torstai 15. toukokuuta 2014

Lokkikevennys

Uuuuuuuuuuuuuuuuh, nyt on niin hoppu ettei mitään muuta ehdi kuin rämpiä pitkät päivät kunnialla läpi ja vähäisenä luppoaikana tuijotella kaikkea "pite"-juttuja (*toim.suom. pitäisi tehdä*) ja haaveilla tulevista veneseikkailuista.
Joten jotta täällä ei nyt ihan kuollutta olisi niin, otetaan käyttöön perinteinen lintukevennys. Tällä kertaa kevennysvuorossa on auringossa kylpevä lokkipariskunta. Mielestäni otin kuvia vaikka ja kuinka ja kehittelin sarjismaisen dialogin. Kolme kuvaa löytyi, ilmeisesti olen kuvitellut vain kuvaavani... Pärjätään siis näillä kolmella kesäisen aurinkoisella kuvalla. Todellisuudessa mittari taisi näyttää +5 eli kesä oli aika kaukana, joskin mieli oli kuin kesä.




Aiemmin keventäjinä ovat olleet vaakku ja suloistakin suloisemmat pääskynpojat!

-Myy-

ps. Ansku, pidän lupaukseni! Haastevastaukset melkein valmiit ;)

torstai 8. toukokuuta 2014

Vapun jatkot



"keväinen" Liisankatu
Veneilyn makuun taas päästyämme, emme millään malttaneet maihin jäädä. Kävimme siis vappureissun jälkeen nukkumassa yhden yön kotona ja tekemässä yhden työpäivän ja illalla taas reissuun. Päivän mittaan satoi räntää, rakeita, paistoi aurinko... Melkosta säiden ilotulitusta. 
Minä hyppäsin linkkuun ja tulin julkisilla satamaan. Helsingissä, auringonpaisteesta huolimatta oli järkyttävän kylmä. Se kaupunki on kyllä yhtä tuulitunnelia... 
Satamaa kohti kulkiessa taivaalla oli melkoinen jing ja jang eli puolet taivaasta oli pikimustaa ja toinen taas kirkkaan kaunista. Liisankadun päähän päästyäni avasi musta osio hanat ja raekuulia alkoi putoilla jäätävällä tahdilla. Rakeiden poukkoillessa vasten kasvojani kyselin itseltäni olenko todella menossa satamaan ja veneelle. Jep!

Odotellessani satamaportin avautumista, nappasin lämmikettä eli kuvan mainostaulusta
Venettä ei paljon tarvinnut pakkailla edellisen reissun jäljiltä, joten lähtö olisi sujunut nopeasti. Rannassa auton mittari näytti +2, tosin tyyntä oli. Istuimme tovin veneessä ja pohdimme lähteäkö kotiin vai merelle. Ilmoille heitettiin kysymys, että kumpi on järkevää. Vastauksena tietenkin lämpimässä ja kotisohvalla oleminen on järkevää, ei eveneily. Ei täysjärkinen edes sillä kelillä istuisi veneessä pohtimassa irrotetaanko köydet vai ei. Tuo järkikysymys ratkaisi kaiken ja köydet napattiin irti. Aurinko paistoi jo tässä vaiheessa ja meri oli tyyni. Valitsimme ulomman reitin ja koko aikana näimme vain valtavan armeijanlaivan ja yhden purjehtijan. Kaikki muut olivat jääneet järkevinä kotiin...


Taivas näytti menomatkalla melko metkalta....



Kukas se sieltä kurkistaa?


Vietimme saaressa koko viikonlopun. Vapun epärehellinen kylmyys oli väistynyt vaikka ei reissulla hikoilemaan päässyt. Perjantain ja lauantain välisenä yönä oli jopa laiturit ja kannet jäässä. Vietimme leppoisan ja rauhallisen viikonlopun rupatellen ja nautiskellen. Muutamaan otteeseen tuli saarikin kierrettyä.


Apollo iltavalaistuksessa
Maasta nousee puikkoja
Jyrkänteen reunalla?
Tikka on löytänyt hyvät apajat
Tuli tuli tarpeeseen













maanantai 5. toukokuuta 2014

Jäätävän hauska vappuveneily

http://www.jennimaria.portfoliobox.me/
Kuten edellisestä Hauskaa Vappua postauksesta joku saattoi keksiä, niin Myy oli lähdössä merille. Lastasin Apolloa jo vappuaaton iltapäivällä, jotta olisimme lähtövalmiudessa heti kun miehistö vaan saapuu satamaan. Keli ei ollut maailman lämpimin, mutta ei se tunnelmaa latistanut. Puoli kuudelta miehistökin oli paatissa ja pääsimme lähtemään. Matkaa määränpäähän on noin 11.4 mpk eli kovin pitkä ajo ei ollut edessä. Aluksi oli tarkoitus ajella ulompaa reittiä, mutta sen verran röykytti, että vapun kunniaksi muutimme kurssin vihreälle väylälle. 
Määränpäässä ei ollut kovin suurta ruuhkaa, joten laituripaikkakin löytyi tuosta vaan. Saunavuorokin saatiin varattua samointein. Ihan ensimmäiseksi ruokimme miehistön edellispäivänä valmiiksi tekemälläni kanarisotolla. Seuraavaksi päätimme sulatella pulleita pötsejämme saarikierroksella. Aurinkokin paistoi ja ilta oli kaunis. Mahtavaa!

http://www.jennimaria.portfoliobox.me/


Kuvat jäivät muutamaan kuvaan, mutta onneksi Jenni Könönen hoiti homman ja sain hänen kuviaan lainaan.

http://www.jennimaria.portfoliobox.me/

Vappupäivä valkeni jäätävän kylmänä. Onneksi veneessä on lämppäri, joten koko miehistö oli pysynyt lämpimänä koko yön. Nautimme lämpimässä etukajuutassa makoisan vappubrunssin. Oli bratwursteja, keitettyjä kananmuna, pekonia, mansikkaa, viinirypälettä, pikkukurkkuja, mozarella/tomaatti/basilika-salaattia, valkosipuleita, oliiveja ja vaikka ja mitä. Jäi herkkuja notkuvasta pöydästä kuvat ottamatta, höh. Brunssailun jälkeen teimme vielä saarikierroksen, istuimme grillillä hetken ja sitten olikin aika poistua kotia ja arkea kohti. Kaikista lämmittävistä, hengittävistä, tuultapitävistä vaatteista huolimatta luulin jäätyväni pystyyn. Enempää ei vaatetta voinut laittaa, sillä miselinukkona kannella köysien ja lepuuttajien nosteleminen paikoilleen ei olisi onnistunut. Tuo kylmyys oli sellaista epärehellistä kylmyyttä eli kosteaa ja jäätävää ja luihin ja ytimiin asti tunkeutuvaa ja sinne pyörimään jäävää. En koskaan aikaisemmin ole noin arktisissa olosuhteissa veneillyt. Juuri ennen kuin köydet piti napata irti tuli taivaan täydeltä rakeita. Raekuuron verran odoteltiin ja sitten mentiin. Skifferiin pysähdyttiin syömään liuskat ja sitten kotiin. Kiitos tämän kertaiselle miehistölleja kaikille saaressa kohdatuille!