Luen paljon ja laidasta laitaan. Välillä ahmin ajatuskirjallisuutta ja välillä rentoudun aivottoman hömpän parissa. Päivät päätän useimmiten kirjan parissa. Kotimainen kirjallisuus voittaa käännöskirjallisuuden ja Kristiina Vuori on ehdoton suosikkini. Lukiessani (veneessä) Vuoren Disa Hannuntytär -nimistä romaaniaan riemastuin löytäessäni äärettömän oivan kuvauksen merestä. Liekö vanhaa kansantekstiä vai osaako Kristiina luonnehtia noin loistavasti meren syvimmän olemuksen? Alla katkelma Disa Hannuntyttär -kirjasta, jossa eräs komea ja kiehtova merimies kuvailee merta osuvasti, vai mitä sanotte?
"Hän ikävöi merelle, sen suolaiseen tuoksuun ja äkisti nousevien puhurien villiin tanssiin. Basti rakasti merta, tuota epäluotettavaa naikkosta, jonka viha saattoi nousta kesken hellimmän hetken. Luonnollisesti merta täytyi kunnioittaa, mutta ennen kaikkea rakastaa. Muuten se söi seilaajansa elävältä. Meri oli aina erilainen, se vaihtoi asiaan yhtä tiuhaan kuin epävarma nuorikko. Valo tanssi sen pinnalla ja syvyyksissä, vaatetti sen eri sävyin joka päivä. Itäisen meren, Baarin kotimeren, vesi oli suvellakin kylmää. Se ei taipunut edes auringon edessä. Se oli salakavala meri, oikukas naaraspeto, joka jätti eloon vain varteenotettavat vastustajansa. Sen virtauksia ei pinnalta käsin erottanut, mutta ne totisesti tunsi veden varaan joutuessaan. Niinhän sitä sanottiin, että se joka ei osaa rukoilla, lähteköön merille. Se kertoi Bastin mielestä kaiken tarvittavan."
Vuoren kaksi edellistä kirjaa on "Näkijän tytär" ja "Siipirikko". Vuoren tekstissä on alkukantaista ja väkevää voimaa, jossa luonto näyttelee valtavan suurta osaa. Kerronta on kiehtovaa ja sellaista, joka saa mielikuvituksen laukkaamaan. Tarinat sijoittuvat Suomeen, joten siltäkin osin mielikuvien piirtyminen verkkokalvolle tapahtuu kuin itsestään. Kun aloitat lukemisen, et voi lopettaa ennen kuin saavutat takakannen, janoten lisää. Suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti