Terhin matkassa

Siitä onkin aikaa, kun olen tänne saanut mitään tekstiä laitettua. Melko harmi, koska on toiminut loistavana matkapäiväkirjana. Kun muisti ei riitä, on täältä ollut helppo tarkistaa tapahtumat.

Nyt Apollo on ylhäällä, kun siihen tehdään kokonaan koneiden vaihto. Veneen omistaja eli isäni toteuttaa unelmaansa ja marinoi kuorma-auton moottorit. Vauhtia pitäisi tulla lisää ja kulutuksen laskea. Katsotaan veneilläänkö vielä tänä kesänä vai vasta seuraavana… 

Päästiin kuitenkin kesälomalla venereissulle ja nyt alla oli pulpettivene Terhi Twin 475 C 50hv koneella. Pituutta vajaa 5 m ja leveyttä vajaa 2 m. Hyvin mahtui neljä aikuista ja kolme koiraa sekä reissukamat. Käsittämättömän hyvät säilytystilat tuossa purkissa.

Vene vietiin traikulla Inkooseen ja laskettiin siellä. Siitä se reissu sitten kaupan ja terassin kautta alkoi. Vähän aikaa ajeltiin huvikseen mm. Barösundiin ja Elisaaren kapeikon läpi ulapalle, koska sää antoi siihen mahdollisuuden ja kerrankin alla oli nopea vene. 

Ensimmäinen yö vietettiin Inkoon edustalla Stora Fagerössä teltassa. Mäntyjen alla tasamaalla rannan tuntumassa oli hyvä nukkua. Vaikka päivä oli kuuma, ei yö eikä aamu ollut tukala. Vesikin oli kuin linnunmaitoa ja yllättäen myös levätöntä. Illasta tosin käytiin vielä Inkoossa katsomassa Pier:n iltaelämää.

Seuraavana aamuna pakattiin kamat ja käytiin Barösundissa tankkaamassa vettä ja ihmisiä. Siitä jatkettiin Gölisnäsiin, koska sauna. Saatiin yllättäen vapaana ollut iso aitta majapaikaksi. Aitta oli kyllä melkoinen pätsi ja hyttysiä iltasella aikalailla. Yö oli lämpöjen takia levoton. Yksi nukkui jopa mättäällä, kunnes hyttyset ajoivat sisään. 

Reissurouvat kävivät suppailemassa aamusta ja sitten matka taas jatkui. Nyt suunnattiin Tammisaaren kansallispuiston alueelle. Ensimmäinen pysähdys on Sandnäsudd, jossa tankattiin vene ja osittain myös ihmiset. Siitä sitten puutarhaväylää Sommaröstrandiin syömään ja täyttämään niin vesi- kuin ruokavarannot. 

Matka jatkui yöpymiskohteeseen eli suosikkisaareen Fladalandettiin. Siellä otettiin mättäällä päiväunet ja vasta sitten pistettiin leiri pystyyn. Telttapaikalla ei ollut muita, joten saatiin molemmat teltat tasaiselle maaperälle. Kaikkialla oli rutikuivaa ja metsäpalovaaran vuoksi tulenteko kielletty lähes kaikissa paikoissa. Joku sankari tulet kuitenkin viritti. Onneksi se tulistelu päättyi hyvin. Itse tehtiin ruoat trangiassa ja illalla tarjolla oli tomaattinen lihapullapasta. Saari kierrettiin totta kai ja uimaankin pulahdettiin, sillä vesi oli edelleen levätöntä. Osa nukkui makoisasti, mutta itse heräilin vähän väliä milloin mihinkin, kuten pissahätään, haikaran (tai kurjen) rääyntään, veneen kiinnityksen tarkastukseen, koiran nuolaistessa nenääni ja muuhun luonnon liikkeisiin. Jossain välissä nukuinkin, koska olin aamulla kuitenkin pirteä. 

Aamulla oli hieno näytelmä, kun nuorta merikotkaa ajoi takaa yöllä rääkynyt  haikara (tai kurki) ja takaa-ajoa jatkoivat lokit. Merikotka teki näyttävän syöksyn veteen ja sai kalan jopa kiinni, mutta ote ei pitänyt ja kala lipesi kynsistä. Myös kyy näyttäytyi vessan edessä lämmittelemässä, mutta katosi onneksi vähin äänin esiintymättä uudestaan. 

Ja taas jatkettiin matkaa, nyt otettiin suunnaksi Kopparö. Köpparössä porukka söi erittäin nätiksi ja maukkaaksi tehdyt ribsit sekä lohikeiton. Kivanhenkinen paikka isolla matkailualueella. 

Pysähdyttiin Lilla Sandössä, jossa tehtiin suunnitelmien muutos. Päätettiin ajaa takaisin Sommaröstrandiin täyttämään vesi- ja ruokavarannot. Sommaröstrandissa sai vielä hanasta tonkkaan vettä. Barösundissa vesi oli jo pitkään ollut vähissä eli vettä sai vain käsien pesuun ja kaupasta pulloissa. Sommaröstrandista tehtiin paluu Kopparön saaren Lilla Sandön leiripaikalle ja leiri siihen. Teltat pystytettiin rantatörmälle metrin päähän rannasta. Todella hieno leiripaikka.

Leiripaikka oli Kopparön luontopolun varrella ja jalan siitä oli matkaa 3 km itse Kopparöön. Koirat olivat saaneet helteiden vuoksi liikuntaa lot niin vähän, että  päätettiin lähteä jalan kohti Kopparötä. Tai siis ukot jäivät rannalle ja tulivat perästä veneelle. 3 km vaihtelevassa maastossa ja vaihtuvien maisemien keskellä oli todella kävelemisen arvoinen. Metsän siimeksessä oli koirille riittävän viileää, eivätkä hyttysetkään haitanneet. Matkalla oli parit portaat ja yksi huikea riippusilta.

Tyytyväisiä koiria ja ihmisiä saapui ”maaliin”, jossa ukot jo odottelivat olutmukien kanssa. Tuo paikka on myös hyvin koiraystävällinen ja koirille löytyy oma menu, jossa tarjolla mm. kanafileitä ja erikokoisia kierretikkuja. Muutenkin palveluasenne oli erittäin kohdillaan ja jopa niin hyvä, että äidyin sitä heille ääneen kiittelemään. Veneellä takaisin leiriin ja ruoka tulille. Hyttyset yrittivät jälleen käydä kimppuun, nyt oli varauduttu hyttyssavuin. Yö oli ehdottomasti paras ja leiripaikka komein. Varjossa oli viileä, muuten päivä oli jälleen paahteinen.

Reissu oli tullut päätökseen ja kokka kohti Inkoota oli käännettävä. Vielä pysähdys  Barösundissa, koska reissusta ei millään olisi haluttu luopua. Viimeisellä matkalla seurattiin Rotterdamista tulleen jättipaatin toimia ja ihmeteltiin, kun se yritti löytää paikkaa Inkoon laiturista. Noin isolle ei helposti löydy, eikä löytynyt nytkään. Laiva jatkoi matkaa 1.9 väylää pitkin, jossa mennään sellaiseen kapeikkoon, ettei laiva edes mahdu viittojen välistä. AISn mukaan mahtui, koska matka näytti jatkuneen. Inkoon joessa oli ruuhkaa, kuten heinäkuussa aina. Inkoossa on hyvä lasku- ja nostoramppi ja siihen päättyi huippureissu.

Reissulle osui upeat säät ja tyynet kelit. Leiripaikoiksi valikoitui kokemisen arvoiset saaret, osa tosin tuttuja, mutta mahtui sinne muutama uusi tuttavuus. Tyynet säät mahdollistivat, että pystyimme raskaassa lastissa olevalla pulpetilla menemään sinne minne halusimme. Yöpymispaikoissa ei ollut ruuhkaa, vaikka puutarhaväylä oli valkoisenaan venettä. Hyttyset tulivat vasta auringonlaskun jälkeen, suppupaarmoja maltillisesti, punkkeja ja levää ei lainkaan.  Minkäänlaisia ongelmia ei ilmaantunut, pelkkää posia ja hunajata. Hieno reissujengi ja hieno kokemus!

Kiitos Jari, Juliette, Mikko sekä Ilona-corgi, käppänät Mauno ja Urho. Ehdottomasti  uudestaan! 

