keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Pääsiäisristeily vol 1/2015


"Anna tuulen puhdistaa
nostaa helmoja
heittää hiukset sekaisin
kevätmyrskyn kastella
mekko liimata kiinni vartaloos.."


Tiedätte sen tunteen kun meinaa "kuppi" mennä nurin pelkästä riemusta, ilosta ja innosta?! Jos tiedätte niin sitten tiedätte fiilikseni tämän reissun kynnyksellä.

Kuten olette saattaneet havaita, niin Apollo tosiaan tähtäsi pääsiäisen pyhiksi vesille. Pääsiäisenalusviikko oli säiden osalta vähintäänkin mielenkiintoinen. Suunnitelmaa ei kuitenkaan muutettu, mutta päätettiin että ihan viimeinen lähtöpäätös tehdään vasta perjantaina ja silloin suunnataan suunnilleen tunnin ajon päähän, jotta lauantaina on mahdollisimman lyhyt matka paeta säitä. Aikainen lasku tosiaan jätti mm. siivouksen puolitiehen, joten suunnistin satamaan jo torstaina. Auto oli piripintaan täynnä tavaraa, koska aivan kaikkeen oli varauduttava.


Satamaan päästyäni alkoi sataa. Tietenkin. Tuuli oli onneksi vaimea ja sen suunta täydellinen, sillä edessä oli varsin mielenkiintoinen veneen siirtotehtävä vetämällä. Olin tehnyt itseni kanssa loistavan siirtosuunnitelman ja homman sujuvuus yllätti jopa itsenikin. Siirsin siis veneen verstaan eteen, josta tiesin saavani sähköä, jota minä sekä Apollo kaipasimme. Sää teutaroi sateen ja osittaisen auringonpaisteen kanssa, joten siivosin silloin kun satoi ja silloin kun paistoi rehtasin kamaa autosta paattiin. Huudatin lämppäriä täysillä ja kierrätin ilmaa autopuhaltimella, joten kosteus poistui melko nopeasti ja pikkuhiljaa lämpötilakin alkoi nousta. Siirsin autopuhaltimen ohjaamoon ja vaihdoin lisälämmityksen kynttilöihin. 


Kun paatti oli siivottu ja tavarat paikallaan oli mielikin hyvä ja osa miehistöstä alkoi saapua satamaan. Kävimme kylillä syömässä ja veneilykauden kantabaarissa nostamassa kauden aloitukselle maljat ja painuimme unille. Kärsin vaihtelevasti huonounisuudesta, mutta nyt olin koko yön taju aivan poissa. Ei haitannut kylmyys, eikä kosteus, ei lintujen laulu eikä omat ajatukset. Ilmeisen rankka ja vähäuninen työviikko teki tehtävänsä ja nuo unet tulivat tarpeeseen.

Aamiaista naamaan ja loppumiehistö laivaan ja liikkeelle tyynessä ja erittäin kohtuullisessa kelissä. HMVK:n tankkipiste toimi, joskaan kuittitulostin ei. Saimme siis dieseliä ja matka kohti itää alkoi.

"niin olet kaunis kaunis
ja maailma on sun..."

-jatkuu-

2 kommenttia:

  1. "Tiedätte sen tunteen kun meinaa "kuppi" mennä nurin pelkästä riemusta, ilosta ja innosta?!" ... Siis TIEDÄN! Ja aavistuksen kateellisena luen tätä postausta (ja odotan jatkoa)!!! IHANAA!!! Voi olen niin onnellinen teidän puolesta, että pääsitte jo merelle. Pian tullaan perässä, hieman on hommia ennen sitä veneen kimpussa. Mutta kaiken kaikkiaan mahtavinta tässä on se, että kausi on ALUSSA ja kaikki ihana edessä. Odotan jo malttamattomana, miten teidän pääsiäinen jatkui =D.

    VastaaPoista
  2. Tiedetään, tiedetään, siis todellakin tiedetään! =D
    Omaa paattia kiillottaessani ja vahatessani olitte mielessäni moneen otteeseen ja saatoin ehkä hieman tuntea kateuttakin, mutta ei nyt auta muuta kuin kärsivällisesti jatkaa kunnostustöitä, niin päästään joskus mekin merelle ;) Onneksi pääsen kuitenkin fiilistelemään teidän retkiänne, joten jatkotarinaa reissustanne täälläkin jo kovasti odotellaan :)

    VastaaPoista