maanantai 15. joulukuuta 2014

Apollon talvikoti

Apollo talvehtii erään omakotitalon pihalla. Siellä on helppo käydä morjestamassa paattia ja katsomassa, että voihan tyyppi hyvin. Myös talvi- ja kevätkunnostukset on helppo hoitaa kun talvinen sijoituspaikka löytyy läheltä.



Apolloahan ei mikä tahansa peli nostele ja liikuttele, joten siihen tarvitaan järeät vehkeet. Onneksi semmoinen kuitenkin lötyy, vaikkakin sekin joudutaan ajamaan linkkuun, jottei käy huonosti ja koko komeus kellahda kyljelleen. Apollon leveyskin jää onneksi vajaaksi leveän kuljetuksen rajoista, joten maakuljetukset ovat mahdollisia.


Apollo lasketaan konemestarin hitsaamille järeille pukeille. Mitkään peltiset putket eivät Apollon painoa kannattelisikaan. Maakaan ei ole routinut kolmeenkymmeneen vuoteen, joten tuskin se yhtäkkiä routimispuuhiin ryhtyy. Keulaa tukee saman kailiperin keulapukki.


Apollon ylle kasataan putkikehikko, joka on (jollen väärin muista) kevytrakenteinen varasto/autotalli, jolle on vaan hommattu neljä pitkää kinttua. Lyhemmät eli keskikintut ovat vasten kävelysiltoja. Hässäkkä on yllättävän kätevä kasata ja purkaa.



Kehikön päälle vedetään valtava valkoinen pressu, joka jätetään päistään auki, jotta ilma kulkee. Pressun sitomiseen käytettän älyttömän näppärää "metritavarahämähäkkiä". Tiedätte ne koukkupäiset joustavat hämähäkit, jolla kiinnitetään tavaraa vaikka pyörän tarapaksille, niin me käytämme samaa, mutta metritavarana. Se venyy ja joustaa ja se on helppo vetää veneen alta toiselle puolelle, koukulla pressun purjerenkaaseen kiinni ja taas kölin ali toiselle puolelle ja niin edelleen. Tuulessa joustaa, ei revi eikä hankaa.



Tällä meiningillä pressu tulee veneen laitoihin tai pikemmingin kumiseen törmäyslistaan kiinni ja estää ilman kiertämisen. Mutta koska päädyt pidetään auki ja ilmaa on kannen yläpuolella runsaasti kulkee ilmaa ihan riittävästi. Tai ainakin viime vuoden talvella kulki. Ei löytynyt edes verhoista homepilkkuja vaikka ne riskillä talveksi paikalleen jätin.


Hyviä talviunia Apollolle ja kaikille muille veneilijöille ja veneille!

2 kommenttia:

  1. Hyviä talviunia Apollolle ja miehistölle mukavaa joulun odotusta =).

    VastaaPoista
  2. Kiitosta vaan ja kiitosta myös Tuomaan markkinoista kertovasta postauksestasi. Sen innoittamana taidankin jalkautua ihan paikan päälle =)
    Ihanaisia joulun odotuksia myös teidän venekunnalle!

    VastaaPoista