kaikille, etenkään isoille paateille ja onhan aika liki saarta isoja palvelusatamia, että liekö siinä syys...
Tarkoitus oli jäädä saareen vielä seuraavaksi yöksi, mutta miehistön miehet saivat jonkun ihme reissusätkyn ja matkaa oli kuulemma jatkettava. Saarineuvoston kokoontumiseen jälkeen sovittiin, että päivä ollaan ja nautitaan ja illalla lähdetään kohti Kasnäsiä. Ajosta tulisi lyhyt, joten perilläkin oltaisiin ihmisten aikoihin!
Tämä päiväs saattoi ehkäpä olla kesän paras päivä! 

Juttu jatkuu ja täältä löytyy kesälomareissun aiemmat postaukset
13.7 Poroholma - Pakkahuone
14.7 Pakkauhuone - Isokari
14.7 Isokari - Katanpää
15.7 Katanpää - Naantali
16.7 Naantali - Sandön