Kahvit väärään kurkkuun

"Laillinen saastuttaminen
on saamassa jatkoajan..."

Aamukaffella kotisoffalla lauantai aamulla ollessani meinasi kahvit pärskähtää läppärin näytölle ja mennä samalla väärään kurkkuun. Ruudulle oli hypännyt uutinen, jossa kerrottiin, että Itämereen pukataan "sitä itteään" risteilyalusten toimesta. Olen kuvitellut, että tuo pöljäily on jäänyt 80-luvulle. Mutta eipä ole ei *suunnaton irvistys ja surunaama*. Luxusristeilijällä ilakoi kylällisen verran kansaa ja paatti pokkana pudottaa ilakoijien jätökset Itämereen. Ei pysty ihmismieli ymmärtämään, että tällaista tehdään ja vieläpä ihan laillisesti. Ei tule varmaan kelleen yllätyksenä, että Suomi ja Ruotsi hoitavat hommansa hieman toisella tavalla eli jättävät jättiristeilijöiden jätteet maihin. Muutama muu maa vastustaa jostain käsittämättömästä syystä alusjätevesikieltoa. Toiset tekevät valtavan duunin Itämeren elpymisen eteen ja toiset ottavat tuolta tärkeältä työltä pohjan pois yhdellä venttiilin nykäisyllä. Suomen rannikoilla syytä rehevöitymiselle haetaan osittain maanviljelystä ja peltovesien valumista meriin yritetään estää erilaisin toimin. Samaan aikaan Itämerelle lipuu alus jätevana jäljessään...

Kuva liittyy öljyntorjuntaan, mutta ikävä kyllä sävyltään sopii myös tähän uutiseen...
Kuva © Markus Dernjati

"Risteilyelinkeinon, Itämeren valtioiden ja satamien tulisikin nyt osoittaa suurempaa vastuullisuutta ja johtajuutta tekemällä tarvittavat korjaukset sekä laivoihin että satamiin. Vain siten voidaan lopettaa Itämeren käyttäminen jätevesien kaatopaikkana”

Paasasin viikonlopun aikana asiaa kaikille, jotka kohtasin ja huomaan jatkavani... Kiukun keskellä tajuan ihailevani koko ajan enemmän ja enemmän sitä porukkaa, joka jaksaa kaikesta huolimatta tehdä kaikkensa puhtaamman Itämeren puolesta. Jatkakaa samaan malliin, lupaan että autamme omalta osalta sen minkä voimme!

Lainaukset WWF, Sampsa Vilhunen
Jutun voi lukea kokonaisuudessaan WWF:n sivuilta.

Meri hädässä

3 -5 tonnia öljyä valtaa Raahen rantoja ja vaarantaa muun muassa pesimässä olevia lintuja. Surullista ja kamalaa! WWF ja WWF:n vapaaehtoiset öljyntorjujat, armeija ja muut vapaaehtoiset ovat puhdistaneet rantoja, lintuja ja estäneet öljyn leviämisen hyvin tuloksin, mutta savotta on edelleenkin julmettu. Edelleenkin vapaaehtoisia kaivataan kipeästi. Olisitko sinä se vapaaehtoinen?

Kuvalainaus osoittesta www.wwf.fi

Lue lisää WWF:n sivuilta osoitteesta www.wwf.fi
Katso samalla pysäyttävät ja surulliset kuvat =/

Jos et pääse mukaan torjuntajoukkoihin, käy tekemässä kertalahjoitus tai liity kummiksi!

Palaan asiaan!

Kapea Kustaanmiekka

Heilahdin männäviikolla himppusen isommalla paatilla Tukholmassa. Vanha kunnon Mariella tuntui niin nostalgisen tutulta, tuli sillä nääs teinivuosina joitakin kertoja kuljettua. Silmä kovana seurasin jäätilannetta sen minkä pimeydeltä näki. Suomessa satama-allas oli täynnä jääsuhjua, altaan jälkeen suhju suureni muuttuen isoiksi lautoiksi ja hetken perästä jälleen suhjuksi, kunnes loppui kokonaan. Sitten tuli pimeys ja aamulla oltiinkin jäättömässä Ruotsissa. Ruotsalaiset olivat ilmiselvästi puhdistaneet omat vesialueensa jäistä ja tunkeneet ne meidän rannikolle. Tukholman eteläisellä sijainnillahan ei ole mitään tekemistä asian kanssa.... Avovedestä huolimatta en onnistunut bongaamaan yhtään liikkuvaa venettä, en edes kalastajapaattia. Eikä yhdenkään hylpyn pää pulpahtanut pinnalle.

Takaisin tullessa Kustaanmiekan salmen kohdalla jalkauduin kannelle ja kyllä se on vaan huikaisevan kapea ränni. Melkeinpä olisi kannelta voinut vain astua maihin. Saa kyllä kippari olla tarkka poika, ettei käy kuin sille surullisen kuuluisalle Italian paatille.
Tästäpä intoutuneena etsin hieman faktatietoa. Wikipedian mukaan Kustaanmiekan salmi on 81 metriä leveä. Mariella "vain" 28,4 metriä. Pikaisella laskutoimituksella Mariellan molemmille puolille jää tilaa 26,3 metriä. Onhan siinä tilaa, jos suoraan tulee, kovin suuria korjausliikkeitä ei siinä enää tehdä. Joku sivu tiesi kertoa, että salmesta kulkevan paatin maksimimitat ovat 230 x 35 metriä.

Kustaanmiekan liepeillä näytti tältä.

Mosaiikkia

Taivas on yhtä harmaa kuin rikkonainen jääkenttä

Salmessa ollaan

Onnistuisiko palaselta palaselle hyppeleminen?

Rantaan 26,3 metriä

Ylivalotettuna maisemakin muuttuu kirkkaammaksi

Laivaväylä, kirjaimellisesti

Jing ja Jang?

Jäämurskan takana siintää Suomenlinna

Saunasaari talviunillaan 

Tuosta me Apollolla usein mennään. Vielä ei taida olla asiaa jäämurskan joukkoon...

Hauska kuvata merimaisemia ylhäältä päin. Apollossa kun ollaan ehkä puolessatoista metrissä, jolloin pää ja kamera keikkuvat noin kolmen metrin korkeudessa. Oltaiskos Mariellassa noin kolmessakymmenessä metrissä... Ja taas tuli kaipuu seilaamaan. Laskurin mukaan jäljellä on 40 päivää, hieman skeptisesti suhtaudun siihen, että Apollo olisi laskukunnossa pitkänäperjantaina. Pidetään peukkuja, että kirjoitettu tapahtuu ja munajuhla juhlitaan merellä.

Uuh, unelmien kylä

Nonni, nyt se unelmieni kylä olisi sitten myynnissä. Kylällisen verran punaisia torppia aivan meren kupeessa. Mieleen tulee taivaspaikka Strömsö (ohjelma) tai saariston lapset ja muuta nostalgisen unenomaista ja epätodellista. Jos olisin varakas ostaisin paikan pois kuleksimasta. Möisin muutaman mökin ystävilleni ja loppujen kanssa tekisin bisnestä. Kalastajakylä muuttuisi käsissäni unenomaiseksi hippikyläksi, omavaraiseksi sellaiseksi, jossa kellään ei olisi kiire. Ja jossa onni ja rauha ympäröisi meitä. Hankkisin kiikkustuolin ja räsymattoja ja ripustaisin kattoon himmelin. Pari pässiä pihaan ja possu lättiin röhkimään. Laskisin rannasta kaislaveneitä kirkkaan veden vietäväksi. Kesät olisivat kuumia ja talvet kirpeitä. Hiihtäisin jäällä kohti kesää ja pyöräyttäisin napakelkkaa.... Jaa, unelmia vai? No kyllä vain ja niin utopistisia ja ääriavaruudessa killuvia, ettei kauemmaksi enää pääse. Mutta ei haittaa, sillä ilman unelmoimista en olisi malttanut pötköttää päivää paikallani ja levätä, rentoutua. Ilman suuria unelmia ei pienetkään voi toteutua ja jos edes hippunen utopistisesta unelmasta muuttuu todeksi käy se minulle vallan hyvin. Voinhan ensi kesänä laskea kaislaveneen vesille ja jonain päivänä vesikin voi olla kirkasta... Eikä se räsymattokaan ja kiikkustuoli nyt ihan mahdottomia unelmia ole...

