Tiedättekö, kun joskus joku on niin riipaisevan ihmeellistä, että mieli meinaa revetä?!
Tässä yksi sellainen Jussarössä koettu hetki.
Kuka muu muka pystyisi luomaan tuollaisen sielun sopukoita kipristelevän interaktiivisen taidenäyttelyn taivahalle kuin luontoäiti tse?
"Kuljin läpi aavikon, kahlasin läpi kuusikon
Seilasin yli aavan meren, mutta mistään en löytänyt onnea
Mitä nyt jaan, Mitä nyt jaan.
Vaikka kuinka koetin nähdä ja ymmärtää paremmin
Ehkä sittenkin ymmärtämättä, vois olla helpommin
Lauluni laulan sulle, kun kesäyön aurinko laskee
Ja pohjolan lempeät tuulet vastaa uua uua uua uuu
Läpi yön lauluni sulle, se kaikuu järveltä kaskeen
Ja pohjolan lempeät tuulet vastaa uua uua uua uuu
En tiedä oonko enää sun
Ohitin myös kaupungin, vaelsin ohi tunturin
Löysin polun, metsän ja joen
Tunsin, et ehkä mä turvassa täällä nyt oon
Ja täällä nyt oon...
-kuningasidea-
-kuningasidea-
Kuvasta ja kuvan tuomasta voimakkasta muistosta pulpahti mieleeni pätkä Kuningasidean kipaleesta. Sanat osuvat ja uppoavat uskomattoman hyvin kuvaushetkeen.
-XOXO-
ps. Harmi, että ensin kamera haukkaa palan todellisesta näkymästä, sen jälkeen pienennys puraisee siivun, oman osan ottaa myös bloggeri ja lopun vie väärin säädetty näyttö. Ehkäpä tuosta nyt jonkinlaiseen fiilikseen kuitenkin pääsee, pääseehän?
Vastauksena kysymykseesi totean että luulenpa tietäväni ja vieläpä oikein hyvin :) Todella kauniiksi on luontoäiti taivaanrannan maalannut....
VastaaPoistaLuontoäiti on todellakin se taiteilijoista taitavin. Mekin on ihailtu upeita syysiltoja kamerat laulaen -> käykääpä tutustumassa (b)lokiimme :) http://aava.azurewebsites.net/
VastaaPoistaTuossa Kuningasidean kappaleen sanoissa on muuten jotain ikiaikaista, tunnelmakuvia nostattavaa. <3