Hitaasti kuulemma hyvä tulee, joten tämän kesälomapostauksen täytyy olla hiton hyvä, sen verta kauan tähän on mennyt. Tarkoitus oli tehdä jokaisesta reissusta talven aikana oma postaus, mutta taitaapi nyt jäädä tai hitoksenmoinen kiirus ainakin tulee.
Nyt olemme siinä pisteessä, että matkan viimeiset etapit ovat edessä. Ihana ihana Hanko jätettiin haikein mielin taakse, sillä tiedossa oli että sinne palataan vasta seuraavana kesänä. Perustoimet ennen reissuun lähtöä eli löpöä tankkiin ja septi tyhjäksi. Jouduimme odottamaan pitkän tovin septille pääsyä, sillä joku oli katsonut tarpeelliseksi tehdä kaikki huoltotoimet, imurointi mukaan lukien, septilaiturissa, poikittain parkissa. Sanotaaan, että kiire hellittää kun köydet on irti, ehkäpä meillä oli henkiset köydet vielä kiinni sillä odottelu ei oikein ollut sillä hetkellä mieleemme. Ei vaikka laiturin päätyyn oli ankkuroitunut valtava mustanpuhuva jahti. Huh mikä peli! Koko odottelumme ajan miehistö tankkasi alusta ja me laskeskelimme, että kuinka paljon se voi oikein vetää ja mitkä voivat olla kulutukset ja kustannukset. Pääsimme niin huimaaviin summiin, että pyörryttämään rupesi ja luvut painuivat unholaan. Eikä ne tosia olisi olletkaan...
Hangon Itäinen selkä maisemineen on kovastikin mieleeni. Väylä polveilee välillä melko kapeanakin komeiden ja karujen kallioiden välissä. Meillä on käynyt aina hirmuisen hyvä tuuri tuulien suhteen itäselkää ylittäessä ja niin kävi nytnkin. Ehkä hienoista kisaväsymystä oli ilmassa ja samalla myös haikeutta lähestyvästä lopusta.
Perinteisesti pysähdyttiin Bärosundissa ja otettiin Apolloon menovettä, sillä Hangossa hommasta oltiin luovuttu. Samalla tankattiin terassilla myös miehistö ja heitettiin huulta jonkun veneporukan kanssa. On kyllä mahtavaa kuinka vesi kiulun alla yhdistää!
 |
| MS Hook |
Samalle viikonlopulle osui Helsingin The Tall Ships Races ja suurta hämmästystä herätti saaren vieressä Tanskan lipun alle merkitty purjelaiva. Tyypit olivat selkeästi väylältä sivussa ja yritimme pähkiä, että mikä miehistöllä oli meininki, muttemme keksineet järkevää selitystä, sillä ankkuripaikassa vettä riittää, joten karilla eivät olleet. Komea se kuitenkin oli.
Perinteiset saaritraditiot eli saarikierros, vanupallojen (joutsenpoikasten) ihastelu, ruokailu, saunominen ja nautiskelu hoideltiin verkkaiseen tahtiin. Lokinpoikasilla alkoi olla jo kokoa, joskin lentoon lähtiessä ilmavirta vei poikasta ennen kuin siivet saatiin oikeaan ohjausasentoon. Hellyttävän keltanokkia lentotaidoissaan olivat.
Ja eipä kauaakaan kun painuttiin unille. Unet, jotka ovat olleet välillä hyviä, välillä syviä, kevyitä, kehnoja, lyhyitä ja pitkiä olivat tuona yönä kehnot. Jostain syystä jokainen olematon narahduskin havahdutti ja lokkien aamujamit herättivät ennen kuin edes osittainen uni valtasi. Tähän olen tottunut, joten harvoin huonot unet maatani keikuttaa tai jos keikuttaa niin viimeistään ämpärillinen kahvia auttaa.
Juttu jatkuu ja täältä löytyy kesälomareissun aiemmat postaukset