Kuvalainaus Iltalehdestä

Tämän hippikylä-unelman toteutumisen hinta olisi vaivaiset kaksi miljoonaa ja kaksisataatuhatta euroa päälle. Mikkihiirirahoja meikäläiselle...*joopa jooo* Jos kiinnostuit ja kukkaro antaa myöten, niin hankinnan voi tehdä täällä ja samaiselta saitilta löytyy uteliaille lisätietoa.

Kuvalainaus Etuovi.com

Sovitaanko, että jos hankit kokonaisen kylän tämän jutun pohjalta, kutsut Apollon miehistön kylään?

See the Baltic Sea - Katso Itämerta

See the Baltic Sea - Katso Itämerta

-Jukka Rapo ja Lauri Rotko-

Pätkä Katso Itämerta -kirjan saatesanoista

Pukin "pikku" apuri, hyvä ystävämme Kalastaja Kettunen pakkasi joulupukin konttiin palan Itämerta. Rapisevasta joulupaperista paljastui erilainen, tämän päivän Itämerestä kertova lankasidottu kuvateos, jonka sivuille on taltioitu Itämeri kahden eri kuvaajan silmin niin pinnan alta kuin päältä. Ensivilkaisussa kuvista ei välttämättä välity kovinkaan paljon, toisella katselulla niihin tulee syvyyttä ja tarinaa. Kolmas kerta herättää ajatuksia... Pakko palata uudestaan ja uudestaan kuviin...
Kirjasta on jätetty valkohehkuiset purjeet ja kimmeltävät vedet ja henkeäsalpaavat auringonlaskut sekä turha gloria ja harhaanjohtava hehkutus. Mutta tilalla on jotain muuta henkeäsalpaavaa. Minä mietin ja lupaan taas kohdella Itämertani paremmin. Lihansyönnistä en kuitenkaan ole valmis luopumaan (viittaus). Jäin ehkä(!) kaipaamaan kuvaa öljyn tahraamasta linnusta tai muoviroskien täyttämistä rannoista. Joko kuvaajat eivät reissuillansa niitä kohdanneet (epäilen) tai ne on jätetty tietoisesti liian kliseisinä pois. Ja missä on talvi? Ehkäpä se piilee pinnan alla... Hyvää mieltä tuovat aurinkoiset "seiskytlukua" henkivät biitsikuvat. Kaiken kaikkiaan pidän kirjan realistisesta otteesta, kuvien tunnelmasta ja niiden asettelusta, lankasidonnasta ja paperimateriaalista. Erityiskiitokset kuvakohtaisista sijaintiteksteistä sekä siitä, että 20 % kirjan tuotosta lahjoitetaan Itämeren tukemiseen!

Kuvamaistiainen napattu kirjasta

Kuvamaistiainen napattu kirjasta

Kuvamaistiainen napattu kirjasta

https://www.taik.fi/kirjakauppa/product_info.php?products_id=312

See the Baltic Sea - Katso Itämerta

-Jukka Rapo ja Lauri Rotko-

Suosittelen! Ja haastan kaikki, joilla on vähäinenkin kosketus Itämereen hankkimaan kirjan!
Kirja kustantaa 40 e ja 20 prossaa siitä saa Itämeri.

Puhtaampi ystävä

Itämeri on paranemaan päin, niin ne uutisissa sanovat ja voihan sen itsekin todeta. Ihan muutaman vuoden sisään vedet ovat kirkastuneet ja näkyvyys pidentynyt. Ai kuinka ihanaa! Paljon on vielä  tehtävää tämän samean sumpun ja välinpitämättömien naapurivaltioiden vuoksi (ja ihmisten), mutta kyllä ainakin vähän kannattaa vetää yläfemmaa niiden kanssa, jotka omalta osaltansa tähän paranemisprosessiin ovat osallistuneet. Kuulemma kalaa on enempi, siis sellaistakin joka on jo väliin melkein kokonaan vähentynyt saasteiden vuoksi. Pitkä matkahan tässä on vielä edessä, että nuo pienet pötkylät kasvat kunnon kalan mittoihin, mutta on tämäkin jo jotain. Myös rakkolevä on palaamassa. Jes! Tuo lapsuuden ruskeanvihreä pallukkainen vesikasvi kun ei pidä saastaisesta ympäristöstä ja jo nyt sitä on havaittavissa enempi kuin hetki sitten. Pari kesää sitten seilattiin Tammisaaren ja Hangon väli sellaisessa keltapuurossa ettei sitä oikein ottanut edes todesta. Tänä kesänä levälauttapuuroja ei ole tiellemme osunut. Mahtavuutta! Ja tokihan erilaiset kesäkelit vaikuttavat ja muutkin jutut, mutta silti fiilistelen saavutuksia joita on saatu aikaan mm. suodattamalla Venäjän likavesiä ja kaipa mediallakin on kerrankin positiivinen vaikutus asiaan. Ja Puolastahan ei puhuta tässä kohtaa, masentuu ihminen vaan turhaan...

Norra Sandön läheisyydestä  nappattu merenalainen taideteos

  Jatketaanhan Itämeren parantamista ja tehdään mekin se mitä omalta osaltamme voimme!

Hyvää kierrättämässä

Vietimme taas viikonlopun merillä ja sääemo helli meitä oikein urakalla. Reissu oli hieno ja taas päästiin kokemaan uusia paikkoja ja niistä saatan postata joskus myöhemmin, nyt on tärkeämpää asiaa.

 Kohtasimme yhden viikonlopun aikana merillä kaksi avuntarvitsijaa ja meillä oli vieläpä mahdollisuus auttaa. Toisen akku oli lopahtanut yhtäkkiä ja yllättäen ja kaapeleita kaipailtiin. Olimme koko saaren ainoita joilla oli kaapelit mukana. Ja meillähän ne tosiaan on aina oltava matkassa. Vanha rouvamme on paranemaan päin, mutta vieläkin oireilee muun muassa akkujen latausten kanssa. Ei auttanut kaapelit akkuongelmaan, sillä akku ei ottanut vastaan virtaa eli se oli totaalisen finito ja caput. Pariskunnalla oli melkoinen matka kotiin ja yöpymiseen eivät olleet varautuneet, mutta silloin kun hätä on suurin on apukin lähellä ja tämä vanha hokema osoittautui paikkansa pitäväksi, sillä meiltä löytyi yksi ylimääräinen akku ja vieläpä täydessä latingissa. Pariskunnalle akku kouraan ja työvälineet lainaan ja akun hinnaksi sovittiin omatunto. Uuden akun ansiosta kone hyrähti iloisesti käyntiin ja onnellinen pariskunta pääsi kotimatkalle. Toivottavasti matka sujui hyvin ilman uusia ongelmia.

Toisen autettavan kohtasimme Itä-Villingin ja Pikku Leikosaaren välissä. Keskellä väylää killui keltainen ja terävänokkainen vene kyydissään kaksi pulassa olevaa. Vaihteisto oli lauennut kesken ajon ja koneessa ei tietenkään sen päin tapahtunut mitään "liikettä". Pojat ilmaisivat avuntarpeensa ja kyselivät suuntaamme. Ihan ei heidän ja meidän määränpäät kohdanneet, mutta ei siinä silti tarvinnut kahta kertaa miettiä että hinataanko vai ei. Pojat veneineen köyden jatkoksi ja heidän peräänsä meidän m/s Jorma. Karavaani liikkeelle ja kohti Puotilanlahtea. Kyselimme, että olimmeko ensimmäisiä paikalle sattuneita ja saimme kuulla hämmästykseksi, että emme olleet. Muutama paatti oli kuulemma lipunut ohitse ja ilmoittanut, että suunta on niin eri ettei voi auttaa. Siis ei voi auttaa?! Käsittämätöntä! Ja siinä kohtaa länteen päin mentäessä ei suunta voi olla niin eri etteikö voisi auttaa. Toiset killuvat väylällä yhden melan varassa ja ilmiselvässä avuntarpeessa. Meille hinauksesta koitui noin 4 mpk:n lenkki eli ei mitään siihen nähden, että apua tarvittiin. Joskus voimme itse olla samassa jamassa tai jossain muussa tilanteessa jossa auttavaa kättä kaivataan. Pojat pääsivät satamaan ja me saimme hyvän mielen. Korvaukseksi sovittiin, että pojat auttavat vastaavasti jotain toista apua tarvitsevaa. Uskomme, että hyvä palaa hyvän luokse!

14.7.13 Pakkahuone (Uusikaupunki) - Isokari

Isokarin jylhyys

Kesälomareissutarina jatkuu. Nyt vuorossa on Isokari eli pääsin kuin pääsinkin majakkasaareen ja majakalle. Nyt on majakkailu korkattu.

Pakkahuoneella liput lepattivat ja purkkareiden mastot viuhuivat. Tukassa tuntuvat tuulet antoivat ymmärtää, että aavalla tyrskyää. Merisää kertoi toista eli lupasi leutoja tuulia. Päätimme pakata paatin ja painua liikenteeseen suunnitelmana, että käydään kurkkaamassa miltä merellä näyttää. Miellyttävissä tyrksyissä kohti Isokaria ja epämiellyttävissä rannikkoa pitkin alaspäin. No tyyntähän aavalla oli. Tai merenpinta oli tuulista tyyni, mutta tyyneys oli höystetty pitkillä, laiskoilla ja epätasaisilla mainingeilla. Sotaratsua ei mainingit paljoakaan hetkauttaneet, joten kutakuin 14 meripeninkulman jälkeen Isokarilla oli vastassa satama- tai majakkaisäntä. On mahtavuutta saapua vieraaseen paikkaan kun laiturilla odottaa ystävällinen ja apualtis kaveri, joka ohjaa oikeaan paikkaan ja kertoo siinä samalla saaresta ja sen palveluista. 

Vieraslaituri ja luotsirakennuksia

Laiturin kupeessa kikkailivat mustavalkoiset ja kirkkaan oransseilla räpylöillä varustetut riskilät. Etäisesti tuli mieleen Frankfurtin zoo:ssa ilakoineet pingviinit, ei ehkä ulkomuodon vaan niiden ilakoinnin takia. Riskilät pitivät hauskaa ääntä, jota ei kyllä parhaalla tahdollakaan pysty kuvailemaan.

Riskilät nöpöilemässä

Pulahduksen jälkeen maistuvat nokkaunet

Isokarilla on muun muassa mahdollisuus makkaroiden grillaamiseen ja kahvilan antimista nauttimiseen. Mekin maltoimme istahtaa ja nauttia kupposet kuumaa. Samalla tehtiin sotasuunnitelma, joka piti sisällänsä majakan juurelle kävelyn. Parin tunnin päästä olisi tullut ryhmä, jonka mukaan lyöttäytymällä olisi päässyt kipuamaan majakkaan sekä samalla kuullut saaresta ja sen historiasta. Hintakin olisi ollut muistaakseni vain 7 e / peppu eli varsin kohtuullinen. Tuulen nouseminen hieman pohditutti ja koska emme kuitenkaan aikoneet Isokarille yöksi jäädä, päätimme jättää opastetun kierroksen väliin ja tutustua saareen ja majakkaan sen verran kun se omin voimin oli mahdollista. Onneksi monesta paikasta löytyy informaatiota jo ihan kyltitettynä ja onhan meillä internetti.

Isokarin saari on kaunis ja luonto todella monipuolista. Rannasta majakalle on matkaa jonkin verran ja maisemat ja luonto vaihtelevatkin melkoisesti. On karua rantaa, kangasmaastoa, soita, lutakkoa, niittyä ja kukkulaa. Kaunista ja monipuolista!

Värienergiaa

Saaren historiaan liittyy myös sotatoimet.

Tykki tykki

Näin korkean pytingin juurella jaksaa aina ihmetellä, että tällainen valtava komeus on tehty ihmisvoimin ja käsipelillä. Nostan hattua jokaiselle valtavaan rakennusurakkaan, entisöinti- ja ylläpitoprojekteihin osallistuneille! 

Pieni merimyy ja iso majakka

Olen äärettömän iloinen, että säät päästivät meidät majakalle ja että päätimme lähteä käymään siellä. Taas sitä mennään *zaipadai* yhtä upeaa kokemusta rikkaampana!

Köydet irti ja seuraava kohde olikin jo valittu. Tulepas myöhemmin lukaisemaan, että mihinkäs se kokka kääntyikään.

