torstai 11. huhtikuuta 2019

12 tuntia avuliaisuutta

Muisto, joka ei haalene eikä viesti vanhene!
(ensijulkaisu 30.6.2018, fb: lake@sea)



Lähdimme saaristoidyllisestä Rödjanista ja poikkesimme Baggöniin pudottamaan miehistöä. Aikeissamme oli jatkaa matkaa koirien lenkin jälkeen. Apollo kuitenkin päätti toisin. Ongelmasta seurasi ongelma ja lopputuloksena, ettei kumpikaan kone käynnistynyt. Yksi päävirta paukautti sulakkeen salamana poikki. Asiaa parhaan kykymme mukaan korjattua tulimme tulokseen, että paattiin on saatava sähkömies. Olimme siis tilanteessa, jossa kumpikaan kone ei hyrähtänyt käyntiin. Kesäperjantai ja kello yli neljän, tarkoittaa mahdotonta tehtävää sähkömiehen osalta.
Hetken pyörittyämme Baggö Marinan pihalla, löysimme henkilön joka hyvin avuliaasti etsi meille seuraavan henkilön joka voisi auttaa. Henkilö oli Baggö Marinan omistaja. Häneltä ja hänen rouvaltaan saimme mm. sähkömiehen puhelinnumeron. Hän myös yritti parhaansa mukaan keksiä ratkaisua ongelmaamme.
Olimme aikeissa lähteä jalan Sommaröstrdandiin hakemaan lisää varasulakkeita. Googlemapsin mukaan matkaa oli 6 km, rouvan mukaan mahdoton matka jalan. Oli kuitenkin sellainen tunne, että jotain oli tehtävä ja käveleminen tuntui edes joltain ratkaisulta. Marinen omistajat tarjosivat ja siis todella tarjosivat autoaan lainaan. Juu, tuosta noin vain ja tuntemattomille ihmisille 
 Pakahduttavaa avuliaisuutta.
Ajelimme Sommaröstrandin kaupalle, jossa kohtasimme jälleen avuliaisuutta, tällä kertaa kauppiaan muodossa. Saimme muutaman sulakkeen ja tunteen, että häntä todella kiinnosti ongelmamme ja halusi olla avuksi. Hänen ehdotuksestaan jätimme puhelinnumeromme, jos keksisi meille jostain apua. Palasimme Baggön palauttamaan autoa ja jos kiitollisuuteen voi pakahtua, oli se nyt lähellä. Hetken perästä soitti kauppias kertoakseen mahdollisen auttajan yhteystiedot. Kiitos!
Kokeilimme rannassa vielä muutamaa juttua ja lopulta toinen kone hyrähti käyntiin. Yläfemman paikka!
Päätimme jatkaa matkaa ja valitsimme mahdollisten uusien ongelmien varalta hieman kiertävän, mutta rannemmassa kulkevan "puutarha"- eli sisä- eli olympiaväylän.
Ilta oli ihana ja sää seesteinen. Kone kävi kuin unelma ja hymy oli herkässä, kunnes Apollon paha mieli heräsi. Ensin tipahti öljynpaineet ja ei muuta kuin öljyä lisäämään. Seuraavaksi sammui plotteri, sitten koko mittaristo ja lopulta kone. Öljynpaineen tipahtaminen ei johtunut öljystä, vaan sähköstä tai siis sen puutteesta.
Nopeasti ankkuri keulasta veteen ja siihen väylälle jäimme killumaan, mutta onneksi enemmän reunaan kuin keskelle. Yritimme saada koneeseen eloa kaapeleilla, mutta tuloksetta. Nostimme ankkuripallon mastoon, mikä tuntui tynkämastoon tehtynä vähän hassulta, mutta sääntö on sääntö ja sillä mennään.
Kello oli sen verran pitkällä, ettei väylällä ollut juurikaan liikennettä, joka olisi voinut tarjota hinausapua väylän sivuun. Väylällä killumisen vuoksi soitimme suoraan meripelastuksen hätänumeroon, jossa lupasivat lähettää apua. Hetkisen odottelun jälkeen saapui merivartiosto ratsullaan ja he hinasivat meidät ensimmäiseen turvasatamaan, joka oli Box. Hinausvauhti oli noin 5 solmua eli muutamaan meripeninkulmaan meni aikaa. Meillä ei, siis ihmisillä eikä koirilla eikä varsinaisesti kalustollakaan ollut hätää, joten tällainen apu tuntuu sydämessä asti. He veivät meidät tietenkin pois väylältä eli "vaaravyöhykkeeltä", mutta myös paikkaan, jossa on mahdollista päästä miehistön joskus kotiin ja tehdä veneellekin jotain. Heidän apu oli sidottu meihin ja poissa joltain muulta. Olimme jo tässä vaiheessa otettuja, joskin edessä oli vielä muutama muuttuja.
Hinauksessa ollessamme soittelimme Trossin palvelunumeroon. Ja tässä tulee nyt se tärkein; Olethan sinä maksanut Trossin?!
Muutaman puhelun jälkeen, meidät luvattiin hinata Boxista Inkooseen. Tässä tapauksessa pääsimme kotisatamaan Trossijäsenyyden turvin, koska välillä Box - Inkoo ei ollut tarjolla veneemme kunnostamiseen vaadittavia palveluita.