Ingå - Inkoo

NO°60 02,5' E24° 00,6'

+ Vierasvenesatama (sähkö, vesi + muut ylellisyydet, ei saunaa)

+ Terasseja*, ainakin 5 kpl

+ Ravintoloita ja kahviloita

+ Apteekki

+ Alko 

+ Koirapuisto (hyvä sellainen)

+ Jäätelökioski

+ Ruokakauppa (sis. paikallisia kasviksia)

+ Marjamyyntiä

+ Rauhallista 

+ Tervehtiviä ihmisiä

+ Edullinen polttoaine (maahinta)

+ Parkkipaikkoja hyvin, hyvä miehistönvaihtosatama

+ Uimaranta (björkudden), 2.5 km

+ Paalukiinnitys

+ Melontakeskus (kanoottien ja suppien vuokraus)

+ Eläinlääkäri 

+ Hyvin varusteltu sekatavarakauppa

- miinuksena tankkauslaiturin ja septin kohdalle jäävät hengailijat 

*Pier-terassi on vierasvenesatamalaiturin päässä ja sen vieressä on terassillinen satamakonttori. Molemmista saa virvokkeita ja snacksiä. Siitäkin huolimatta, että veneestä terassille on matkaa noin viiden askeleen verran, ei terassien rauhallinen meno tule veneeseen asti eli niistä ei ole häiriöksi. Molemmissa mukava palvelu. Säävarauksella taitavat olla auki. 

Peukku satamalle sekä kaupungille!

12 tuntia avuliaisuutta

Muisto, joka ei haalene eikä viesti vanhene!

(ensijulkaisu 30.6.2018, fb: lake@sea)

Lähdimme saaristoidyllisestä Rödjanista ja poikkesimme Baggöniin pudottamaan miehistöä. Aikeissamme oli jatkaa matkaa koirien lenkin jälkeen. Apollo kuitenkin päätti toisin. Ongelmasta seurasi ongelma ja lopputuloksena, ettei kumpikaan kone käynnistynyt. Yksi päävirta paukautti sulakkeen salamana poikki. Asiaa parhaan kykymme mukaan korjattua tulimme tulokseen, että paattiin on saatava sähkömies. Olimme siis tilanteessa, jossa kumpikaan kone ei hyrähtänyt käyntiin. Kesäperjantai ja kello yli neljän, tarkoittaa mahdotonta tehtävää sähkömiehen osalta.
Hetken pyörittyämme Baggö Marinan pihalla, löysimme henkilön joka hyvin avuliaasti etsi meille seuraavan henkilön joka voisi auttaa. Henkilö oli Baggö Marinan omistaja. Häneltä ja hänen rouvaltaan saimme mm. sähkömiehen puhelinnumeron. Hän myös yritti parhaansa mukaan keksiä ratkaisua ongelmaamme.
Olimme aikeissa lähteä jalan Sommaröstrdandiin hakemaan lisää varasulakkeita. Googlemapsin mukaan matkaa oli 6 km, rouvan mukaan mahdoton matka jalan. Oli kuitenkin sellainen tunne, että jotain oli tehtävä ja käveleminen tuntui edes joltain ratkaisulta. Marinen omistajat tarjosivat ja siis todella tarjosivat autoaan lainaan. Juu, tuosta noin vain ja tuntemattomille ihmisille ❤ Pakahduttavaa avuliaisuutta.
Ajelimme Sommaröstrandin kaupalle, jossa kohtasimme jälleen avuliaisuutta, tällä kertaa kauppiaan muodossa. Saimme muutaman sulakkeen ja tunteen, että häntä todella kiinnosti ongelmamme ja halusi olla avuksi. Hänen ehdotuksestaan jätimme puhelinnumeromme, jos keksisi meille jostain apua. Palasimme Baggön palauttamaan autoa ja jos kiitollisuuteen voi pakahtua, oli se nyt lähellä. Hetken perästä soitti kauppias kertoakseen mahdollisen auttajan yhteystiedot. Kiitos!

Kokeilimme rannassa vielä muutamaa juttua ja lopulta toinen kone hyrähti käyntiin. Yläfemman paikka!
Päätimme jatkaa matkaa ja valitsimme mahdollisten uusien ongelmien varalta hieman kiertävän, mutta rannemmassa kulkevan "puutarha"- eli sisä- eli olympiaväylän.
Ilta oli ihana ja sää seesteinen. Kone kävi kuin unelma ja hymy oli herkässä, kunnes Apollon paha mieli heräsi. Ensin tipahti öljynpaineet ja ei muuta kuin öljyä lisäämään. Seuraavaksi sammui plotteri, sitten koko mittaristo ja lopulta kone. Öljynpaineen tipahtaminen ei johtunut öljystä, vaan sähköstä tai siis sen puutteesta.
Nopeasti ankkuri keulasta veteen ja siihen väylälle jäimme killumaan, mutta onneksi enemmän reunaan kuin keskelle. Yritimme saada koneeseen eloa kaapeleilla, mutta tuloksetta. Nostimme ankkuripallon mastoon, mikä tuntui tynkämastoon tehtynä vähän hassulta, mutta sääntö on sääntö ja sillä mennään.
Kello oli sen verran pitkällä, ettei väylällä ollut juurikaan liikennettä, joka olisi voinut tarjota hinausapua väylän sivuun. Väylällä killumisen vuoksi soitimme suoraan meripelastuksen hätänumeroon, jossa lupasivat lähettää apua. Hetkisen odottelun jälkeen saapui merivartiosto ratsullaan ja he hinasivat meidät ensimmäiseen turvasatamaan, joka oli Box. Hinausvauhti oli noin 5 solmua eli muutamaan meripeninkulmaan meni aikaa. Meillä ei, siis ihmisillä eikä koirilla eikä varsinaisesti kalustollakaan ollut hätää, joten tällainen apu tuntuu sydämessä asti. He veivät meidät tietenkin pois väylältä eli "vaaravyöhykkeeltä", mutta myös paikkaan, jossa on mahdollista päästä miehistön joskus kotiin ja tehdä veneellekin jotain. Heidän apu oli sidottu meihin ja poissa joltain muulta. Olimme jo tässä vaiheessa otettuja, joskin edessä oli vielä muutama muuttuja.