Böördisbongarinna

Pidän linnuista, liki kaikenlaisista linnuista. Linnut ovat veikeitä ja lystikkäitä. Vilpittömiä! Ja useimmiten vaikuttavia, komeita. Pidän niiden seuraamisesta. Keksin niille tarinoita. Tarkkailen niitä, pyrstön keikautus, nokan heilahdus, naurun tirskahdus, laulun luritus, hypähdys... Oksalta oksalle, rikkumattoman ulapan säröäminen, hiljaisuuteen lipuminen ja rauha. Valtava rieha ja räkätys... Varas ja viekas, ystävällinen ja inhimillinen, tuo ihana laulaja!

Se mistä tämä kirjoittelu sai tuulta alleen johtuu kevään ensiveneilyllä tehdyistä lintuhavainnoista. Toukokuun alussa olisi varmaankin ollut mainiot mahdollisuudet bongailla enempikin kevätmuutossa ja pesäpuuhissa touhuavia lintuja, mutta sumu ja kiikareiden unohtuminen rajoittivat touhua, mutta amatöörille saldo oli kuitenkin riittävä.

Kyhmyjoutsenia päivänpaisteessa

Kohtasimme mm. joutsenia, joita lipui yksinäisinä (toivottavasti paria etsien eikä leskeksi jääneenä), pareittain ja porukoittain. Joutsenessa viehättää sen neitseellinen valkoinen viattomuus ja uskollisuus. Sen raskas, mutta sulavalinjainen komeus. Harmaisessa ilmassa tyrskyjen lomassa valkea joutsen on kuin valo pimeässä. Tyynen meren pinnalla kohti auringonlaskua lipuva joutsenpari.... Rakkautta!

Sumun hetkeksi hälvettyä esiin lipui mustakurkku-uikkupari. Sen verta komeakuosinen vesilinnuksi tunnistettava pariskunta oli, että kuukkelin puoleen oli käännyttävä. Kuvahaku tiesi kertoa, että kuosi passasi mustakurkku-uikkuun. Sopusuhtaisen näköinen pari, siinä ne yhteistuumin hyvässä yhteisymmärryksessä lipuivat pitkin veneen laitaa. Sinisorsapariskunnilla olisi näistä opittavaa, sen verta kovia motkottajia ovat.

Kuva lainattu osoittesta http://atlas3.lintuatlas.fi/tulokset/laji/mustakurkku-uikku

Seuran saaressa pesivät lokkilintujen lisäksi haahkat. Enpä ennen tiennyt miltä haahkarouva näyttää. Olisin sijoittanut haahka-läppien perusteella jonkin sortin kanalintuna syvälle Savoon (vaikka ne sanookin siellä haaskan näköinen, mutta kerrankos sitä haahkat ja haaskat sekaisin menee...). Kuten sanotaan, niin matkailu avartaa eli haahka on merialueiden sorsalintu. Eukkohaahka on ukkoonsa nähden varsin olmi, kun taas ukko on koria mustavalkoiseen verhoutuneena.

Kuvan pesivää haahkarouvaa emme häirinneet (kuva otettu kaukaa zoomilla), mutta aamuaurinkoa ihastellessamme aiheutimme sätkyn eräälle toiselle pesijälle. Onneksi häirityn tapoihin kuului hämätä häiritsijää ja suunnata huomio muualle kuin pesään. Lokki olisi käynyt kiinni armotta. Haahkanaaras jätti pesänsä ja me vetäydyimme vähin äänin sinne mistä tulimmekin. Sen jälkeen alkoi metakka, mieletön älämölö merellä. Silloin en vielä erottanut haahkanuorukaista ja -neitoa toisistaan, enkä ymmärtänyt että kyseessä oli soidinmenot. Reilu parikymmentä miespuolista haahkaa piiritti yhtä ainokaista neitoa. Luulin aluksi, että kyseessä on koulukiusaamistyyppinen tapaus, joukolla yhtä vastaan ja mieleni olisikin kovasti halunnut rynnätä apuun. Mutta eihän niin tohdi tehdä, sotkea luonnon kiertokulkua. Tyttö hyppi kiveltä toiselle poikaporukan piirittäessä ja "huutaessa". Olin niin kaukana, etten nähnyt pullistuneita kaulapusseja ja muita eleitä. Kotona, tietokoneen näytöllä ja kuukkeloinnin avulla herttainen(?) totuus paljastui. Frakkiin pukeutuneet poikapolot olivat kosiomatkallaan. Kuka kurnuttaa kovimmin, kuka pullistelee isoimmin, vain yhtä onnistaa... Vaikuttava ja mieleenpainuva kokemus!  