Vajaassa tunnissa saapui maateitse ensimmäinen vapaaehtoinen meripelastaja. Hän sähkömiestaustallaan tutki hetken Apollon sähköjä ja ongelmaa, joka osoittautui niin erikoiseksi, ettei korjaamista edes lähdetty yrittämään eli suoraan hinaukseen. Jos Apollo olisi hyrähtänyt käyntiin, olisi meripelastajat kuitenkin saattaneet meidät satamaan uusien tai toistuvien ongelmien varalta. Meidät hinattiin tyynessä kuutamossa kotisatamaan pelkän Trossimaksun hinnalla. Miettikää!
Oma paikka on aika kapea ja siihen joko osuu tai sitten ei osu. Olimme ajatelleet, että jos pääsemme edes lähelle laituria, voimme hinauttaa paatin myöhemmin Busterilla tai vastaavalla paikalleen. Keikkaamme hoitavat ammattilaiset ilmoittivat, että he saavat veneemme luukkuun kuin luukkuun, joten huoli pois. Ja niin Apollo sujahti ammattilaisten käsissä paalujen väliin ja sähkötön kiulu oli saapunut kotiin.
Uskomatonta, että Suomessa on näin upea palvelu!
Jos olisimme lähteneet Baggössa kävelemään, saattaisimme olla edelleen siellä, tai sitten emme. Mutta jo siellä saatu apu ilahduttaa maailman loppuun asti.
Killuessamme Jomalvikin kanavan liepeillä ankkurissa, emme olisi koskaan uskoneet olevamme Inkoossa vielä sinä yönä. Jos emme olisi Trossin jäseniä, olisimme edelleen Boxissa tai sitten hinauskulut maksettaisiin omasta pussista, joka on noin 200 e/tunti.
Jos et ole vielä jäsen, liity heti. Vuoden jäsenmaksu, 80 e/vuosi, on murto-osa tunnin hinauskuluista. Tuet yleistä hyvää ja mahdollistat vapaaehtoisten meripelastajien toiminnan. Saatat myös itse joskus joutua autettavaksi. Liittyminen käy hetkessä!
Piipahda myös Sommaröstrandin kaupassa ja tue saaristolaistoimintaa. Baggö Marina on kehittymässä ja ensi kesänä siellä on muutama vierasvenepaikka ja saunamahdollisuus ja myöhempinä vuosina paljon muuta. Kehittyvä paikka, jonka omistaja on ihmisen puolella. Saaristossa asuu apu ja sydämellisyys!
Kiitos kaikki auttajat, muistamme tämän ikämme ja autamme tarvittaessa muita!
ps. Muistakaa se Trossi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti