Huitelin menemään pitkin Terviksen jäisiä rantapolkuja. Olin valmistautunut huonosti, kuten aina kun Tervasaaressa kuljen. Eli liian vähän vaatetta. Viima nykii tukkaa, jäätää posket ja kohmettaa sormet. Polut ovat koirien ja kulkijoiden tallomat ja säiden jäätämät. Jäätävää on, mutta silti niin masokistisen siistiä. Tuolla tuntee olevansa elossa!
Olen niin elossa, että tekisi mieli huutaa kilpaa harakan kanssa. Jätän väliin, koska sain muutenkin mulkaisuja osakseni. Huutakoon harakka puolestani.
Eikös näyttäkin aivan maaliskuulta?
Kevätaurinko on paahtanut lumet liki vedeksi ja ruohokin alkaa vihertää. Totuus on toinen, tammikuuta tarvotaan eteenpäin, lumi vain on unohtanut tulla taivaalta alas.
Vasta kotona kuvaa katsellessani älysin miettiä, että soittaakohan tuuli tuon kitaran kieliä? Taidanpa tehdä uuden retken kuuntelemaan. Olisihan se aika huikeaa, jos Ilmarisen keikka osuisi samaan hetkeen!
Voi miten ihania kuvia! Ja maisema näytti todella kuin oltaisiin jo pitkällä kevässä =). Ja tuo kitara taitaa olla oikeasti banjo =D. Ihanaa viikonloppua!
VastaaPoistaÄÄÄh, tietenkin se on banjo =D Soittaisiko Ilmarinen banjoa vai takooko se vain taivaan rumpuja?
PoistaEkaa kuvaa ottaessa ajattelin sinun talven törröttäjä pohdintoja. Aika törröttäjiä nuokin törröttäessään rantatörmällä =)
Huomasitko muuten kun edellisen postauksen kommenteissa heitin kuvahaastetta ilmoille?
Ihanaista ja kuvausrikasta viikonloppua toivotaan ja kiitän samalla vierailuistasi ja kommenteistasi täällä. Ilahduttaa ja lämmittää <3