torstai 28. toukokuuta 2015

Vappu veneellä

Viiveellä saapuvat juttuni, mutta kaippa se on parempi kuin ei mitään... Edellinen reissupostaus ajoittuu viikkoa ennen vappua ja tämä juttusetti käsittelee vappua. Vapusta tosin on niin kovin aikaa, ettei sitä kukaan enää muista. Hädintuskin minäkään...


Vappuaattohan osui torstaille, mutta me majoituimme jo keskiviikkona Apolloon. Keskiviikon keli oli törkeä, satoi enemmän kuin pystyi ymmärtämään. Tuntui kuin taivas tulisi niskaan. Illaksi onneksi kaunistui, joskin kylmä oli kuin jäätiköllä. Ei luvannut hyvää vapulle. Istuin veneessä ja odottelin kipparia saapuvaksi. Polttelin kynttilöitä ja tein töitä tunnelmallisessa miljöössä. Ihmeellistä tämä tekniikka, kun pienestä lasikuilukiulusta käsin voi hoitaa duunit ja jättimäiset liitetiedostot maailmalle.
Kipparin saavuttua oli pakko käydä kantabaarissa lasillisella. Siis aivan pakko! 


Torstaiaamu valkeni kuivana, muttei niin järin lämpimänä. Nousimme, söimme ja lähdimme omiin hommiin. Molemmilla oli tilanne, että työt veivät iltaan asti, joten liikkeelle ei oltu lähdössä vaan tarkoitus oli ottaa juhlahumu vastaan keskustassa. Ja näin me teimmekin. Ystäviä piipahti veneellä kilauttamassa kuplivia yhteen ja siitä rantauduimme vapun viettoon.

Aamuyöstä hipsimme Kallion ja Hakaniemen hiljaisia kujia pitkin kesäkotiimme ja uinuimme onnellisina seuraavaan päivään. Meillä oli suunnitelmana, että suunnitelmaa ei ole. Olimme varustautuneet saari- sekä kaupunkielämään, joten pystyimme menemään tunteella. Jäimme maihin tai siis Apolloon.


Apollolla vieraili päivän mittaa brunssiporukkaa, mikä oli erihauskaa. Uusia tuttuja ja uusia juttuja =) Jalkauduimme jälleen Kallioon, josta kömmimme kesäkotiimme huomattavasti edellistä iltaa aikaisemmin. Uni maittoi ihanasti.
Makutestissä mustaviinimarjalonkero. Mun makuun ätläkkää ja esa-anssista. Ehkä jääkylmänä jääpaloilla varustettuna hikihelteillä yksi saattaisi maistua... 

Kukas on pöydän poikki tassutellut =)

Lauantaina pohdimme pitkään, että irrotammeko köydet vai siirrymmekö kotiin. Sunnuntaille luvattiin kehnoa keliä, joteen päätimme että monen päivän veneily riittää siltä erää. Päätöstä tuki makeavesijärjestelmän "räjähtäminen" ja toisen koneen ongelmat. Kamppeet kasaan ja kotiin siis! Taakse jäi hivenen erilainen veneilyreissu...
Sunnuntai valkeni poutaisena ja kauniina, mikä sinänsä tympi, sillä olisi ollut komeaa olla jossain kauniissa saaressa. No, välillä säätiedotukset eivät tiedä mistään mitään ja itsekin tekee huonoja valintoja. Päivä osoittautui kuittenkin erinomaiseksi, joten sekin harmi osoittautui hetkelliseksi.





perjantai 22. toukokuuta 2015

Siisti biitsi

Juuri nyt olisi meneillään Pidä Saaristo Siistinä ry:n järjestämä Siisti Biitsi -tempaus. Olethan sinä mukana? Minä en, eikä meidän venekuntamme häpeäksemme ole kykeneväisiä osallistumaan. Huijaan itseäni muistuttamalla pääsiäisen aikaan sijoittuvasta roskien keruusta ja omasta ympärivuotisesta "älä roskaa" toiminnasta. Mutta jos sinulla on pienikin mahdollisuus rantautua, tartu toimeen ja siivoa biitsi! Lisätietoja löytyy Siistin Biitsin -sivuilta eli klikklik vaan!

Roskiaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa! Roskapussi nälkäisenä


Olimme viime viikonloppuna Sipoon Kaunissaaressa. Olimme siellä myös pääsiäisenä, jolloin saari oli niin sanotusti kiinni. Siivosimme siellä silloin pienen pläntin keräämällä roskia. Nyt otin roskapussin mukaan lähtiessämme 5 km lenkille saaren ympäri. Ajattelin osallistua "Siistiin biitsiin" etukäteen. Mietin vielä pussia pakatessani, että se tuskin riittää mihinkään. Täyttyy todennäköisesti heti. Yllätyin ääripositiivisesti, sillä kuljimme saaren ympäri ja sain pussin pohjalle vain joitakin roskia. Ero oli huikaiseva pääsiäiseen nähden. Oliko saarelaiset vai henkilökunta vai kuka lie saaren siivonnut kokonansa, niin ero oli riemastuttava. Yhtään ei harmittanut "turhaan" kantaa puolityhjää säkkiä ja hikoiluttaa kättä kumihanskassa. Hyvä kaikki luonnonhuomioijat!

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Liebster award -haaste



Blogeissa kiertää silloin tällöin haasteita ja blogillamme on ollut ilo ja kunnia tulla joitakin kertoja haastetuksi. Hykertelen otettuna haastetuksi tulemisesta, mutta silti vastaaminen on vain jäänyt. Ei siksi, että haasteet olisivat merkityksettömiä, vaan ajan puutteen vuoksi yleensä. Ja sitten kun asia venyy, niin se vaikeutuu ja venyy ja lopulta jää. Kiitos siis kaikille, jotka olette haastaneet minut/meidät, arvostan ja yritän jatkossa hoitaa homman kunnialla himaan.

Tässä Aava kutsuu -blogin Vedenneidon haastekysymykset vastauksillani höystettynä. 


1. Mikä sai teidät aloittamaan veneilyn/ purjehduksen?
Isäni. Olen aina pitänyt merestä  ja se on kiehtonut aina. En kuitenkaan koskaan ole osannut ajatellut että olisin veneilijä. Saimaa ja soutuvene oli niitä tutumpia juttuja. Isäni meinasi ajan puutteen vuoksi myydä silloisen veneensä ja haastoi meitä jakamaan harrastusta kanssaan. Muutaman testiseilaamisen  jälkeen olimme rakastuneitaa ja siitä se sitten lähti. Paluuta ei ole, enkä haluaisikaan sellaista olevan.


2. Mikä vesillä olemisessa on parasta?
Työnarkkari pääsee irti ja relaa! Myös rauha, arjettomuus, rentoutuminen, kauneus, kokemukset, luonto, haasteet, yllätyksellisyys, yhteys, tuoksu, aaaaaaaaaaaaaaaaaaa ihan kaikki =)


3. Mikä on mieleenpainuvin kokemuksesi vesillä?
Apollon nouto Raumalta. Koko matka kokonaisuudessaan oli seikkailu, mutta väli Kasnäs - Hanko oli jotain sellaista, mitä ei unohda koskaan. Hernerokkasumu ja näkyvyys 30 m. Sähköiset navigointivehkeet toimivat epävarmasti ja navigointi oli tehtävä perinteisin menetelmin paperikartan ja kompassin avulla. Julmetun jännää ja hermosäikeitä venyttävää!


4. Lempiruokasi veneretkillä (maissa tai vesillä ollessa)?
Grillimakkara tikunnokassa paistettuna. Tämä johtuu siitä, että yleensä tuo kyrsä käristetään upeiden kokemusten keskellä. Eli makkara on yksi ainesosa kokemusten "lautasella".


5. Joko rantautuminen sujuu ilman stressiä? :D
Joo ja ei =) Välillä menee kuin vanhalta konkarilta ja toisinaan mikään ei suju edes sinnepäin. Kommunikointikone on epäkunnossa ja ei kuule mitä toinen yrittää sanoa, tuuli painaa ja ohi mennään =) Olisiko tässäkin se, että jos edes vähän jännittää on asiaan valmistautunut paremmin kuin ilman jännitystä, siis samalla tapaa kuin esiintyvillä henkilöillä ;)


6. Lempikohteesi, jossa olet siis jo käynyt?
Mahdoton vastata, en pysty =) Kaikki saaret on erilaisuudessaan erityisiä. Jos käyntimääriä laskisi per saari, niin idässä Sipoon Kaunissaari ja lännessä Inkoon Stora Fagerö... Mutta kuten sanottu, en saa päätettyä ja hyppään yli =)


7. Kohde, jonne haaveilet pääseväsi?
Bengtskärin majakalle tai mille tahansa "ulkomajakalle" ja mielelläni vielä niin, että siellä pääsisi yöpymään.


8. Oletko enemmän meri- vai järvi-ihminen?
Molempia. Lapsuuden kokemukset sijoittuvat järvimaisemiin ja nyt viimeaikoinan aikaa on vietetty enemmän merellä. Voiko vastata olen vesi-ihminen?


9. Unelmiesi purjevene/moottorivene?
Toimiva vene =) Iäkkäissä veneissä vikojen määrä on stabiili, joten viaton vene olisi kiva. Olisikohan unelmien vene nykyistä uudempi, tehokkaammilla koneilla ja yläohjaamolla varustettu nykyisen pohjaratkaisulla oleva plaanari.


10.Heikkoutesi?
Ehtymätön mielipidevarasto, liika analysointi, liika ajattelu, tehdessä tosikkomaisuus, joidenkin korviin kärkkäys...



11. Vahvuutesi?
Kamelonttimaisuus, ennakointikyky, luovuus, idearikkaus, heittäytymiskyky, sitkeys, kyky nauttia, päättäväisyys...

Kiertelin ja kaartelin blogeja ja suurin osa oli jo haastettu, joten jätän jatkohaastamisen väliin. Lisään kirjoita-listalleni Tuulta ja Tyrskyjä -blogin Anskun heittämän haasteen.





lauantai 16. toukokuuta 2015

Pekonikevennys


Meillä on veneellä tapana nauttia arkipäiviä juhlavampi aamiainen. Kinkkujen, juustojen ja vihreiden lisäksi pöytään katetaan kasa rapsakkaa pekonia. Kaikki jotka ovat joskus pekonia käristäneet tietävä mikä käry ja rasvaroiskuttelu siitä lähtee. Meillä pekonit paistetaaan joskus internetistä löydetyn vinkin mukaan eli vedessä. Vesi kypsyttää eli keittää pekonit kypsiksi ja viimeistely eli "rapsakointi" suoritetaan kuivalla pannulla. Pannuna toimii Chez Mariuksen keittiöpuodista hankittu Padernon ruostumaton teräspannu. 



Maailma kuulemma loppuu ennen ennen kuin tuo pannu hajoaa. Pannu kestää kaasulieden kuumuutta, pinta ei kulu ja se puhdistuu helposti. Ruokakin siinä paistuu oikein mukavasti. Hankin tuon aikoinaan, koska kyllästyin teflonpinnan varomiseen. Teräspannua saa raapia vaikka teräsvillalla. 


Näin me sen teemme:


Laita vettä pannulle noin sentti.

Nostele pekonit perään.

Anna kiehua ja liikuttele pekoneita välillä.
Keitä kunnes vesi haihtuu ja paista hetki kuivalla pannulla.

Nauti!

Viimeksi putsasin pannun pihvin paistamisen jälkeen heittämällä kypsäksi keitetyt riisit hetkeksi pannulle. Riisi imi pihvinpaistomaut itseensä ja putsasi koko pannun samalla. Kätevää! Pannu puhdistuu helposti vaikka olisi kuinka likainen. Itse tuon sen yleensä kotiin ja pesen astianpesukoneessa, mutta välillä pannu täytyy saada puhtaaksi kesken reissun ja se onnistuu ihan tavakäsipesulla. Pekoninpaistorasvat imeytän yleensä talouspaperiin tai jos sitä on paljon kaadan pahvimukiin jäähtymään ja jäähtyneen rasvan heitän roskiin.



lauantai 9. toukokuuta 2015

Elämää pääsiäisen jälkeen



Tässä on taas menty töistä kotiin ja kotoa töihin. Hyvä, että ruumiista on edes painauma patjaan ehtinyt jäädä. Onneksi työ sentään on sellaista mitä haluan tehdä. Ja minimaalisella vapaa-ajalla on liuta asioita joita haluaisin tehdä ja sitten on tietenkin ne pitää tehdä ja pitäisi tehdä. En oikein tiedä mihin kategoriaan blogin laittaisin... Haluaisin/pitäisi... Paljon olisi juttuja jaettava, mutta päähäni ne vain tuntuvat jäävät.
Onneksi yöllä ehtii, joten...
Kuten varmaankin tiedätte, niin paatti laskettiin kiireellä, jotta päästiin vesille pääsiäiseksi. Päästiinhän me ja se oli mahtavaa. Sen jälkeen olimme pakotettuja olemaan maissa muutaman viikonlopun, kunnes tuli ilo ja onni ja mahdollisuus merille.


Olimme suunnitelleet, että vietämme kelluvassa kesäkodissa perjantai-lauantaiyön ja lähtisimme liikkeelle vasta lauantaina. Tarkoitus oli käydä keskustassa jytäämässä. Satamaan saavuttuamme lastasimme paatin ja ryhdyimme valmistelemaan venhoa aamuksi lähtemiskuntoon. Siinä vierähti kuin varkain tovi ja jotenkin vaan tietynlainen kiire loppui vaikkakin köydet olivat vielä tiukasti laiturissa kiinni. Vanhassa veneessä tuoksuu omanlaiselle, ihanalle. Jotenkin se tuoksu ja tohina sai aikaan sen, että suunniteltu jytäkeikka vaihtui moottoreiden jylinään. Laskeskelimme, että ehtisimme vielä lähes valoisalla saareen, joten ei siinä sen kummempia kuin menoksi.


Ajokeli oli kirkas ja aika tasainen. Hylkäsimme puutarhaväylän ja siirryimme ulkoväylälle, jossa keulan halkomat pärskeet kastelivat ikkunat. Aurinko lasketteli verkkaisesti mailleen, aivan kuin odottaen että pääsemme ensin turvallisesti perille. Ja pääsimmehän me kauniin iltavalaistuksen saattelemana.


Silloin tällöin kommunikointikone menee epäkuntoon ja silloin rantautuminen on haasteellisempaa. Mutta niin kauan kun ei aiheuta vaaraa muille, eikä itselleen eikä materialle ja kaikki päättyy siihen, että lopputulos on se mikä piti, niin kaikki on hyvin. Välillä ääni saattaa nousta, mikä on ikävämpää muille kuin omalle venekunnalla. Rauha on aina maassa siinä kohtaa kun tilanne on ohi. Ja yleensä suurin meteli johtuu siitä, että nuo kaksi Apollon myllyä murisee niin kovaa ettei kuule mitä toinen yrittää sanoa. Ja vielä kun muistaisi, että vesi kantaa ääntä ihan mukavasti...


Otimme illan chillisti, aamulla nukuimme ah, niiiiiiiiiin pitkään ja kiireettömästi. Tuo on niin parasta hetkisen arjen jälkeen. Pitkä ja ihana aamiainen kurisevaan mahaan. Nautin. Olin niin onnellinen. Ehkä onnellisempi kuin ikinä. Veneessä oli kuuma, liian kuuma. Tuli hiki, mutta sekin oli ihanaa. Ihanaa valittaa kuumuutta, niin kauan odotettu olotila.


Meillä oli suunnitelmat avoinna, koska meidänhän ei vielä pitänyt olla missään ja olimme jo. Päätimme jäädä paikoillemme ja nauttia onnellisesta olotilasta. Aurinko paistoi, mieli kärisi ja kihisi, juttu lensi muiden rantautuneiden kanssa. Nautimme! Kuvasin luontoa ja kuuntelin lintujen laulua. Katsoin lintuparvien vellovaa tanssia. Huikeaa.










Seuraava aamu aukeni sateisena ja sumuisena, jotenkin syksyisen oloisena. Edellispäivän lämpimyydestä oli jäljellä vain pari nenän päällä nakottavaa pisamaa. Merimieshän ei vettä pelkää, joten vettä päin eli saarikierrokselle. Keväinen luonto on jotain jota ei voi selittää ellei sitä itse näe ja koe. Se on karua värien sekamelskaa. Outoa muotokieltä. Ääniä, tuoksuja, nousuja laskuja... VOIMAA!


Törmäsimme kierroksellamme kahteen pupujussiin, jotka olivat pupumaisen pöhköjä. Värinvaihto oli heillä vielä kesken ja toinen löysi omasta mielestään mainion piilon näreen takaa. Ainoa miinus jussin kannalta oli, että koko jussi näkyi. Miinus meille tuli kameran puuttumisesta. Onneksi nykykannyköilläkin saa ihan kivaa kuvaa. Ihastelukierroksen jälkeen oli aika jättää jäähyväiset ja siirtyä kotiinlähtöpuuhiin. Keli oli harmaa, sumuinen ja sateinen, mutta näkyvyys ihan jees.


Vaikka reissussa on ihanaa ja on haikea palata arkeen, niin jostain syystä pidän erityisesti siitä hetkestä kun nousen kotisataman lähellä kannelle valmistelemaan köydet ja lepuuttajat. Pidän hetkestä kun muistorikas reissu on takana ja palaamme tuttuun ja turvalliseen. Vai onko se sitä, että siinä kohtaa on aina tasaista menoa. Tuuleee mistä suunasta tahansa, niin aallokko ei nouse, se jää vaan "vetäväksi" ja pitää Apollon kulun tasaisena, kuin kiskoilla mentäisiin. Tiedä tuota, mutta minä pidän!