Hinauksessa ollessamme soittelimme Trossin palvelunumeroon. Ja tässä tulee nyt se tärkein; Olethan sinä maksanut Trossin?!
Muutaman puhelun jälkeen, meidät luvattiin hinata Boxista Inkooseen. Tässä tapauksessa pääsimme kotisatamaan Trossijäsenyyden turvin, koska välillä Box - Inkoo ei ollut tarjolla veneemme kunnostamiseen vaadittavia palveluita.

Vajaassa tunnissa saapui maateitse ensimmäinen vapaaehtoinen meripelastaja. Hän sähkömiestaustallaan tutki hetken Apollon sähköjä ja ongelmaa, joka osoittautui niin erikoiseksi, ettei korjaamista edes lähdetty yrittämään eli suoraan hinaukseen. Jos Apollo olisi hyrähtänyt käyntiin, olisi meripelastajat kuitenkin saattaneet meidät satamaan uusien tai toistuvien ongelmien varalta. Meidät hinattiin tyynessä kuutamossa kotisatamaan pelkän Trossimaksun hinnalla. Miettikää!
Oma paikka on aika kapea ja siihen joko osuu tai sitten ei osu. Olimme ajatelleet, että jos pääsemme edes lähelle laituria, voimme hinauttaa paatin myöhemmin Busterilla tai vastaavalla paikalleen. Keikkaamme hoitavat ammattilaiset ilmoittivat, että he saavat veneemme luukkuun kuin luukkuun, joten huoli pois. Ja niin Apollo sujahti ammattilaisten käsissä paalujen väliin ja sähkötön kiulu oli saapunut kotiin.
Uskomatonta, että Suomessa on näin upea palvelu!

Jos olisimme lähteneet Baggössa kävelemään, saattaisimme olla edelleen siellä, tai sitten emme. Mutta jo siellä saatu apu ilahduttaa maailman loppuun asti.
Killuessamme Jomalvikin kanavan liepeillä ankkurissa, emme olisi koskaan uskoneet olevamme Inkoossa vielä sinä yönä. Jos emme olisi Trossin jäseniä, olisimme edelleen Boxissa tai sitten hinauskulut maksettaisiin omasta pussista, joka on noin 200 e/tunti.
Jos et ole vielä jäsen, liity heti. Vuoden jäsenmaksu, 80 e/vuosi, on murto-osa tunnin hinauskuluista. Tuet yleistä hyvää ja mahdollistat vapaaehtoisten meripelastajien toiminnan. Saatat myös itse joskus joutua autettavaksi. Liittyminen käy hetkessä!

Piipahda myös Sommaröstrandin kaupassa ja tue saaristolaistoimintaa. Baggö Marina on kehittymässä ja ensi kesänä siellä on muutama vierasvenepaikka ja saunamahdollisuus ja myöhempinä vuosina paljon muuta. Kehittyvä paikka, jonka omistaja on ihmisen puolella. Saaristossa asuu apu ja sydämellisyys!

Kiitos kaikki auttajat, muistamme tämän ikämme ja autamme tarvittaessa muita!
ps. Muistakaa se Trossi!

Apollon munaton makaryyniloota

Helppo ja erittäin maukallinen ruoka joka niemeen ja niemennokkaan

- 1 pss tummaa makaronia

- 400 g sika-nautaa
- 1 prk kermaviiliä
- 1 pss juustoraastetta (175 g)
- 2 sipulia
- 1 kiinalainen valkosipuli
- 1 pötkö vuohenjuustoa
- voita
- muutama kirsikkatomaatti
- mausteita maun mukaan

Keitä makaronit suolaisessa vedessä. Jätä puolikoviksi (keittoaika ohjeajasta enintään puolet). Kuullota sipuli ja lisää  loppuvaiheessa valkosipuli. Ruskista ja mausta jauheliha. Sekoita sipuli jauhelihaan. Sekoita jauheliha, makaronit, kermaviili ja puolet juustoraasteesta. Kippaa seos voilla voideltuun vuokaan. Ripottele päälle loput juustoraasteesta. Leikkaa vuohenjuusto kiekoiksi ja asettele tasaiseksi pinnaksi. Leikkaa muutama kirsikkatomaatti kiekoiksi ja laita vuohenjuustokiekkojen lomaan. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia tai enemmän, riippuen uunin tehosta. Loota on valmis, kun pinta on kaunis. Ota uunista ja anna hetken jäähtyä. Syö ja nauti!

Kun lootaa jää, tulee se myöhemmin lämmittää paistinpannulla runsaan voin kanssa. Ommomomom!

Uudelleen Utö

”Utön kylä on kiehtova sekoitus historiaa ja nykypäivää. Pohdiskelimme usein, millaista todellinen elämä on saarella. Paikassa, jossa luonto päättää ja sinä sopeudut. Paikassa jossa ihminen on yksi pieni kaarnapursi suuremman kokonaisuuden keskellä”

Blogia hieman seuranneet tietävätkin kesäisestä käynnistämme aavan meren tuolla puolen eli Utössä. Nousevien tuulien vuoksi käyntimme jäi silloin liian lyhyeksi. Tuo mysteerisin karu ja kaunis saari jäi kummittelemaan mielen sopukoihin. Syksyn saapuessa ja Apollon noustessa kuivalle maalle kypsyi ajatus talvisesta saarivierailusta. Heitettyäni ajatuksen ilmoille, sain sisarukseni innostumaan reissusta. Olin kaavaillut reissun ajankohdaksi joulun välipäiviä ja siitä lähettiin liikkeelle.

Ensin selvittelin, että onko turistille tarjota tuona aikana majapaikkaa. Yhteys Hannas Horistontin Hanna Kovaseen ja majapaikka seurueellemme oli järjestetty. Nauvon Pärnäisistä Utöseen kulkevan Eivorin aikataulut selvittelin myös ja varmistelin hyvistä nettiaikatauluista huolimatta, että olin ymmärtänyt aikataulut oikein. Ja kyllä vain varustamo kuittasi, että matkaan päästäisiin 26.12 ja paluu tapahtuisi 29.12.

Eivorin oli määrä startata Pärnäisistä 8:30, joten siirryimme Nauvoon jo edellisenä iltana. Ajomatka pääkaupungista oli mustaakin mustempi ja synkkääkin synkempi. Eteen näki tasan ajovalojen verran. Nauvon lautta kulki pyhäpäivästä huolimatta usein, mutta senkin aikataulut kannattaa ennalta selvittää, jottei lauttarannassa tarvitse turhia odotella. Lauttamatka tarjosi säkkipimeyttä ja sadetta, joten lautta olisi voinut ajaa vaikka ympyrää ilman, että siitä olisi ollut mitään tietoa. Vastarannalle tömpsähdimme kuitenkin 10 minuuttia myöhemmin.

Olimme varanneet huoneet Stallbackenista, joka on hotelli 4 km päässä Nauvon keskustasta. Myös tämä paikka tarjosi loistavaa asiakaspalvelua. Suosittelen! Miljöökin varmasti on oikein soma, me näimme valitettavasti siitä vain otsalampun valokeilan verran. Majoituimme sysipimeällä ja lähdimme aamulla ennen aavistustakaan minkäänlaisesta sarastuksesta. Ei sentään satanut ja tuuliennusteetkin olivat tipahtaneet alas. Olimme varanneet hyvin aikaa siirtymiseen ja olimmekin ”Eivorin rannassa” hyvissä ajoin. Autot parkkiin ja kamat kantoon. Kamat saatiin Eivorin autokannelle rullakoihin, joten rinkkojen, kärryjen ja kylmälaatikoiden kanssa ei tarvinnut tunkeutua matkustamoon. Satuimme saamaan hyvät paikat hytistä, jossa oli hyvin tilaa viisihenkiselle seurueellemme. Saimme seuraksi valtavan kokoisen ja leppoisan koiran leppoisine omistajineen.

Eivorin lähtiessä liikkeelle alkoi jo taivaanrannassa siinnellä valonkajo. Sää oli tyyni ja sateeton. Odottelimme hetken ennen kuin kehtasimme lähteä kärkkymään Eivorin hyväksi kehuttua aamiaista. Kesällä ja kunnon turistiaikaan saattaa tarjonta olla runsasta, nyt saimme sämpylät ja kaffet. Sämpylät oli itse koottuja ja tuoreita eli ei mitään huoltamoiden vakuumeja. Voissakaan ei oltu säästelty… Seurueemme nuorin jäsen, nelivuotias Sanni olisi kaivannut puuroa, mutta pillimehu vei onneksi huomion tältä yllättävältä mieliteolta.

Olimme ennalta varautuneet, että matkasta tulisi pitkä ja piimäinen, mutta ehkä tuo lomamoodi ja tietoisuus, ettei voi itse matkaa nopeuttaa, sai meidät relaamaan siinä määrin, ettei matkanteko missään vaiheessa ruvennut tuntumaan takapuolessa. Eivorin ensimmäinen etappi oli Nötön kylän laituri. Siellä en kyllä nähnyt kenenkään poistuvan tai nousevan kyytiin. Toisaalta tuijotin silmä kovana pylly pystyssä pulikoivia joutsenia ja muutenkin kylämiljöötä, jossa olimme vierailleet kesällä 2016. Etenkin Sanni oli innoissaan joutsenista ja niitä keikkuikin rantojen tuntumassa yllättävän paljon. Mietittiin, että lähteekö ne etelämmäksi, jos meri pysyy auki koko talven?

Eivor jätti Aspön väliin, joten etenimme etuajassa. Satamia jätetään ajamatta, jos niihin ei ole kukaan jäämässä tai nousemassa kyytiin, joten henkilökunnalle kannattaa etukäteen kertoa suunnitelmistaan, jottei vahingossa missaa lauttaa. Seuraava saattaa tulla päivien päästä. Jurmon kohdalla kipaisin kannelle katselemaan maisemia. Olimme viime kesänä pyörähtäneet satama-altaassa, mutta sää esti meitä kiinnittymästä eli olin jälleen lähellä, mutta niin kaukana. Aika paljon porukkaa jäi Jurmoon, liekö olivat tulossa takaisin samana päivänä paluulautalla?

Jurmosta näkeekin jo Utön majakan. Ja sitähän täytyi kannella käydä vähän väliä ihmettelemässä. Matka Aspön jälkeen saattaa olla hyppystä, sillä tuolla välillä ei juurikaan ole saaria rikkomassa aallokkoa. Eivor saavutti Utön 45 minuuttia etuajassa ja siitä huolimatta Hanna oli meitä mönkkäreineen vastassa. Taitavat saarelaiset olla hyvin perillä muuttujista. Kimpsut ja kampsut mönkkärin kyytiin ja me jalkapatikassa luotsimökille. Sää oli hyvä, muutama aste plussaa ja ei juurikaan tuulta. Tuntui jälleen epätodelliselta olla Utössä. Teki mieli nipistellä poskia, todetakseen vain että onhan tämä varmasti totta. Olimme myös varautuneet, että mikä tahansa saattaa mennä pieleen ja matka jäädä tekemättä. Tähän asti kaikki oli sujunut täydellisesti.

Majoituimme luotsitalon kahteen makuuhuoneeseen Hannan ystävällisellä ja iloisella avustuksella. Luotsitaloa vuokrataan huoneittain ja siellä on kaikille yhteinen keittiö, olohuone ja vessa-suihkutilat. Veli lapsineen majoittui perhehuoneeseen ja minä ja sisko vastapäiseen makkariin, missä olisi ollut tilaa myös harmillisesti mantereelle jääneelle Apollon Katpeenille (Sannin versio kapteenista). Me saimme seuraa vasta viimeisenä iltana eli levittäydyimme peleinemme olohuoneeseen. Päivä oli jo siinä vaiheessa ollut pitkä, joten äkkiä murkinaa naamaan. Havshotell on talviaikaan kiinni, joten omasta aterioinnista kannattaa huolehtia jo etukäteen, joko tuomalla omat ruoat mantereelta, ostamalla ne Utö Handelista tai tilaamalla etukäteen Hannalta. Me toimme mantereelta ja täytimme varastoja Handelin valikoimasta. Kauppa oli Tapanina tunnin auki ja me kävimme tietenkin ostoksilla odottaessamme majakkakierroksen alkua. (Välikommenttina, että kuulin  huhua Havshotellin siirtyvän uusille omistajille, jotka aikovat pitää hotellin auki ympäri vuoden).

