tiistai 27. tammikuuta 2015

Silva ADC Wind

Jääkyylä on jälleen käynyt kyyläilemässä, mutta koska epäilen että väliin tarvitaan muutakin kuin kyyläraporttia, niin kerronpa toisesta veneilyyn liittyvästä joululahjasta (eka oli Aarresaaret-kirja). Toisin kuin kirjassa, niin tässä joulahjassa eivät sormeni olleet pelissä. Rapisevasta paperista putkahti tuulimittari. Olen joskus maininnut, että käsikäyttöinen tuulimittari olisi kiva lelu ja siinä se sitten oli. Silva ADC Wind -tuulimittari paljastui paketista. Riemastuin!


Pieni ja mukavasti käteen sopiva kaulanauhalla varustettu kapistus ei paina nimeksikään.
Tuulimittari kertoo mm.
...lämpötilan ja  paleltumaindeksin eli lämpötilan ja tuulen yhteisvaikutuksen.
...tuulen nopeuden palkkiasteikkona ja numeroina sekä maksiminopeuden eli puuskat.
...ilmansuunnat, sillä tuulimittarin ropellin yksi punaiseksi värjätty lapa sojottaa pohjoiseen mittarin pötkötellessä vaakatasossa.
...paljon muuta, joiden tarpeellisuudesta omalta kantilta katsottuna en ole varma.

Tykkään tilastoida asioita, silloin kun se on täysin vapaaehtoista. Muutoin olen allerginen numeroille ja tilastoille. Jotenkin veneillessä tuo allergia katoaa ja haluan kirjata veneraamattuun kaikenlaisia asioita. Ennen olemme seuranneet tuulet ennusteista ja arvuutelleet niitä aalloista. Usein satamassa purkkareiden laulavat mastot ja vantit(?) eli ne mastoa seurailevat piuhat (sori, termistö totaalisen hakusessa) saavat usein aikaan kuvitelman kovemmasta tuulesta kuin se oikeasti onkaan. Nyt saan raakaa faktaa. Tai niin "raakaa" kuin se pienellä, kädenmitan päässä olevalla mittarilla on mahdollista.



Kokeilin pikaisesti mittaria painellessani kameran kanssa pitkin jäätävää Tervasaarta. Hyvin ropelli pyöri ja syötti lukemia tauluun. Taulun saa muuten valaistua, joten pimeälläkin näkee. Vihjaisin jossain aiemmmassa jääkyylä-postauksessa, että puuskassa olisi ollut jopa 20 m/s, mutta taisinpa huijata vahingossa. Ehkäpä se olikin 20 km/h. Mittariin voi valita näyttääkö se tuulet m/s, km/h, mph, jalkaa/s vai solmuissa. Hivenen täytyy käyttää aikaa siihen, että navikat tulevat täysin tutuiksi ja satunnainen painelu jää aloittelun piikkiin. Helppokäyttöinen vimpain kuitenkin on kyseessä.

Kerron kesällä lisää siitä kuin tuo koje toimii ja onko siitä mitään iloa. Uskon, että iloa on, kunhan ottaa asian asianmukaisesti!  


perjantai 23. tammikuuta 2015

Jääkyylän matkassa

Huitelin menemään pitkin Terviksen jäisiä rantapolkuja. Olin valmistautunut huonosti, kuten aina kun Tervasaaressa kuljen. Eli liian vähän vaatetta. Viima nykii tukkaa, jäätää posket ja kohmettaa sormet. Polut ovat koirien ja kulkijoiden tallomat ja säiden jäätämät. Jäätävää on, mutta silti niin masokistisen siistiä. Tuolla tuntee olevansa elossa!



Olen niin elossa, että tekisi mieli huutaa kilpaa harakan kanssa. Jätän väliin, koska sain muutenkin mulkaisuja osakseni. Huutakoon harakka puolestani.






Eikös näyttäkin aivan maaliskuulta? 
Kevätaurinko on paahtanut lumet liki vedeksi ja ruohokin alkaa vihertää. Totuus on toinen, tammikuuta tarvotaan eteenpäin, lumi vain on unohtanut tulla taivaalta alas. 


Vasta kotona kuvaa katsellessani älysin miettiä, että soittaakohan tuuli tuon kitaran kieliä? Taidanpa tehdä uuden retken kuuntelemaan. Olisihan se aika huikeaa, jos Ilmarisen keikka osuisi samaan hetkeen!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Nousuvesi

Edellisessä postauksessa piti julkaista kuvia vedenpaisumuksesta eli siitä kun "matalapaine liikkui Selkämeren yli itään. Samalla kova etelän ja lännen välinen tuuli nosti meriveden korkealle etenkin Saaristomerellä ja Selkämeren eteläosassa." (13.1.2014)

Ja nyt täytyy esittää kysymys silläkin uhalla, että osottaudun tyhmäksi. Onko Etelän ja lännen välinen tuuli sama kuin lounaistuuli vai onko noilla jotain eroa?

No mutta asiaan, vettä oli Helsingin edustalla helvetin paljon. Pahoittelut kielenkäytöstä, mutta paljon, runsaasti, järjettömästi ei oikein riitä kuvaamaan veden määrää. Sitä oli niin paljon, että olin äimistynyt. Äimistyttävä määrä siis =)


Normaalisti laituri on noin 1,5 metrin päässä merenpinnasta. 
Hyvä, että nyt oli edes parikymmentä senttiä väliä. Normaalisti laiturin alle mahtuisi norsu, 
nyt sieltä ei mene edes silakka.


Tuo liuska viettää kesällä niin kovin, että kärryjen kanssa siitä mentäessä pitää kärryn kahvasta pitää kynsin ja hampain kiinni, ettei kärry lipeä lapasesta alamäessä ja päädy lasteineen mereen. Toiseen suuntaan tultaessa tarvitaan ruista ranteisiin, jotta kärry saadaan liuskaa ylös. Nyt vesi ja heppoinen jää oli muodostanut liuskasta hyppyrin. Toivottavasti tuo nousuvesi ja jäät eivät tee mitään kovin suuri tuhoja. Tosin aika pahalta näyttää, mutta pidetähän peukkuja.


Riippuen tuulen suunnasta ja vedenkorkeudesta saattaa tuossa vasemmalla olla kesäisin jopa hiekkasärkkiä. Nyt ovat särkät hyvin syvällä veden alla. 



Niinkus näin^. Kuva on otettu kai 2013.


Jäänmurtaja?
Katse aavistuksen vasemmalle ja siellä olisi ollut parkissa pari oikeaa murtajaa, ei vain tullut kuvaa otettua.


Pakollinen, jokatalvinen poijukuva. Osa poijuista ui kyllä syvissä vesissä tai siis jäissä, sillä vain "kahva" näkyi. Tulipa muuten mieleen, että mikä tuon hantaakin oikea nimi on? Siis tuon johon poijuköyden haka kiinnitetään tai solmu solmitaan?


Enpäs ole ennen huomannut, että letkukiepillä on noin kivan värinen tolppa. Jos jäät unohtaa ympäriltä tulee mieleen välimeri... 


Viime talvena jäät runnoi samaista paalurivistöä ja kaupungin ukot kävivät takomassa uusia tolppia pohjamutiin kiinni. Mites tuo yksi tolppa on noin nysäksi mennyt? Se kuitenkin alkujaan on samanlainen hujoppi kuin muutkin paalut. Ja taotaanko ne pohjamutiin kiinni?

Summa summarum, vettä oli ja tuuli. Puuskassa noin 20 metriä sekunnissa. Jaa, että mistäkö tiedän? Sen paljastan myöhemmin!

perjantai 16. tammikuuta 2015

Pari ärräpäätä

On tämä tekniikka kyllä ihmeellistä! Tänään kun kurkkasin blogiin niin yllätyksekseni osasta postauksista oli kuvat hävinneet. En keksi että miten ja minne. Ken ne vei? Osassa postauksissa jopa näkyy kuvat muokkaustilassa, muttei enää julkaistuissa versioissa ja osassa on vaan kiellettyjä ajosuuntia. Kuvat eivät myöskään ole kadonneet mihinkään blogin kuvatiedostoista. Huoh! En tähän hätään keksi muuta kuin päivittää kuvat manuaalisesti eli väärä ajosuunta pois ja uusi kuva tilalle. Voin kertoa, että on kypsää puuhaa. Joten pahoittellut, että blogi on hieman rempallaan. Yritän korjailla sitä pikkuhiljaa! Toivottavasti jaksatte kuitenkin käväistä silloin tällöin täällä.

Jääkyylä jälleen kyyläilemässä

Pakkohan tätä ihmeellistä vedenpaisumusta oli lähdettävänä ihan livenä katsomaan ja 
samalla tietenkin tehtävä paluu tammikuisen harrastuksen pariin eli jääkyyläilyn.


Joku huijaa, joko minä, kamera, fotari tai bloggeri, sillä ei tuolla nyt noin kaunista ollut. 
Kiva kuva kuitenkin, oli sen takana sitten mikä tahansa. 


Jäät piti hauskaa ritisevää ääntä. Ritiritralla, tuli talvi halla ja siitäkö syystä jäät ääntelivät?


Veden, hyhmän ja jään yhteenliittymä. Hyytävä näky.


Vesi näyttää jotenkin paksulta. Onko nolla-asteinen vesi paksumpaa kuin esimerkiksi + 10 asteinen?

Tästäpä tulikin jäätävä postaus, laitetaan seuraavaan postaukseen sitten niitä vedenpaisumuskuvia. 

tiistai 13. tammikuuta 2015

Apollo ajelehti someen



Apollo tai siis tämä blogi löytyy nyt myös Facebookista. Jos tykkäät niin käyhän tykkäämässä!

perjantai 9. tammikuuta 2015

Aarresaaret



Joulupukki toi erinnäisen määrän veneilyyn liittyviä tuotteita, jotka tulen paljastamaan lahja kerrallaan. Yhdestä paketista paljastui koko Apollon miehistölle tarkoitettu Aarresaari-kirja. Tosin täytyy myöntää, että omat sormeni olivat pelissä tässä lahjassa.

Olin törmännyt kyseiseen kirjaan samannimisen facebook-sivuston kautta. Kirja vaikutti jo nettiesittelyn  pohjalta kiehtovalta ja tarkempi tutustuminen kirjakaupassa tuki ostopäätöstä ja kirja kääräistiin pakettiin. Sovimme lahjan saajien kesken, että ahmin kirjan ensin itse ja jatkossa se säilytetään Apollossa, jolloin koko miehistö ja myös vieraat pääsevät tutustumaan kiehtovaan kirjaan.

Vielä en ole lukenut kirjaa ihan kannesta kanteen, mutta selvää on että kirjan tekijä Jarmo Nieminen osaa sekä kirjoittaa että kuvata. Tekstit ovat upeita ja soljuvasti eteneviä. Kirjailija ei ole sortunut junnaamiseen eikä jaarittelevaan paatokselliseen paasaukseen. Tarinoissa kerrotaan se mikä koetaan tarpeelliseksi ja edetään seuraavaan aiheeseen. Tarinat eivät kuitenkaan jää pintapuolisen kevyiksi, vaan huomaat eläväsi ja olevasi mukana tapahtumien keskellä. Jarmon tapa kertoa sanoin ja kuvin kokemansa on minun mieleen. Tarinat vaihtuvat aukeama aukeamalta uusiin ja "jo kuullun" vaaraa ei ole. En meinannut saada kirjoitettua tätä loppuun, sillä uppouduin tarinoihin ja jäin "lukukoukkuun". Suljin kannet, avasin jälleen ja syöksyin tarinoiden syövereihin uudestaan ja uudestaan.    


Kirja käsittelee Helsingin sotilassaarien uskomattoman luonnon vuodenkierron. Kirja alkaa keväästä päättyen talveen tuoden luonnon lisäksi esille muun muassa merta, eläimiä, luonnonilmiöitä, rakennuksia ja historiaa varsin monipuolisin sanakääntein. Teos on täynnä monipuolisia adjektiivejä ja kekseliäitä sanamuotoja. Sanoisin, että loistava ja inspiroiva Vuoden Luontokirjaksi 2014 valittu päiväkirja. Ainoana hakemalla haettuna miinuksena kirjan muoto, joka tosin tukee kuvia ja layouttia, mutta tekee sängyssä lukemisen lähes mahdottomaksi.
Jos vielä ei käynyt selväksi, niin suosittelen ehdottomasti!


Kirjailija itse






Aarresaaret
Jarmo Nieminen
WWF:n Vuoden luontokirja 2014.
http://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512097043/aarresaaret/

Mahtavia luku- ja katselmushetkiä!


ps. Kannattaa tutustua Aarresaaret fb-sivuihin, sillä Jarmo Nieminen julkaisee siellä käsittämättömän upeita kuvia merestä ja luonnosta ja vieläpä lähes reaaliajassa.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Valoa yössä

Tämä postaus ei liity mitenkään blogin teemaan vaikka kuinka yritin kaikenlaisia katsontakulmia keksiä, jolla saisin veneen tai veden liitettyä juttuun. En onnistunut, keksin vain ontuvia aasinsiltoja. Annoin aasinsiltojen olla. Ja päätin julkaista kuvat kuvina. Joten olkaapa hyvä, tässä Lumia 930 -luurilla LuxHelsinki -valofestareilta napattu kuvakimara.




Helsingin yliopisto, Topelia
Useita tekijöitä: Lantern Park







Sanomatalo, Mediatori
Immanuel Pax: Enimmäkseen hyvä näkyvyys


Hakasalmen huvila, takapiha
ACT Lighting Design & Odeaubois: OVO












Kansallismuseo, Linnanpiha
Ishmail Sandstroem: Mandala






Kansallismuseo, Halkopiha
Jürgen Albrecht & Isabelle Mars: Universalis Helsinki


-Sanoisinko, että monisäikeinen kokemus-

perjantai 2. tammikuuta 2015

Apollon kausi 2014



...oli pitkä, kaunis ja tapahtumarikas. Ikimuistoinen suorastaan. Ratsumme päästettiin piinastaan laskemalla se lainehille 11.4.2014.
Ensimmäinen varsinainen reissu tehtiin pääsiäisenä (18. - 20.4) ja silloin seilattiin aina Hankoon asti.
Pääsiäinen oli kauniimpi ja kuumempi kuin juhannus.
Juhannuksena oli kylmempi kuin jouluaattona 2013.
Viimeinen reissu tehtiin halloweenina ja lumisade (22.11) lopetti kauden kesken.
Apollo nostettiin 26.11, joten meripäiviä sille kertyi huikeat 228 päivää. Miten niin Suomen kesä on lyhyt?

Mittarilukema
kauden alussa 19 83,8
kauden lopussa 29 75,0
yhteensä 991,7 mpk.
Tunteja en jaksa laskea.
Ja polttoainekulutusta en laske, enkä myöskään suostu sitä ajattelemaan. Hitto, laskin sittenkin...

Tällä kertaa läntisimmäksi sekä eteläisimmäksi paikaksi jäi Hanko, toiseksi eteläisimmäksi Jussarö ja itäisimmäksi Norra Sandön.

Apollo oli miehitettynä yhteensä 71 päivää. Siitä kun vähentää laskun, noston ja koeajot jää yöpymisten saldoksi 67. 20 eri satamaa / laituria (+ kotisatama), joista kuudessa ei yövytty. Yöpymissatamien repertuaari ei reissupäiviin nähden oli kovin kummoinen.



Kauden saarista
Kiehtovin: Jussarö
Haastavin: Tallholmen
Tutuin: Sipoon Kaunissaari
Kylmin: Sipoon Kaunissaari
Kuumin: Norra Sandön
Ikimuistoisin: Sipoon Kaunissaari (Kiitos upeiden ihmisten)
Tympein: Sellaista ei kohdattu, ja sellaista tuskin kohdataan
Leppoisin: Stora Fagerö
"Komein" keli: Stora Fagerö (Tajunnan räjäyttävä ukkosmyrsky)
Lämpimin vastaanotto: Gölisnäs
Korkeimmat aallot: Porkkalan selkä ja Sipoon Kaunissaari

Muutenkin sujui hyvin. Ei pohjakosketusta eikä "miestä" yli laidan. Ei köysiä potkureissa eikä totaalisen stopin tekeviä koneita. Suurin moka taisi olla lippurikkomus (liputettiin ihan koko yö) ja suurin tragedia villasukkien katoaminen. Agrikaatti todettiin jälleen tarpeelliseksi ja sähköjohtojen uusimisesta puhuttiin taas. Myös koneiden termostaatit vaihdetaan vielä kertaalleen. Sähkövessaa mietitään. Ja aurinkopanelia kiitellään.



Kohtasimme joukon upeita ihmisiä, joista jäi muistoja pitkäksi aikaa. Kuulimme tarinoita ja kerroimme itse niitä. Istuimme iloisen riehakkaassa joukossa, mutta hiljennyimme myös keskenämme meren äärellä. Näimme ja koimme meren ja luonnon ja sen ihanat ihmeet. Kiitos, että tähän kaikkeen on mahdollisuus ja saamme kokea sen!