lauantai 17. joulukuuta 2016

Valosta valoon


Muuttuuko vuosien vieriessä suhtautuminen valoon? Lisääntyykö valonkaipuu vuosirenkaiden lisääntyessä? Vai tajuaako kokeneempi mieli valon ja valottomuuden eritavalla? Aiemmin en ole pitänyt itseäni mitenkään jonkun tietyn vuodenajan-tyyppinä. Vuodenajat ovat olleet vuodenaikoja ja tulleet sellaisina kuin ovat tulleet. Olen pitänyt jokaisesta. Mutta nyttemmin tuo sysipimeys on ankeuttavaa. Kuivan pimeyden vielä juuri ja juuri kestää, mutta se kostean sateisen sumuisen säkkipimeys on jotain infernaalisen mälsää. Aamulla kun menee töihin, on mustaa, illalla kun palautuu, on mustaa. Olisi edes harmaata. Kesän iltapimeys ei ole niin raakaa, se on jotenkin niin paljon pehmeämpää. Rauhallista. Kietovaa. Kaunista!

Onneksi välillä on niitä huikaisevan kauniita pakkaspäiviä, jolloin aurinko kipuaa näkyviin ja sinistyttää taivaan ja maa kimmeltää. Silloin sielu herää. Ja onneksi on muistot, kesämuistot. Merimuistot. Venemuistot. Muistot! 


maanantai 21. marraskuuta 2016

Kaunissaareen sieniflooraa

Välitalvi pyyhkäisi sienet mullaksi, mutta onneksi niitä löytyy vielä muistikortilta eli täältä tulee lupaamani Kaunissaaren sienikimara. Ja olkoon tämä hetkeen viimeinen sienipostaus ja palatkaamme veneilymuistojen pariin. 















sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kaunissaareen flooraa

Helsinki

Perjantaina lennähti köydet kevät/syyskotisatamassa irti niin että heilahti. Laiva oli täytetty perusmiehistön lisäksi kahdella ystävällä ja koiralla eli Apollossa oli neljä ihmistä ja kaksi käppänää. (käppänät ovat kyllä ällistyttävän paljon toistensa kaltaisia). Sää oli lämmin, tyyni ja seesteinen. Olimme sen verran myöhään liikkeellä, että taivas värjäytyi heti lähdön jälkeen purppuraan. Maisema tummui ja ääriviivat pehmenivät. Ja sitten, tutum, tajusimme etteivät kulkuvalot ole päälle tai siis pala vaikka ovat päällä. Amatöörimäinen virhe olla tarkistamatta niiden toimivuutta hämärän äärellä satamassa. Johtohan se hapettunut oli, joten sille ei nyt siinä kohtaa ollut tehtävissä mitään. Ankkurivalo päälle, kännykät näyttämään punaista ja vihreää ja sivuikkunoihin kiinni. Ankkurivalon käytön järkevyyttä mietimme, mutta tulimme siihen tulokseen, että liikkuva kirkas valo mastossa on parempi kuin ei valoa ollenkaan. Otamme tästä opiksemme ja näin syksyn tullen ilta-ajossa asiat tarkistetaan ennen lähtöä!

Urho
Saavuimme Sipoon Kaunissaareen syvällä hämärällä ja yllätykseksemme satama oli lähes täysi. Kovin montaa koloa eli satama-altaasta löytynyt, tosin meille riitti se yksikin. Täysinäisyydestään huolimatta satama on kaikesta kyseenalaisesta maineestaan huolimatta rauhallinen. Kuukauden päästä siellä alkaa tyhjenemään ja jäljelle jää vain sisukkaimmat ja se on mielestäni tuon saaren parasta aikaa, siis hyvin varhainen kevät ja myöhäinen syksy. Ravintola oli vielä auki ja sitä se myös on tulevana viikonloppuna (17.-18.9.16). Saarikin on virallisesti auki tuohon viikonloppuun saakka. Vessat ovat käytössä sen jälkeenkin, mutta jätehuolto loppuu ja makeavesi katkeaa. Vakitelttailijat pakkailivat tiluksiaan ja minä kuvasin syksyyn valmistautuvaa luontoa, tai siis sieniä. Kelit helli meitä, sillä oli todella lämmin  ja tyyni, +17 asteessa pyörittiin ja tuultakin oli muutaman metrin vireen verran. Kertakaikkisen upean saariviikonlopun sääukko meille järkkäs. Seuraava kuvakimara on napattu Kaunissaaren kiertävältä luontopolulta, jonka suosittelen kaikkien kiertävän! Sienikuvia tulee seuraavassa setissä sitten.

Asetelma

Ehkä Pelto-ohdake

Saunio alias saunakukka

Purppuraa

Siementävä putkikasvi

Veikkaisin vattua

Ei aavistustakaan

Ketunleipämatto

Istuin

Osa Sahahistoriaa

Pala sahaa

Näsiä

Juhannusruusu

Ahdekaunokki

Tuoksuherne

Rypäs ketunleipää

Komea puu

Marjova pihlaja

Veikkaisin pajua

Happamia, sanoi...

Kaunissaaresta olen kertoillut aiemminkin ja juttua löytyykin täältä.

maanantai 5. syyskuuta 2016

Sienimetsällä


Kiikutin Urhon kanssa viikonloppuna äitini ja isovanhempani mökille Saimaan rannalle. Olimme niin lyhyellä reissulla, etten viitsinyt venhoa vetehen työntää ja tyydyin vain ihailemaan Saimaan rasvatyyntä pintaa rannalta käsin. Mummin mökkiriemu oli tarttuvaa ja pappakin näytti nuortuvan (papalla on ikää 96 v.).
Käppänäkoiramme Urho on niin siisti poika, ettei se mökkivapaudestaan huolimatta sonni tontille eli ukkelin joutuu viemään kävelylle kuten kotona. Mökillä on siitä ihana, että siellä voi pitää koiraa vapaana. Urho touhotti innoissaan ja minä äidyin kuvaamaan sieniä, joita muuten löytyy jos jonkinmoista. Suurinta osaa en tunnistanut. Hauskoja muotoja, pintoja ja värejä ja hauska luonnon helmassa oli könytä kameran kanssa.

















Mietin, miten saan sienet liittyvät veneilyyn... No ei mitenkään, mutta löysin löyhän aasinsillan sienten ja veneblogin välille Saimaasta ja luonnosta ;) Jos ensi viikonloppuna pääsisi vesille ja saareen ja kuvaamaan saariston sieniä!

ps. kuvat ovat nofilter eli täysin sitä mitä kamerasta ulos tuli.