tiistai 21. kesäkuuta 2016

Juhannus Jakobshamn:ssa


Meinasin etten aloittaisi enää yhtään postausta kitisemällä siitä kuin joku on jäänyt postaamatta, mutta koska näin on taas käynyt, niin tosihan se on ja silloin myös myönnettävä. Eli viime vuoden 3,5 viikkoa kestänyt vene-elämä ei koskaan päätynyt kirjoihin eikä kansiin. Mutta onneksi aina voi tehdä paluun muistoihin. Minä palaan juhannukseen 2015. Siitä alkoi meidän maailman ihanin loma. Tai sitten tämän vuoden lomasta tulee se ihanin...


Juhannusaaton aattona lähdettiin reissuun ja mentiin niinkin pitkälle kuin ”kesäkotisaareen” eli Stora Fageröhön. Saimme olla keskenämme tuon torstai-illan. Ihan ei varmaksi ollut juhannuksenviettopaikka määräytynyt, mutta tiedossa oli että sunnuntaina tarvitsee olla takaisin Inkoossa. Osa jengistä palasi arkeen. Aattona päätimme lähteä katsastamaan Jakob Ramsjö:n Jakobshamn:n tarjonnan ja sille tielle jäimme. Olimme muutaman hyvän tyypin kanssa sopineet tärskytkin sinne, joten paikka sopi juhannuksenviettopaikaksi mainiosti.


Laiturointi maksoi 12 e (tai ehkä 15 e) ja sillä sai kausipaikan suoraan. Satama ei ole suuren suuri, mutta tietojen mukaan laituripaikkoja on 30 ja paatit pukataan poijuun kiinni. Sähköä saimme, joskin viritelmät olivat mielenkiintoisia. Satamassa on terassibaari ja ravintola tanssilattioineen sekä sauna ja palju. Palju haisi kuolemalle ja sauna oli kallis siihen nähden ettei se lämmennyt. Hellävaraiseen reklamaatioon vastattiin, että paljun vesi vaihdetaan jokaisen käyttökerran jälkeen. Emme tajunneet kysyä, että millä se täytetään, sillä haju oli melkoinen. Samoiten saunassa ei kuulemma ollut mitään vikaa, joku tiesikin kertoa että sauna on ollut useiden vuosien ajan samanlainen. Kai se vika on sitten suhteellista... Toivottavasti ovat kuitenkin tälle kaudelle saaneet molemmat epäkohdat kuntoon. Tosin olemme sen verran lunkkeja, ettei tuollainen meidän mieltä onnistu pilaamaan.


Satama täyttyi pikkuhiljaa juhannuksen viettäjistä ja loppuillasta ei tainnut olla vapaana paikan paikkaa. Tunnelma oli mukava ja rento. Illalla meitä tanssitti yhtye, jonka nimi ei valitettavasti jäänyt mieleen. Kokkokin paloi komiasti. Yötä kohti mentäessä meno oli riehakasta ja äänekästä, mutta ei missään nimessä öykkärimäistä. Jos leppoisaa luonnonrauhaa ja pitkiä yöunia kaipaisin, en viettäisi juhannusta täällä, kuten en missään muussakaan ravitsemuslaitoksella varustetussa satamassa. Jos uudet ystävät ja rento ilakointi sopii pirtaasi, niin Jaakobbiin vaan. Itse jättäisin lapset tosin kotiin tai menisin heidän kanssaan muualle, siis juhannuksena, muuna aikana varmasti tosi kiva paikka lapsiperheille.


Saaresta löytyy pikkuruinen luontopolku, joka saa kintut vetreäksi ja pariin kertaan se kierrettiinkin. Miehistö hotki hampparit ja tykkäsivät. Asiakaspalvelu oli asiallista ja paikat siistit, kuten myös huussit. Kiva ja idyllinen mesta, jossa vain itätuuli riesana, edellyttäen tietenkin että sieltä päin puskee. Meidän juhannuksena ei tuullut, lauantaina sateli ja sunnuntaina onnistuin jopa polttamaan itseni. Lauantai oli todella sumuinen, kuten myös sunnuntai niille, jotka lähtivät Porkkalan suuntaan. Jotenkin aika vaan muistot kultaa ja juhannuksena oli hyvä sää =)
Vinkkinä tupakkaihmisille, ettei saaressa myydä sitä eli varaa riittävästi mukaan ellei sitten käy niin hyvä tuuri kuin eräälle miehistön jäsenellemme, jolle eräs ystävällinen mies lahjoitti hätävaraksi  omansa ja toi vielä rannikolta tullessaan lisää.








59°59,9' P, 23°59,0' I
Satamanro: 416
Karttasarja: B
Merikartta: 632
www.jakobshamn.fi

3 kommenttia:

  1. vai tommonen juhannus tuolla kertaa; kivoja kuvia, erittäin ... Me emme tiedä vielä tulevan juhannuksen viettopaikkaamme; nyt olemme Varbergissä, ehkä huommenissa pääsisimme Göteborgiin. Mukavaa tulevaa ihaninta lomaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lomatoivotuksista, oli se ihana =) Nyt joo uudella viikonlomalla ja on tämäkin ihanaa! Toivottavasti löysitte mukavan juhannuksenviettipaikan!

      Poista
  2. Me ollaan käyty tuolla about kuusi vuotta sitten. Pitäisikin piipahtaa joskus uudelleen =D. Paikka oli jo silloin kiva. Ihanaa juhannusta teidän venekunnalle <3!

    VastaaPoista