Utöhypeä oli nostatettu jouluaattona kuuntelemalla vanhasta Celestonista tarinaa S/S Park Victoryn haaksirikosta. Ja osasinhan itsekin kerto jotain saaresta ja sen historiasta. Hannan majakkakierros alkoi 16:00 ja hieman ennen sitä syttyivät majakan valosoihdut. Hanna kertoi tarinoita Utöstä ja majakasta johdattaen meidät majakkakirkkoon. Pitkä päivä teki tehtävänsä ja Sanni painui kirkon rauhoittavassa tunnelmassa untenmaille. Toinen minireissaaja Paavo 7v. kuunteli vaikuttuneena Hannan kertomuksia. Hannalla on taito saada tarinat elämään ja voittaa kuulijakuntansa puolelleen. Paavokin jaksoi keskittyä ihailtavasti koko kierroksen ajan, sillä Hanna osaa muokata tarinat kuulijakuntaan sopivaksi. Tositarinaa sadun muodossa.  

Kierroksen aikana pimeys oli verhonnut saaren. Onneksi saarella on katuvalot ja niissä upouudet ledit. Katulamput sammuvat 23:00, vain luotsivalo jää palamaan. Pitkästä päivästä huolimatta pelailimme illan lautapelejä ja nautimme elämän ihanasta keveydestä. Puolilta öin kävimme pehkuihin nukkuaksemme makiasti. Muksujen mahat murisivat yhdeksän aikoihin, joten silloin nousimme aamiaiselle. Taivas näytti puolipilviseltä ja sää siis loistavalta. Suunnitelmissamme oli lähteä Handelin kautta tutkimaan saarta. Saariyhdistyksen ylläpitämä kauppa on hyvin varusteltu, siitäkin huolimatta että täydennystä tulee mantereelta Eivorin mukana ja pyhät sekoittavat täydennysrutiineja.

Lähdimme tallustamaan kohti Bönehusettia, sillä olimme saaneet vinkin, että kirkon kirjaillut alttariliinat olisivat vielä joulun jäljiltä esillä. Normaalisti ne ovat auringon uv-säteiltä suojassa peitteiden alla. Ovien piti olla auki, mutta yllätykseksi aina auki olevat ovet olivatkin lukossa. Tyydyimme kurkkimaan ikkunoista ja moikkailemaan saarelaisille. Jatkoimme matkaa kohti niittyä ja hautausmaata. Utössä kulkiessa kannattaa selvittää missä ei saa kulkea ja missä on suositeltavaa kulkea. Nämäkin vaihtelevat vuoden aikojen mukaan, mutta kuljetpa koska tahansa niin kunnioita aina herkkää luontoa ja tietenkin saarelaisia ja heidän yksityisyyttä.

Kesäisin Utö vilisee käärmeitä, joten tämä käärmekammoinen kulki ihan ilolla ja rennoin mielin. Olimme varautuneet henkisesti karmeisiin keleihin ja vaatetusvarustuksemme oli sen mukaista. Saarella pärjäsi loistavasti kerrospukeutumisella ja tuulta pitävillä kuorilla. Päivä oli upea, sillä aurinko näyttäytyi vähän väliä. Tuulta suunnilleen 10 m/s. Kuulimme, että saarta oli koetelleet tänä syksynä ja talvena useat myrskyt ja sateet, vaikka yleensä joulukuussa Utössä paistaa mannerta useammin aurinko. Aurinko kutitteli nenänpäätä ja tuuli sai posket punertamaan ja mielen keveäksi ja vireäksi. Palasimme majapaikkaamme ruoanlaittopuuhiin ja kaavailimme iltapäiväksi reissua eteläkärkeen aaltoja katsomaan.

Satuin paikalle kun kyläläiset kokoontuivat kaupalle pokkaamaan Maalla-lehden Ihanin Kylä -palkinnon. Katselin sivummalta tätä iloista tapahtumaa ja olin onnellinen saarelaisten puolesta. Saarelaisten välinen yhtenäisyys oli aistittavissa ja joukon ikähaitari oli ihailtavan pitkä. Tällainen palkinto on upea, mutta se lisännee turismia, mikä on elinvoimaiselle saarelle elinehto, mutta luonnolle rankka rasite. Osa ihmisistä kun ei ole kovin ajattelevaisia toiminnoissaan. Saarella on ymmärrettävästi paljon kulkemisen ja käyttäytymisen suhteen toiveita ja ehdotuksia ja kulku siellä on vielä melko vapaata. Eli aitoja ja kieltokylttejä on vähän, mikä mm. pitää saaren idyllisenä. Mutta tämä edellyttää, että kotirauhaa, yksityisyyttä ja luontoa kunnioitetaan. Riittävä määrä tötöilijöitä tulee takaamaan sen, ettei enää toivota, vaan kielletään ja sitähän ei kukaan toivo. Muistetaan siis se, että saari on monen ihmisen ja eläimen koti. Me olemme siellä vain käymässä, eikä meidän kuulu jättää jalanjälkeämme sinne!

