Mutku mä haluun

Mutku mä haluun -itkupotkukiukkumalttamattomuusraivarit! 

Viime vuonna Apollo killui vesillä jo neljättä päivää. Tänä vuonna satama-allastamme peittää 30 cm tikkuuntunut jääpeite ja Apollo värjöttelee edelleenkin kuivalla maalla. Meidän piti laskea Apollo tänään (21.3) vesille, mutta emme tietenkään laskeneet. Verkkosaaressa kalastajat tiesivät kertoa jään paksuuden ja kunnon, ja samalla vitsailivat, että kyllä 5 tonnia painava vene sen jään rikkoo ongelmitta, mutta samalla pääsee pohjamaalista näkkeineen eroon. Tuo on sen verran ääriurheilua, että jätetään se vitsiksi, vaikka mä HALUAN jo MERELLE!

Tämän talven jääkyyläilyt ovat jääneet vähemmälle, joskin pyrin aina kulkemaan jonkun rannan kautta, kun keskustan liepeillä liikun. Viime viikolla teimme jääkyylämatkan Seurasaareen ja kauniista ilmasta huolimatta jääpeite näytti surkealta. Tai jos tammikuuta elettäisiin, niin varsin kauniilta, mutta maaliskuiseen veneenelaskutoivemielialaan todella harmittavan paksulta. Onneksi sentään ilta oli kaunis ja koira onnesta sekaisin. Maa kuitenkin tuoksui ja paikkapaikoin näytti myös keväältä. Pääsimme samalla nauttimaan tämän vuoden ensimmäisestä meren taakse laskeneesta auringonlaskusta. Se piristi. Kuten myös kaunis saari, meri jääpeitteestään huolimatta, raikas ilma, seura ja koiran ilo, että olihan siinä jo mukavasti mukavia asioita.

Viime viikolla oli myös päiviä, jolloin huikean siniseltä taivaalta paistava aurinko sulatti katoilta lumet ja sai räystäät tiputtamaan noroina vettä. Tikka nakutteli soidinhuutojaan puhelintolpan metallihattuun ja pöllöt huusivat kumppaniaan ja muutenkin kevät oli niin liikuttavan liki ja nyt taivas onkin lunta täynnä.

Kevät,

odotan sinua!

Kevät,

kaipaan sinua!

Kevät,
haluan sinut!

Nyt vaan peukut pystyyn, 

että tälläkin hetkeltä taivaalta putoileva lumi todellakin on vanhan lumen surma!