tiistai 27. tammikuuta 2015

Silva ADC Wind

Jääkyylä on jälleen käynyt kyyläilemässä, mutta koska epäilen että väliin tarvitaan muutakin kuin kyyläraporttia, niin kerronpa toisesta veneilyyn liittyvästä joululahjasta (eka oli Aarresaaret-kirja). Toisin kuin kirjassa, niin tässä joulahjassa eivät sormeni olleet pelissä. Rapisevasta paperista putkahti tuulimittari. Olen joskus maininnut, että käsikäyttöinen tuulimittari olisi kiva lelu ja siinä se sitten oli. Silva ADC Wind -tuulimittari paljastui paketista. Riemastuin!


Pieni ja mukavasti käteen sopiva kaulanauhalla varustettu kapistus ei paina nimeksikään.
Tuulimittari kertoo mm.
...lämpötilan ja  paleltumaindeksin eli lämpötilan ja tuulen yhteisvaikutuksen.
...tuulen nopeuden palkkiasteikkona ja numeroina sekä maksiminopeuden eli puuskat.
...ilmansuunnat, sillä tuulimittarin ropellin yksi punaiseksi värjätty lapa sojottaa pohjoiseen mittarin pötkötellessä vaakatasossa.
...paljon muuta, joiden tarpeellisuudesta omalta kantilta katsottuna en ole varma.

Tykkään tilastoida asioita, silloin kun se on täysin vapaaehtoista. Muutoin olen allerginen numeroille ja tilastoille. Jotenkin veneillessä tuo allergia katoaa ja haluan kirjata veneraamattuun kaikenlaisia asioita. Ennen olemme seuranneet tuulet ennusteista ja arvuutelleet niitä aalloista. Usein satamassa purkkareiden laulavat mastot ja vantit(?) eli ne mastoa seurailevat piuhat (sori, termistö totaalisen hakusessa) saavat usein aikaan kuvitelman kovemmasta tuulesta kuin se oikeasti onkaan. Nyt saan raakaa faktaa. Tai niin "raakaa" kuin se pienellä, kädenmitan päässä olevalla mittarilla on mahdollista.



Kokeilin pikaisesti mittaria painellessani kameran kanssa pitkin jäätävää Tervasaarta. Hyvin ropelli pyöri ja syötti lukemia tauluun. Taulun saa muuten valaistua, joten pimeälläkin näkee. Vihjaisin jossain aiemmmassa jääkyylä-postauksessa, että puuskassa olisi ollut jopa 20 m/s, mutta taisinpa huijata vahingossa. Ehkäpä se olikin 20 km/h. Mittariin voi valita näyttääkö se tuulet m/s, km/h, mph, jalkaa/s vai solmuissa. Hivenen täytyy käyttää aikaa siihen, että navikat tulevat täysin tutuiksi ja satunnainen painelu jää aloittelun piikkiin. Helppokäyttöinen vimpain kuitenkin on kyseessä.

Kerron kesällä lisää siitä kuin tuo koje toimii ja onko siitä mitään iloa. Uskon, että iloa on, kunhan ottaa asian asianmukaisesti!  


2 kommenttia:

  1. Hieno lahja! Olikoan tuo arvokas, nimittäin olen itsekin halunnut sellaisen, vaan ei ole pukki vielä tuonnut =D. Minusta olisi nimittäin ihanaa katsoa nimen omaan tuulen voimakkuutta. Melkein kaiken muun saakin irti veneen mittaristosta (kuten veden lämpötilan, voiko mennä uimaan vai ei) =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se mitään maksanut, kun pukki sen toi =D
      Varuste.net myy sitä näemmä hintaan 89,90. Tuon linkin takaa löytyy https://varuste.net/Silva+ADC+Wind+-tuulimittari
      Vaavuudin tuulimittarin saa iOs ja Android älypuhelimeen ja sen hinta on 45 e. Linkki: http://www.ruorimies.fi/vaavud-tuulimittari-alypuhelimelle/
      Eli jos noita hintoja vertaa toisiinsa, niin on tuo Silvan mittari kohtuuhintainen. Itse pidän ajatuksesta ettei kännykkää tarvitse roikottaa veneen ulkopuolella, vaan siihen on erikseen roiskeiden kestävä mittari.
      Mulla on tohon "uimistilastointiin" manuaalinen mittari eli veteen laskettava mittari. Vanha kaiku näyttää lämpötilan, mutten usko siihen =D

      Poista