Päivät soljuivat raukeina ja rentoina. Tunnit sulautuivat toisiinsa, saaren rento tunnelma tarttui. Istuimme veljeni kanssa luotsimökin terassilla ja ihmettelimme ulapan tyrskyjä, linnun laulua, peltiä valotolpassa ja milloin mitäkin näkökenttään osunutta. Näimme myös luotsin ja kutteristit toimissaan, kun he valoisalla veivät luotsin ja pimeällä hakivat takaisin. Kunnioitus tuota ammattia kohtaan vaan kasvoi. Moni luulee Utön olevan karu ja kyseli kuinka siellä pärjää. Ja miten saitte ajan kulumaan? Vastasimme, että pärjäähän siellä vakiasukkaatkin ongelmitta. Asennekysymys ja kyllä Utön tunnelma vaan vie mennessään. Tarttuu, tempaa mukaansa ja rauhoittaa. Osuu sieluun. Ajankulun kanssakaan ei ollut mitään ongelma. Lapsetkaan eivät kertaakaan valitelleet tylsyyttä, mikä saattaa tuon ikäisille olla ihan tavasana. Vietimme kaksi ja puoli vuorokautta ikimuistoisia hetkiä ja uskon, että palaamme vielä. Joko kesällä omalla veneellä tai talviaikaan Eivorilla. Utötä on vaikea selittää tai sitä mikä siinä eniten kiehtoo. Kaikille se ei välttämättä sovi, mutta jos luonto on tärkeä ja erähenkeä löytyy, niin Utössä pärjää varmasti.

Reissumme kotimatkan oli tarkoitus alkaa 5:30 lähtevällä lautalla. Herätyskello soitti sikermän ja yritimme hipsiä hipihiljaa, jottei illalla saapuneet reissaajat häiriintyisi. 4:45 lähdimme kohti Eivoria. Hanna oli ystävällisiesti varannut maitokärryjä valmiiksi ja otsalamppujen valossa etenimme kohti Eivoria. Jossain vaiheessa syttyivät katuvalot ja yöllä muodostuneet lammikot kiiluivat syvinä. Nousimme Eivoriin ja sekunnin tarkkuudella Eivor irtautui laiturista. Matka oli hyppyisempi kuin tullessa ja sysipimeys ympäröi lauttaa. Näkyvyys hytin ikkunasta oli täysi nolla. Jurmosta nousi matkalaisia kyytiin ja taas käväisin kannella. Kolmas kerta lähes Jurmossa. Nötö ajettiin ohi ja Aspöstä nousi rouva rollaattorin kanssa kyytiin. Ihailen. Berghamn jätettiin myös ajamatta. Olimme huomattavasti aikaisemmin Pärnäisissä kuin aikataulussa lupailtiin ja samoihin aikoihin alkoi valoa näkyä. Ajelimme Nauvon lautalle ja taaskaan ei turhia tarvinnut odotella. Sää näytti kohtalaiselta, mutta Kaarinan paikkeilla taivas painui raskaan harmaaksi ja ajosää täyttyi suhjusta. Oli kuin olisimme tehneet aikamatkan johonkin epätodelliseen, joka oli vain mielikuvituksemme tuotetta. Lähdimme pimeydestä, kävimme valossa ja palasimme pimeyteen!

Tuntuu kuin reissu olisi muuttanut jotain sisälläni. En osaa tarkkaan määritellä, mutta joku palanen on liikahtanut johonkin suuntaan. Ehkä aika näyttää mikä se suunta on. Vietin myös kolme seuraavaa yötä Utössä, alitajuntani teki siis paluuta saarelle!

Kiitos Utö ja kiitos matkaseurueeni, olette upeita!

Kuvakimara Utön kesästä

Minimatruusi Mauno

Pullasuti Urho

Näkymä Hannas Horisontin laiturista

Majakkakirkko

Pärekatto

Majakan punnuskuilu

Portaat Majakkakirkkoon

Majakkakirkko