Oivallan taas hivenen enemmän kuinka suuri etuoikeus on päästä meritse kokemaan luonnon rikkaus. Vetää hiljaiseksi, nöyräksi ja kiitolliseksi!

Norppa

Haluaisin nähdä norpan. Norppa on kiva ja sielukkaan oloinen otus. Kerran sellaisen näinkin ja ihan vapaudessa. Tyyppi oli ihan, että freedom! Sellainen kaveri kelluskeli Tammisaari - Hanko välillä, likempänä Tammisaaren "suuta". Pitkän aikaa kattelin, että vedessä kelluu jotain, arvuuttelin että jonkun veneestä oli pudonnut jokin. Juuri kun olin aikeissa hihkaista kipparille, että mennään katsomaan niin hoksasinkin kellujan olevan norppa. Saattoi se olla hyljekin, mutta koska norpan näkeminen sen uhanalaisuuden vuoksi on kivempaa, päätin että hän on norppa. Kippari veti koneet alas ja siinä me tuijotimme toinen toisiamme pitkän tovin. Kaverin suupielet kaartuivat hykerryttävästi ylöspäin, ihan kuin sitä olisi naurattanut. Ja saattoihan naurattaakin, pöljältä me toljottaessame saatoimme näyttääkin. Norppa painui pärskähtäen pinnan alle vasta kun äidyimme laulamaan hänelle vanhoja poikia viiksekkäitä. Liekö laulutaidossamme vikaa tai norppa oli kuullut kipaleen liian monta kertaa. Tälläkin reissulla, Raumalta Helsinkiin iloitsisin suuresti jos kohtaisimme jälleen.
Lätkyllä en nyt onnistu kuvakaappauksessa, joten jos norpan näkeminen kiinnostaa, niin se löytyy osoitteesta http://wwf.fi/mediabank/942_article.image
Uhanalaisten norppien tilanteeseen ja suojelutyöhön voi taas tutustua mm. osoitteessa http://wwf.fi/maapallomme/uhanalaiset/kotimaiset/itameren-hylkeet/ ja jos vanhoja poikia viiksekkäitä jäi soimaan päähän, niin menenhän tuonne http://m.youtube.com/#/watch?v=M9x52lMMk1g&desktop_uri=%2Fwatch%3Fv%3DM9x52lMMk1g

-Myy-

Edit: Norppa kuuli toiveeni ja tuli morjestamaan. Kohtasimme hänet Nauvon pohjoispuolella. Kiva norppa!

Jääkyylä jalkautui

Heh, jääkyylä on taas liikkeellä. Itämeriportaalin sijaan päätin jalkautua ja todeta itse jäätävän tilanteen.

Tuuli niin, että meinasi tukka lähteä päästä ja kamerakin heilui tuulen vihmoessa niin, että ihme kun otosten joukosta löytyi skarppeja kuvia. Tervasaaren kärjessä meri on auki, joskin hyytävältä se sekä vastaranta näyttävät. Sorsaakin palelsi ja ilmiselvästi otti nokkaan. Räpylä jäässä, nokka huurussa ja akalla ei ollut edes pullaa mukana.

Itäviitallakin oli sanottavaa tähän asiaan...

Viitan juuri on vielä hyhmässä, mutta kyllä se vapauden tunne ihan kohta koittaa. Lumi sulaa silmissä, jäästä en tiedä, mutta ainakin se liikkuu, joten toivoa on!

Ja tonne Apollo 13 pitäisi ankkuroida 27 päivän päästä, tunteja en ole vielä laskenut...

Poijuparka kylmissään, toi väriä harmauteen. Melkein teki mieli piirtää tälle kaverille silmät, mutta jätin tällä kertaa väliin.

Kun katsoi vasemmalle, näytti tältä....

...kun katsoi oikealle, näytti....!

Päätän tämän kertaisen jääraportin tähän. Toivoa on!