tiistai 17. maaliskuuta 2015

Hulluuden lieventämistä


Tässähän ihminen vallan sekoaa. Aurinko paistaa ja taivas loistaa sinisenä. Oi tule jo kauden alku ja kauan odotettu laskupäivä! Ei malta odottaa, ei. Olen tässä harrastanut "kivun lievitystä" bongailemalla kaikenlaisia meriaiheisia asioita. Nyt kävin sekoamassa Eurokankaassa. Ihan piti pikaisesti piipahtaa, mutta valikoimassa oli niin mielettomän upeita kankaita, että törmäsin valinnan vaikeuteen. Vai mitä sanotte noista kankaista?


Poijukangas lähti mukaan vaan sen värikkyyden takia. Taitaapi tulla siitä kassi... Keskimmäinen purjevenekangas muuntuu säilytyspusseiksi ja kalakankaasta haaveilen Apolloon uusia verhoja. Jää nähtäväksi mitä miesväki on mieltä verhojen vaihdosta. Haluaisin entisiä verhoja raikkaammat verhot ja nuo olisi mielestäni juuri sitä. Samoja sävyjä kuin Apollossa, merihenkisyys säilyisi, mutta ilme nuorenisi.


Mikäli tämä projekti saattaa itsensä loppuun asti saatan asiasta vinkkasta myös teille. Tosin voi olla, että työn alla oleva veneilyvillapaita ja muut mukamas pikaprojektit tekevät sen, ettei mikään muu valmistu kuin Apollo laskukuntoon, mutta sehän on se tärkein =) Aurinkoista viikkoa kaikille muillekin malttamattomille!

3 kommenttia:

  1. Suorastan herkullinen tuo poijukangas! Aavan laskua mekin jo odotellaan ja vähän kulmat kurtussa näitä pakkasia kärvistellään, takatalvea ei tarvita :/

    VastaaPoista
  2. Oi. Ennen kävin kangaskaupoissa tosi paljon ja ompelukone surrasi. Harrastus on jäänyt vuosiksi unholaan, mutta on jälleen pyörinyt mielessä. Apua, postauksesi houkuttelee kohti kangashamstrauksen kulta-aikoja :-D. Totta, veneeseenkin voisi tehdä juttuja! Hyvä idea :-D
    T.http://purjein.fi/

    VastaaPoista
  3. Kiitos kun varoiti, pysyn kaukana Eurokankaasta =D. Ei sen puoleen, ettäkö osaisin ommella mutta itseni tuntien silti lähtisi kankaita mukaan. Tuo poijukangas oli ihan super ihana. Toivottavasti pääset esittelemään luomuksia myös täällä =).

    VastaaPoista