Koska Apollolla on suuri rooli elämässämme piti hänenkin saada joululahjoja. Paketista paljastui muutama mustanpuhuva myrskäri eli myrskylyhty. Syksyllä niitä ei meinannut saada mistään kaupasta, onneksemme muutama löytyi rankan mylläämisen jälkeen omasta varastosta. Yksi kärsi jo tappion lasiosan ollessa kalliota heikompi, joten täyden kolmen sarja piti saada kokoon. Kun sattumalta kaupasta joulun alla lyhtyjä löytyi oli hankinta välitön. Syyspimeällä valaisemattomassa ja tuulisessa saaressa myrskylyhty on mainio kapine. Ei sammu ja luo ympärilleen pehmeää valoa, toisin kuin halogeenisohottimet yms. keinovalot.
Huomatkaa myrskylyhdyn takana oleva tapetista taiteltu teemaan sopiva lahjapussukka. Tapetin löysin Kodin Terran alelaarista ja tulen käyttämään sitä Apolloon liittyvissä "somisteissa". Myrskärien lisäksi Apollolle lahjoitettiin lupaus kuudesta leputtajan suojapussista. Näillä näkymin teemme ne itse siskoni kanssa. Täytyy vaan ensin tutustua lepuuttajapussin sielunelämään sekä materiaaleihin. Vielä pitäisi hankkia parit paukkuliivit retrokelluttajien tilalle sekä astimena toimiva lepuuttaja. Saakoon Apollo nuo synttärilahjakseen tai kauden aloituksen kunniaksi.
Tervehdys! Bongasin Myyn kommentin Puolimatruusi seilaa blogissa ja tulin vierailulle. Täältä löysinkin tosi kivoja juttuja ja kuvia, joten hyppäsin lukijaksi :) Aurinkoista kevään ja kauden alun odotusta!
VastaaPoistaHei Ansku ja tervetuloa! Kiva kun jätit käynnistäsi viestin ja kiitos kehuista ja toivottavasti viihdyt täällä. Kävin blogissasi vastavierailulla ja samaa voin sanoa sinulle, mitä sanoit minulle =) Tutkailin hieman sivujasi ja Auliina näyttää sympaattiselta ja kotoisalta veneeltä. Tuli kauhea kaipuu merelle!
VastaaPoistaAurinkoisia päiviä myös teille!