sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Tositossut

WildFlower 2015
Löysin viimekesän lomareissulla Hangon satamakojurivistöstä täydelliset venereissukengät. Hintaa kangastossuilla oli huimat viisikymppiä, mutta käyttö osoitti myöhemmin, että olivat täysin hintansa väärtit. Kulutin kengät puhki ja kauhtuneiksi, mutta jatkoin kulahtaneisuudesta huolimatta niiden käyttöä odottaen tämän kesän Hankopiipahdusta.

WildFlower 2016 Jussarössä
Uudet kengät löytyivät Hangosta ja niitä myi Navy Blue. Kengät ovat kertakaikkisen mahtavat! Pohjalliset ovat nahkaa, joka on erittäin miellyttävä kesäistä jalkapohjaa vasten. Tällaiselle räpyläjalkaiselle eli leveän lestin tarvitsevalle kangasosa on myös riittävän leveä ja sisäänmenoaukon kolmiokuminauha antaa sen verran periksi, että kuumakin jalkaterä sujahtaa vaivattomasti sisään. Pohja on paksu eli vaimentaa karhumaisen askeleeni selkään kohdistuvaa iskua. Jalkapohjakaarta on korotettu eli kenkä myös tukee. Kengissä on sinisin rastein kuvioitu valkoinen hyvin pitävä pintakuvioitu pohja. Kengät ovat kevyet ja hengittävät ja kaikkien edellä mainittujen ominaisuuksien vuoksi mahtavat myös erilaisissa maastoissa. Lyhyeen kävelyyn, pitkään taivaltamiseen, niin asfaltilla kuin luonnonhelmassa ja myös veneen kannella ja liukkaalla laiturilla. 

Ja niin kauan kun pysyvät siistinä voi niillä mennä vaikka Hangossa yökerhoon, tai ainakin meikäläinen voi niin tehdä =D




Tässä kohtaa nämä tossut olivat jo taivaltaneet Hangossa, Högsårassa, Sandön:ssä, Nauvossa, Pähkinäisissä, Naantalissa, Turussa, Maisaaressa, Nötössä, Björkössä, Örössä, jälleen Hangossa ja päätyivät kuvattavaksi Jussarössä. Tossujen reissu jatkuu, jalat ja etenkin huonoista kengistä kipeytyvä selkä kiittää ja kumartaa!

ps. Kenkäkehu on aito, ei sponsoroitu. 


3 kommenttia:

  1. Oi, kuulosta sellaisilta että sopisivat minunkin jalkaan. Pitääkin metsästää tuollaiset ja kokeilla =). Laitan merkin korvan taakese =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen =D Ennen noita tossuja kävi usein niin, että vedin lipilopit jalkaan kun piti pikaisesti läydä vaan jossain lähellä, mutta sitten tulikin joku idea ja huomasin marssivani lipilopeilla pitkän matkan ja taas oli kantaköntystäjän alaselkä kipeä. Nyt ei ole väliä vaikka hairahtuisi yhtäkkiä luontopolulle, kengät ja selkä kestää kyllä =)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista