keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kotimatkalla, 9.5 Rauma - Parattula - Nauvo

Apollon oli aika matkata kotiin. Miehistö ja vene valmiina pitkään kotimatkaan.

9.5 Rauma - Parattula - Nauvo
10.5 Nauvo - Kasnäs - Hanko
11.5 Hanko - Box - Barosund - Seuran saari
12.5 Seuran saari - Skiffer - Kotisatama



Helatorstai valkeni tihkuisena ja harmaasävytteisenä. Tuuli ei onneksi juurikaan puhaltanut ja tihkukin loppui jo ennen koneiden käynnistämistä. Kympin kieppeillä koneet käyntiin, köydet irti ja nokka kohti uusia seikkailuja. Tuuli oli tosiaan olematon, joten matkaa taitettiin rauhaksiin tutustuen samalla veneeseen. Alustavasti tehtyyn matkasuunnitelmaan oli jätetty sen verran väljää, että pystyimme kelien mukaan tekemään päätöksiä päämäärän suhteen. Keli oli mukava, mieli hyvä ja vene halkoi vettä upeasti, joten Nauvo kirjattiin helatorstain kohdesatamaksi. Matkalla kuitenkin päätettiin pysähtyä Parattulaan, kun joku sitä meille oli kehunut.


Ja kiva paikka se olikin ja veneilykauden kunnolla käynnistyttyä se varmasti paranee. Vielä oli huolto ja somistustyöt kesken, mutta nähtävissä oli että hieno ja idyllinen kokonaisuus Parattulan Laura Peterzens -satama-alueesta on tulossa. 





Hengähdyksen jälkeen matka jatkui kohti Nauvoa. Nauvoon saavuimme ilta seitsemän aikoihin, jossa nälkäisinä nautimme herkullisen illallisen. Puolilta öin nukkumaan, jotta aamulla jaksoi jatkaa hyvin alkanutta matkaa...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti